maanantai 10. kesäkuuta 2024

2024 Kymenkartanon läänin kierros

Pitkään mietin ja suunnittelin mihin suunnistaisi tänä vuonna. Lomat olivat pidettävä ennen kuin jäisin eläkkeelle 1.7. Ajankohdaksi valikoitui kesäkuun alku ja suunnaksi Kaakkois-Suomi.

Lähdin kotoa polkemaan 6.6 klo 10:40. Olin yrittänyt poikaani saada edes alkumatkaa polkemaan kanssani, mutta hän ei ehtinyt.

Suuntasin Mikkelistä kohti Kouvolaa. Alkuun pääsi hyvin Porrassalmen tien kautta, mutta sitten piti lähteä polkemaan valtatie 13 laitaa. Löydön suorien jälkeen tuli niin ahdistava olo, kun kuorma-autot menivät liian läheltä ohi, niinpä käännyin Parkkilantielle ja pienen lenkin kautta Ristiinaan.

Keli oli hyvin paahtava ja lämmin, joten nestettä kului. Ristiinan S-kaupalla täytin pullot ja rannassa nautin kolmioleivät sekä jäätelön. Pelloksen ohitettua alkoi ripsiä vettä. Alkuun tuli niin vähän että jatkoin matkaa, mutta sitten sade muuttui niin että sadekamppeet oli kaivettava päälle.

Ristiinan Nesteellä sitten nautin kahvia ja pidin taukoa niin pitkään että sade lakkasi. Alkuun ohimenevät autot nostivat melkoisia vesiryöppyjä päälleni ohi mennessään. Mutta melko nopeasti tie kuivi.

Rantinhovissa söin hampurilaisen. Onneksi tällä tiellä liikenne oli selkeästi vähäisempää! Tommolansalmella sitten kahvit.

Lähestyttäessä Tuohikottia alkoi mäet selkeästi lisääntyä. Jaloissakin tämä alkoi tuntua ja tuli mieleen, että olisi pitänyt valmistautua paremmin tähän. Tuohikotin ABC:llä nautin ruuan.

Majoituin synnyin kotonani Valkealassa. Nykyäänhän sitä kutsutaan Kouvolaksi, mutta minulle se on aina Valkeala! Matkaa tälle päivälle kertyi 120 km, nousua 835 m.

Aamulla lähdin suunnistamaan kohti Haminaa. Reitti kulki Kymijoenvartta Myllykosken, Keltakankaan ja Sippolan kautta mukavia pieniä teitä myöten Haminaan.

Liikkalan linnakkeella tein lounaan. Tämä päivä oli mainio pyöräilypäivä. Vettä ei satanut koko päivänä ja lämpötila oli kohtuullinen. Etenkin Sippolantiellä oli mainio polkea, pinta oli hyvä, piennar riittävän leveä ja katseltavaa riitti koko ajan. Majoituin Haminassa Vanhaan Veteraaniin. Matkaa tälle päivälle kertyi 52 km, nousua 317 m.

Haminassa vietin koko seuraavan päivän. Oli kerrankin mukavaa oikein ajan kanssa tutustua tähän kaupunkiin. Kiersin kaikki museot. Haminan kaupungin museo oli pettymys, mutta muut kohteet olivat hienoja. 

Haminasta lähdin vanhaa tietä seuraillen kohti Kotkaa. Tummia pilviä kiertele taivaalla ja koko ajan oli sateen uhka päällä. Säätiedotuksien mukaan seuraavat päivät olisi sadepäiviä.

Olisin mielelläni käynyt Wellamossa, mutta en löytänyt pyörälle turvallista säilytyspaikka. Matkaa tälle päivälle tuli 36,3 km ja nousua 237 m.

Kotkassa hyppäsin junaan ja tulin sillä kotia.