perjantai 3. helmikuuta 2017

Kuumetta

Mistä se johtuukin, niin tässä vaiheessa vuotta alkaa miettimään kesää, syksyä ja etenkin sitä mihin päin Lappia sitä lähtisi vaeltamaan. Tänä vuonna kuume on kova, etenkin kun työnantajan vuoksi olen joulukuusta lähtien ollut ulkomailla keskellä mielenkiintoisia maastoja (jonne en kuitenkaan voi mennä). Aikaakin on surffata netissä ja lukea ihmisten vaelluskertomuksia.

Pari ajatusta onkin syntynyt, mutta niiden toteutumiseen vaikuttaa ensinnäkin aika. Mielelläni lähtisin vaimon kanssa reissuun, mutta hänen työnsä taikka hänen lomansa ei oikein asetu tuohon Lapin retkeilyyn. Ja omat lomatkin ovat vielä kysymysmerkki.

Mutta periksi ei anneta ja toivotaan parasta että joku pääni sisällä vellova suunnitelma toteutuisi.

Kaikille kanssaveljille ja -sisarille antoisaa suunnittelua!

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Lappi 2016

Viime vuonna yritettiin vuokrata matkailuautoa, mutta aloitimme liian myöhään etsimään sopivaa autoa. Meillä on nimittäin vaatimuksena se, että autoon voi  ottaa koiran. Tänä vuonna varasimme jo tammikuussa Retkiautosta Kuopiosta auton. Ja kun sesonki oli niin autosta sai pulittaa sievoisen summan.

Kevät menikin erilaisia reittejä suunniteltaessa ja matkalaisten halujen kartoittamisessa. Jokaisella oli hieman erilaisia haluja, mutta suunnitelma selkiytyi pohjoisen suuntaan, mikäli hyttystilanne siellä ei ole liian paha.

27 kesäkuuta sitten lastasimme oman automme aivan täyteen. Hieman piti priorisoida tavaroita, kun kaikki mitä olisi haluttu mukaan ei sedan malliseen autoon sopinut. Suksiboxikin tuli mieleen liian myöhään. Mutta sovittuna aikana klo 1800 olimme Kuopiossa Retkiauton pihassa vastaanottamassa ajokkiamme. Kukaan meistä ei ole ollut matkailemassa matkailuautolla tai -vaunun kanssa, joten uuttahan tämä kaikille oli. Retkiauton yrittäjä Jari Hämäläinen antoi koulutuksen auton toimintojen käytöstä. Sitten oli vuorossa tavaroiden siirtäminen autosta toiseen. Oma automme jäi Kuopioon. Tavaramme mahtuivat loistavasti, olihan tässä autossa tilaa. Automme oli ryhmän C ajoneuvo, missä tilaa löytyi kuudelle hengelle. Autolla oli pituutta 648, leveyttä 230 ja korkeutta 320. Painoltaan 3500kg, joten henkilöautokortilla sitä sai ajaa.

Hyvin nopeasti tottui auton mittoihin, kun suunnistimme kohti lähintä kauppaa. Kaupasta sitten ilta- ja aamupala tarpeet ja kohti Timon mökkiä, mihin olimme kysyneet luvan ensimmäiseksi yöksi.

 Ensimmäinen yö meni mukavasti Timon mökin pihalla. Kylläkin unet eivät olleet kellään kovin erinomaiset, johtuen erilaisesta ja hieman vieraasta ympäristöstä. Tytöt nukkuivat ohjaamon yläpuolella, Taneli pöytäryhmästä saatavalla sängyllä ja me vanhemmat takana parivuoteella.

Lapset vielä nukkuivat kun me kävimme aamulenkillä. Lenkillä häiritsimme korppiperhettä, ei heidän jälkikasvun lento vielä kovin varmaa ollut ja eräällä hakkuuaukiolla piti Kuovi meille saarnaa. Aamulenkin jälkeen testasimme auton suihkun. Muuten hyvä mutta ahdas, hyvin siinä hiet sai huuhdeltua pois.

Aamupalaksi sitten pekonia ja munia sekä kahvia ja leipää. Hyvin tuntui maistuvan.
Ensimmäisenä kohteena meillä oli Hepokönkään putous. Hepokönkään suojelualue on perustettu yhden Suomen korkeimmista luonnonvaraisista vesiputouksista, Hepokönkään, ympärille. Komeissa Kainuun vaaramaisemissa sijaitseva putous on suosittu käyntikohde, jota myös liikuntaesteiset pääsevät ihailemaan. Jokilaakso on rehevä ja rotko jylhä. Puolet suojelualueesta on kuusivaltaista vanhaa metsää, jonka siimeksessä viihtyy joukko uhanalaisia ja harvinaisia lajeja. Hyttysiä tuntui olevan ihan riittäviin, hieman pelotti miten meidän teini Kaisla niiden kanssa pärjää.
Ensimmäisten porojen nähdessä Kassu oli terävänä, ei tiennyt mitä olisi tehnyt. Suomussalmella pysähdyimme Jätkänpuistoon kiertämään kierroksen frisbeegolf-radalla sekä nauttimaan kahvit. Keli oli loistava, aurinko paistoi mutta lämpötila ei ollut liian kuuma. Mikäpä tätä reissua olisi tälleen tehdä.
Kuusamon suurpetokeskuksessa tutustuimme karhuun, susiin, ilveksiin, kettuihin ja tietenkin porohin vaikkeivat ne mitään suurpetoja olleet.
Vanttajankankaalla teimme kierroksen salpalinjan räjäytettyjä asemia katsellen.

Kuusamossa nopea käynti kaupassa ja kohti Juuman leirintäaluetta. Juumassa olikin jo sen verran porukkaa, että oman auton sijoitus vei hieman aikaa. Sijoittamista helpotti huomattavasti Taneli, joka ajatti ulkopuolelta. Hyvin oli vielä armeijan opit muistissa. Myöhemmin illalla seurasimme erästä ei niin sujuvaa ajoneuvon sijoittamista.

Auton saimme sähköön, ruuan valmistus, leirintäalueen suihkujen "tarkastus" ja elokuvahetki koko perheen voimin.
Aamulla nokka kohti pientä karhunkierrosta. Olimme jo puoli yhdeksältä liikkeellä joten muita ihmisiä ei liiemmin näkynyt saimme kävellä rauhassa ja Kassukin sai kirmata. Pienen suunnistus virheen takia kiersimmekin kierroksen vanhaa linjaa myöten. 

Pieni Karhunkierros johdattaa reppuretkeilijän Oulangan kansallispuiston eteläisimpään osaan. Maisemareitiksi kutsutun päiväreitin varrella pääsee ihastelemaan upeaa Oulangan luontoa: kuohuvia koskia, jyrkkiä kallioita ja suojaisia metsiä. Upeiden nähtävyyksien lisäksi Pieni Karhunkierros tarjoaa tutustuttavaksi monipuolisen eliölajiston lapinvuokkoineen ja metsämansikoineen.
Kierroksellemme tuli mittaa 11 kilometriä. Tytöt alkoivat jo osoittaa hieman uupumisen merkkejä. Loppumatkasta alkoi tulla vastaan muitakin ihmisiä ja paikka paikoin olikin enemmän vastaantulijoita kuin Mikkelin torilla sunnuntai aamuna! Kallioportille noustessa Mia näytti miten portaat juostaan ylös. Olikin siinä nousemista, muutama porras!

Juumasta sitten jatkoimme kohti Kemijärveä. Ennen Kemijärveä pistäydyimme katsomassa salpalinjan bunkkereita.
Joutsijärven kantalinnoitetut taisteluasemat ovat Salpalinjan pohjoisin bunkkerialue. Alueella sijaitsee viisi betonibunkkeria, joista osa on kunnostettu ja avoinna yleisölle ympäri vuoden. Bunkkerissa on valokuvanäyttely Salpalinjan rakentamisesta ja alueelta löytynyttä sotaesineistöä. Yleisökohteen vieressä on Hunajalammen kota ja luontopolku, jonka varrella löytyy tietoa Joutsijärven sotahistoriasta.

Kävimme myös Sarriojärvellä kiertämässä raunioita. Seuraavan yö vietimme Luostolla.
Reippailimme kauniissa auringonpaisteessa Pyhä Nattasen huipulle ihailemaan mahtavia kivi muodostelmia. Kassukin hyppi kuin vanha tekijä kivikossa. Huipulta palattua autolle oli mukava keitellä kahvit ja nauttia siitä ilman kiireen häivää.
Jumalten vuori Pyhä-Nattanen on yksi Nattastuntureiden kuudesta tunturista ja se oli aikoinaan saamelaisten uhripaikka. Tunturin laella retkeilijöitä odottaa uskomattomien näkymien lisäksi suuria graniitista muodostuneita tooreja. Pyhä-Nattasen huipulla on vanha palovartijan tupa, mikä palvelee nykyisin ulkoilijoiden taukotupana. Toisen maailmansodan aikana Pyhä-Nattasen huipulla oli saksalaisten vartioasema.

Purnumukassa kävimme Tanelin kanssa tutkimassa saksalaisten korsumonttuja. Paljon hekin olivat lyhyessä ajassa rakentaa. Purnumukasta sitten Tankavaaran luontokeskukseen ja tästä Saariselän kaupan kautta Luxia leirintäalueelle.

Pienet saamelaiskylät Vuotso ja Purnumukka joutuivat toisen maailmansodan näyttämöiksi Saksan Vuoristoarmeijan sijoittaessa sinne tukikohtiaan 1941 ja 1942. Vuotsossa sijaitsi suuri huoltokeskus, jossa ommeltiin, parsittiin, paikattiin, pestiin, korjattiin ja jaettiin noin 200 000 sotilaan varusteita. Siellä sijaitsi myös lentokenttä, esikuntia, tutka ja ilmatorjunta-asemat, ajoneuvojen ja sotakaluston huolto- ja korjaamoita, elokuvateatteri, kymmeniä majoitusparakkeja ja –korsuja, vanki- ja työleirejä sekä aivan kylän keskustassa nykyisen kaupan kohdalla ”Rasthaus Vuotso” eli taukotalo Norjaan, Petsamoon, Rovaniemelle, Sallaan matkustaville sotilaille.

Enimmillään Vuotson alueella oli lähes 5000 saksalaista sotilasta ja sotavankia. Lukumäärä moninkertaistui kesäkuussa 1944, jolloin Hitler määräsi toteutettavaksi jo aiemmin laaditun suunnitelman suoja-asemien  ”Ivalo-Schutzwall-stellungin” rakentamiseksi runsaan 20 km matkalle Purnumukasta Nattasille.  Se ja ”Sturmbock-Stellung” Enontekiöllä  toteutettiin, kun Suomen irrottautuminen sodasta kävi ilmeiseksi. Työt tehtiin pikavauhdilla pääasiassa heinä- ja elokuussa sotilaiden, pioneerien ja sotavankien työnä. Linnoitussuunnitelma pantiin alulle silloin, kun saksalaiset alkoivat epäillä suomalaisten mahdollista vetäytymistä sodasta ja aseveljeydestä.

Luxian leirintäalueella oli mahtava sauna. Saunavuoron saimme vasta kello 22-23, mutta tätä kannatti odottaa!
Matkalla Ivalosta Inariin on ollut aivan joka kerta pakko pysähtyä karhunpesäkivelle.

Karhunpesäkivi on luonnonnähtävyys Myössäjärvellä, noin 25 km Ivalosta pohjoiseen. Karhunpesäkivi on maailman ainoa jääkauden aikana synnyinpaikaltaan siirtynyt hiidenkirnun kaltainen tafoni. Karhunpesäkivi on myös Suomen suurin ontto siirtolohkare. Se on syntynyt kiven sisuksen rapautuessa vähitellen veden ja lämpötilavaihteluiden vaikutuksesta. Onkalon seinämillä ja katossa on kennomaista pintaa, joka syntyy heikomman kiviaineksen rapautuessa pois vahvemman ympäriltä.
 
Inarissa kävimme Siidassa. Siida tarjoaa kävijälle sekä moniaistisia elämyksiä että asiantuntevaa tietoa. Kesäkaudella Siidan sisätilojen näyttelytarjontaa täydentää tunnelmallinen ulkomuseoalue. Siidassa voi tutustua ympäri vuoden useisiin kulttuuri-, taide- ja luontoaiheisiin vaihtuviin näyttelyihin. Siidassa järjestetään näyttelyiden lisäksi kulttuuri- ja luontotapahtumia sekä seminaareja.

Siidasta siirryimme Pokan kautta Leville. Illan ohjelmaan kuului kylpylä!
Rovaniemellä Arktikumissa kului melkein kolme tuntia. Arktikumin näyttelyt vievät vieraat seikkailulle Suomen Lappiin ja arktisille alueille. Suomen Lapin historiaan tutustutaan Rovaniemeltä Ylä-Lappiin, ja ajallisesti esihistoriasta noin 1970-luvulle. Arktiset alueet näyttäytyvät tämän päivän ja tulevaisuuden arktisen tutkimuksen valossa. Näyttelyt antavat kattavan leikkauksen Lapin historiasta ja kulttuurista sekä Arktisesta tiedosta.

Toiseksi viimeiseksi yöksi löyty leiripaikaksemme aivan tunnelmallinen järvenranta. Koko päivän oli tuullut voimakkaasti, mutta illalla järven pinta oli aivan tyyni.

Kajaanissa kohteena oli Paltaniemen kuvakirkko. Nykyinen kirkko valmistui 1726. Aluksi se aiottiin rakentaa vanhan poltetun kirkon paikalle Kirkkoniemeen, mutta rantatörmän vaarallisuus huomattiin ajoissa. Kirkon rakensi 24 kirvesmiestä Johan Simonpoika Knubbin johdolla. Knubb kuului etelä-pohjalaiseen kirkonrakentajasukuun. Kirkko vihittiin käyttöön kynttilänpäivänä 1727, mutta varsinainen sisustus saatiin valmiiksi vasta 1781. Margareta Capsian maalaama pyhää ehtoollista esittävä alttaritaulu saatiin kirkkoon 1727. Kirkolle ominaiset katto- ja holvimaalaukset on tehnyt Emanuel Granberg vuosina 1778–1781. "Lankkumaalariksi" haukuttu Pekka Qfeflander restauroi kolmea maalausta vuonna 1851, jolloin ne menettivät osan alkuperäisestä loistostaan.

 Viimeinen yö vietettiin Paalasmaan leirintäalueella. Vesi oli mukavan lämmintä kun kävimme uimassa.

Viikko meni nopeasti ja matka onnistui loistavasti. Tälläisestä matka-autoilusta voisi alkaa pitämäänkin.

Kimmo

Lähteet: luontoon.fi, wikipedia, inarisaariselka.fi, seppoj.suntuubi.com, Siida, Arktikum

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Tupasvilla

 Mahtavaa miten Kreetta on kehittynyt kahdessa vuodessa. Nyt omat kamat meni rinkassa ongelmitta. Jaksoi kävellä siinä missä minäkin. Ja sitä juttua riitti. Ei sitä tulekkaan juteltua tälleen kotioloissa.

30.8


Rinkat oli jo pakattu eilen joten kahdeksan maissa nousimme autoon ja suuntasimme kohti pohjoista. Ajomatka sujui rattoisasti kun Kreetta piti jutuillaan kuljettajan hereillä. Tupoksella pysähdyimme puoli kahden aikaan syömaan.

Ensin oli suunnitelmissa ajaa Markkinan tasalle ja siellä mennä laavulle yöksi, mutta yöksi oli luvattu vesisadetta joten suuntasimme kohti Leviä. Levillä majoituimme Sokos hotelliin klo 20 ja mahan täytettä löysimme Levin panimolta.

31.8

Runsas hotelli aamupala mahassa lähdimme jatkamaan matkaa kahdeksalta. Aurinko paistoi ja näytti siltä ettei ennustuksista huolimatta ollut yöllä satanut. No hieman ennen Muoniota rupesi pilvistymään ja lämpötila laski tasaisesti. Muutama pisarakin satoi.

Kävimme katsomassa laavun, mitä olimme hieman alustavasti suunnitelleet yöksi. Laavu oli hyvällä paikalla Muonionjoen rannalla. Täällä olisi yö mennyt hienosti.

Kreetta bongasi ensimmäiset porot erään porofarmin aitauksesta. Ensimmäiset vapaana liikkuvat porot näimme muutama kilometri ennen Kilpisjärveä. Kilpisjärvellä olimme kahdentoista maissa, joten oli hyvää aikaa käydä syömässä Kilpisjärven retkeilykeskuksessa, ostamassa viimeiset ruuat Kilpishallista ja pakata ruuat rinkkoihin.

Malla laivalla siirryimme Kilpisjärven toiselle puolelle Koltaluoktaan. Laivan kippari neuvoi meitä lähtemään kohti Pältsania 3-valtakunnan rajapyykin kautta. Kuulemma matkaa olisi tullut puolitoista kilometriä enemmän mutta nousu ei olisi niin paha. Neuvoi hän kyllä myöskin mistä polku menee suoraan kohti tuntureita.

Me kuitenkin päätimme lähteä kiipeämään Duoibalin rinnettä. Nousu ei ollut niin kovin paha. Noustessa ohitimme turvekammin, siinä pystyisi hyvin yöpymään. Ohitimme myös muutamia tosi kauniita vesiputouksia. Keli oli loistava kävelyä ajatellen. Tarkeni hyvin pelkällä paidalla näin aluksi, Mutta sitten kun noustiin ylängölle piti tuulen takia vetää takki päälle.

Ylimmällä putouksella tuli vietettyä hieman enemmän aikaa kuvaillen ja ihastellen. Kreetta joi suoraan purosta, tätä se oli kyllä odottanutkin. On se hienoa kun meillä Suomessa (taikka tässä tapauksessa Ruotsissa) löytyy vielä niin puhtaita vesiä!

Saana hävisi muiden huppujen taakse ja samalla hävisi myöskin puhelimesta kuuluvuus. Tauon aikana satoi muutama pisara pakottaen meidä vetämään sadevaatteet päälle. Polku nousi tasaisesti ja oli mukava kävellä, ei liian kivikkoinen.

Norjan puoleiset vuoret näkyivät kutsuvasti. Aloimme pikku hiljaa etsiä leiripaikkaa. Itseäni hieman jännitti, että löytyykö riittävän tasaista ja sellaista paikkaa mihin saa kodan pystyyn.

Karttatiedustelun pohjalta ja Retkiremmin vaelluskertomuksen perusteella olinkin ajatellut erään sillan kupeelle paikkaa. Sinne oli kuitenkin leiriytynyt kolmen hengen porukka. Löysimme mainion paikan hieman ylempää puron varrelta. Ja kuten aamulla heidän leiripaikan kautta kävellessä huomasimme, oli meidän paikkamme huomattavasti parempi.

Tuuli hieman vaikeutti kodan pystyttämistä. Olin ollut kahden vaiheilla kumman otan mukaan, kodan vai teltan. Päädyin kotaan. Tämän tuulen huomioon ottaen ehkä teltta olisi ollut fiksumpi vaihtoehto. Mutta kuitenkin saimme kodan pystyyn ja nyt tuli kodan erinomaisuus esille. Naapurileirissä nämä kolme henkilö joutuivat kärvistelemään ulkona tuulessa ja kylmässä tehdessään ruokaa. Kun me saimme tehdä ruokamme kodassa sisällä suojassa tuulelta. Ja mikäs siinä oli kuluttaa iltaa pelaamalla korttia. Lisää hyviä puolia kodassa on ainakin tälläiselle jäykälle ihmiselle se, että saa laittaa vaatteet päälle seisoen täydessä 190cm pituudessa.


1.9

Aamuyöstä oli tuuli yltynyt hetkittäen ja hieman oli pelottanut viekö tuuli meidän kodan mukanaan. Mutta ankkurointi kesti hyvin ja kahdeksan maissa heräsimme hieman harmaaseen aamuun. Aamu ei ollut läheskään niin kylmä kuin toissa vuonna Tsarmitunturilla, joten nyt ei Kreetalle tarvinnut omia vaatteita antaa.

Aamupalaksi puuroa ja leipää sekä kahvia. Leirin purku sujui nopeasti ja lähdimme takaisin päin kohden Kuohkimajärveä.

Aurinko alkoi hieman paistella mutta tuuli oli kylmää. Ja me kun kuitenkin kävelimme vasten sivutuulta niin sadevaatteet oli oltava päällä pitämässä tuulta. Matka joutui nopeammin kuin eilen koska reitti oli pääosin alaspäin suuntautuvaa. Jaloissa kuitenkin tuntui eilinen kiipeäminen Kilpisjärven 473 m:n korkeudesta n. 850 m:n korkeuteen.

Sopuleita näimme useita, emme kuitenkaan niin paljon kuin Muotkalla 2011. Puhelinyhteyskin kotia alkoi toimimaan kun saimme Saanan näkyviin. Ikävähän meillä molemmilla äitiä/vaimoa oli!

Polku laskeutui kohti Kuohkimajärveä ja hätä kun oli niin ensin valitsimme väärän reitin kohti rajapyykkiä. Emme ajatelleet lähtevämme uimaan joten takaisin omia jälkiä oli tultava ja toista reittiä mentävä. Päätimme ensin mennä Kuohkimajärven tuvalle ja syövämme ennenkuin kävisimme rajapyykillä. Tuvalla olikin muutamia lähteviä päiväretkeläisiä ja kolmen hengen sekä yhden koiran porukka majoittuneena tupaan. Teimme ruuan ja ruuan jälkeen sain Kreetan suostuteltua majoitumaan kotaan, vaikka hän niin kovasti olisikin halunnut majoittua tupaan.

Kodalle löytyikin oiva paikka ja sitten oli vuorossa rajapyykki. Rajapyykille mentäessä tuli meluava nuorisojoukko vastaan. Nämä osoittautui myöhemmin Akaan toisen vuoden lukiolaisiksi. Tämä joukko suunnisti tuvalle ja Kreettakin oli jo sitä mieltä että yöpyminen kodassa on hyvä juttu.
Rajapyykillä kävimme Ruotsi ja Norjan puolella useita kertoja. Rajapiste on vanhalla Norjan ja Ruotsin rajalla, joka perustuu Strömstadin sopimukseen (1751). Kun Ruotsin ja Suomen raja määriteltiin Haminan rauhassa (1809) kulkevaksi ”Kilpisjärven ohi Norjaan”, syntyi kolmen valtion rajapiste. Tornion rajanjärjestelysopimuksessa (1810) rajojen tulkittiin kohtaavan Kuokimmuodkassa rajapyykillä 294.
Rajankäynnissä 1887 kuitenkin todettiin Ruotsin ja Suomen rajan kulkevan noin 150 metriä lännempänä Rajajoki-purossa. Suomen ja Norjan rajankäynnissä vuonna 1897 määritettiin rajojen tarkka yhtymäkohta, ja todettiin sen osuvan Koltajärveen rajapyykin 294 länsipuolelle. Järveen rakennettiin kivinen tekosaari ja sille 2,5 metriä korkea rajamerkki. Ruotsin edustajaa ei ollut läsnä. Vuonna 1901 pidettyyn yhteiseen katselmukseen osallistui myös Ruotsin edustaja ja rajamerkki hyväksyttiin.
Nykyinen rajamerkki on rakennettu vuonna 1926. Se rakennettiin, koska kevätjäät olivat turmelleet alkuperäistä rajamerkkiä useaan kertaan. Uusi rajamerkki on betonista tehty katkaistu kartio, jonka päällä olevaan sydänkiveen on merkitty keskeiset vuosiluvut 1897, 1901 ja 1926. Pyykin yläosa on rajamerkkiohjeiden mukaisesti maalattu keltaiseksi.
Sitten olikin vuorossa kortinpeluuta kodassa. Iltapalaa yritimme käydä tuvalla laittamassa, mutta katsoimme tungosta ja tulimme siihen tulokseen että suunnistimme kodallemme. Tämä nuorisojoukko jatkoi ruokailtuaan matkaa kohti Norjan puoleista tupaa.


2.9

Tuuli oli huomattavasti heikompaa täällä tunturikoivujen keskellä, joten yö sujui ongelmitta. Heräsimme jälleen siinä kahdeksan maissa ja kävimme tekemässä sekä syömässä aamupalan tuvalla. Leiriä purkaessa Kreetta valitteli huonoa oloa, hän oli myöskin oksentanut yöllä. Onneksi huono olo helpotti buranan ja vatsahappolääkkeen myötä. Mielessä kävi kylläkin plan B,C,D ja paljon muutakin vaihtoehtoja jos Kreetan olo ei olisi parantunut.

Keli oli jopa turhankin lämmintä verrattuna edellisiin päiviin. Polku lähti kohti Mallan luonnonsuojelualuetta. Täällähän ei polulta saa poistua kesäaikaan. Kreetan huonosta olosta ei ollut tietoakaan kun nousimme kohti Ison Mallan rinnettä.

Ruokatauon vietimme puronrannalla tuvalla olleen porukan kanssa. Olo oli nautinnollinen kun ei tuullut ja aurinko paistoi.

Hieman ennen kitsiputousta oli enemmän rakkaa, joka hieman hidasti meidän matkantekoa.
Kitsiputous oli hieno. Kitsiputous eli "Mallan kyyneleet" tai saamelaisittain Gihcigorži on Suomen tiettävästi korkein yhtenäinen vesiputousten sarja. Vaikka könkään täyttä putouskorkeutta ei tiettävästi koskaan ole virallisesti mitattu, voidaan sen (korkeuskäyrien perusteella) arvioida olevan lähellä 100 metriä vain kahdensadan metrin matkalta.

Putoukselta lähdettäessä reitti nousi vielä hieman kunnes se lähti laskeutumaan kohti Kilpisjärveä. Polun viereltä löytyi myöskin saksalaisten aikoinaan tekemiä korsun jäänteitä.

Puoli neljän maissa olimmekin sitten Käsivarrentiellä, sitä pitkin oli vielä käveltävä kaksi kilometriä autolle. Majapaikan saimme Kilpisjärven retkeilykeskuksesta. Olikin ihanaa päästä pesulle!

3.9

Tämä päivän ohjelmana oli Saanan huipulla käynti ennenkuin lähdemme palaamaan kohti kotia. Aamupala retkeilykeskuksessa ja tämän jälkeen reppuun sopivat eväät ja vaatteet.
Saana-tunturi on Suomen 25. korkein ja maamme suhteellisesti korkein tunturi. Se kohoaa 473 metrin korkeudella olevasta Kilpisjärvestä 556 metriä ja saavuttaa huippunsa 1029 m merenpinnan yläpuolella. Alkuun noustaan tunturikoivikossa ja sitten oli vuorossa Suomen pisimmät portaat n. 740 askelmaa. Portaiden jälkeen oli vielä pari kilometriä huipulle.

Alaspäin matka sujuikin nopeasti. Kävimme vielä katsastamassa  JU-88 putoamispaikan. Tämän jälkeen olikin sitten vuorossa puuduttava ajomatka kotiin. Päätimme ajaa Norjan ja Abiskon kautta vaikka tästä tulikin ylimääräistä matkaa.

Reissu oli tosi mahtava. Keli suosi meitä mukavasti, vaikka edellisellä viikolla olikin ennustettu sateita niitä ei kuitenkaan tullut. Lupasi Kreetta lähteä ensi vuonnakin reissuun mukaan.

LISÄÄ VALOKUVIA

Kimmo ja Kreetta

torstai 11. kesäkuuta 2015

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira kairassa

Tämä matka oli henkisesti paljon rankempi kuin fyysisesti. Matkan tarkoitus oli viedä Olavin muistolaatta paikalleen. Se toteutuikin,mutta yksinään kun kulkee, niin ajatukset pyrkivät ehkä tästä johtuen ajautumaan liiankin surulliseksi. Olavin poismenosta on kulunut puolitoista vuotta ja nyt vielä kevällä poistui isäni keskuudestamme. Päässäni liikkui monta surullista asiaa vaelluksen aikana, olinhan kävellyt näillä selkosilla Olavin kanssa ensimmäisen kerran jo kuusitoista vuotta sitten! Mutta oli siellä paljon mukaviakin mustoja!

Mukaan piti lähteä alustavasti tyttäreni Kreetta, Kaisla ja poikani Taneli. Mutta heille sattui tähän samaan ajankohtaan muita menoja, joten suunnittelin jo reissusta luopumistakin. Heikkiä kysyin mukaan liian myöhään, että hän olisi saanut ajankohdan järjestymään. Vaimon kannustuksesta, lähdin sitten koiramme Kassu mukana kohti pohjoista.

Hieman jännitti miten Kassu osaa olla näinkin pitkän matkan autossa. Kassulla on ikää vasta 10 kuukautta, eikä pitkiä automatkoja ole vielä tehty. Todella hyvin Kassu jaksoi, nukkui kyllä melkein koko matkan vierelläni etupenkillä. Välillä nousi istumaan katsomaan, että missä sitä mennään. Ja kun kävin syömässä Kassu odotti hienosti autossa.

Kävin syömässä pizzan Ivalossa Anjan pizzassa ennenkuin ajoimme Kuppisvaarantietä lähtöpaikallemme. Rinkka olikin melkein valmiiksi pakattu jo kotona, ei tarvinnut kuin ruuat lisätä. Siliäselän kuvetta pääsimme kiipeämään kahdeksan aikaan illalla. Keli oli aurinkoinen, mutta tuulinen. Lämpötila oli ehkä noin 13 astetta. Ei kovin lämmintä, mutta eipä ollut hyttysiäkään vielä!


Kassu oli alussa hihnassa, mutta kun nousimme puurajan yläpuolelle päästin sen vapaaksi. Voi sitä riemua! Ei meinannut koira nahoissaan pysyä. Hyvin Kassu totteli komentoja, joten tulin liiankin luottavaiseksi sen suhteen niinkuin seuraavana päivänä totesin.


Saavuimme Onsajoen varteen kymmenen maissa ja teltalle löytyi oiva paikka nopeasti. Päivällisen nauttiminen, aurinkoisesta illasta myöskin ja nukkumaan.


Yöllä meillä molemmilla oli kylmä ja aamuyöstä otinkin Kassun samaan makuupussiin. Loppuyön sai Kassu ainakin nukuttua. Heräsimme siinä yhdeksän aikaan. Kassulle ei aamupala meinannut maistua. Leirimme läheltä kulki muutama poro ja niitä Kassu tyytyi katselemaan leiristä käsin.

Puoli yhdentoista aikoihin lähdimme jatkamaan matkaa. Nousimme kohti Korkianokkaa ja Kassu eteni vapaana. Se pääsi pienen kumpareen toiselle puolelle ja sielä kohtasi poron. Huudoistani ei ollut mitään hyötyä. Minulta meni hieman aikaa että sain rinkan selästäni ja koiran perään. Sitä vaan ei näkynyt enään missään. Kävelin muutaman kilometrin päähän huudellen samalla, mutta koirasta ei havaintoa. Palasin rinkkani luokse ja mietin mitä teen. Näin jo mielessäni poromiehen ampuvan Kassun tai kotkan saavan sen saaliksi. Eihän se vapaana olisi saanut olla. Juuri kun soitin kotia ilmoittaakseni asiasta, niin sieltähän se saapui jälkiämme myöten paikalle. Oli vissiin kiertänyt aika lenkin. Iso kivi vierähti kyllä sydämmeni päältä silloin.


No olihan tämä opetukseksi, koira olikin sitten tästälähtien kiinni. Tämä episodi sai aikaan sen, että syntyi pieni suunnistusvirhe. Kiersimme Korkianokan pohjoispuolelta, vaikka alustavasti meidän piti kulkea eteläpuolta pitkin. Eihän tuosta nyt paljon lisämatkaa tullut.


Etenimme tunturilinjaa pitkin kohti Hammastunturia. Kahvit keitin eräällä purolla. Sen verran oli viileää, että taukojen ajaksi piti Kassulle pukea lämmintä ylle. Tällä uudella keittimellä Jetboil Zip:llä vesi kiehui nopeasti ja kevyt se on rinkassa.


Laskeuduimme loivasti Paskaluottuman rinnettä kohti Hammastunturia. Vastaantullut poroaita vei hieman aikaa kun piti aitaa pitkin lähteä kohti etelää etsien alituskohtaa. Etsiessämme alituskohtaa löysimme kuolleen poronvasan. Ulkoisesti ei kuolinsyytä näkynyt. Korvat oli poloiselta jo syöty. Kun olimme selviytyneet aidasta, niin eikö hetken perästä ollut toinenkin aita.


Kävelimme katsastamaan Hammastunturin tuvan varmuuden vuoksi. Jospa se olisi siinä kunnossa, että siinä viitsisi yöpyä. Tupa löytyi, mutta kunto oli sitä luokkaa että päätin yöpyä teltassa. Hätä majoitteena tupa menee vielä täysin.

Palasimme jälkiämme myöten purolle, josta löytyikin mainio telttapaikka. Päivällisen valmistus ja syönti. Tarvittavat varusteet pieneen reppuun ja kohti huippua. Noustessamme kohti huippua alkoi aurinko paistella ja tuulikin oli lievästi tyyntynyt. Huipulta oli mahtavat maisemat.


Perinteisen kuvan otto. Tällä paikalla on otettu kuvat 1999, 2004 ja 2008. Etsittyäni tuulensuojan soitin kotia. Alkoi jo ikävä painaa. Kuunteleehan tuo koira, muttei vastaa.


Leiriimme päästyämme olikin sitten vuorossa nuotionteko ja makkarat. Nyt ei onneksi tarvinnut syödä makkaraa vesisateessa, niinkuin Kreetan kanssa Tsarmilla.

Yö oli hieman lämpimämpi kuin edellinen. Aamupala ei Kassulle maistunut, niinkuin ei ollut edellis iltainen päivällinenkin. Tästä huolissani päätin lähteä takaisin kohti autoa.


Nousimme loivasti Paskaluottuman rinnettä kohti Jurpuojaa. Tulimmekin aika kovalla vauhdilla. Jurpuojalla nautin lounaan, Kassulle ei maistunut. Lounaan jälkeen sitten kiipeäminen jatkui ja ylitimme harjanteen Korkianokan eteläpuolelta. Tästä oli nopeata kävellä tunturiylänkö kohti autoa.

Autolle päästyämme Kassu kävi samantien paikalleen nukkumaan. Oli se väsynyt. Eikä ihme olimmehan kävelleet yli 32 kilometriä. Itse vaihdoin vaatteet ja pakkasin varusteemme autoon. Kotona olimmekin sitten klo neljältä aamuyöstä.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Pohjoiseen

Suunnitelma on muutaman päivän päästä suunnistaa kohti pohjoista.

Saas nähä onnistuuko?

torstai 23. huhtikuuta 2015

Skotlanti 2015

Olavin kanssa olimme Skotlannissa 2012 ja se reissu jätti niin hyvän kuvan ihmistä ja luonnosta, niinpä sinne oli päästävä uudestaan. Matka nytkin pyörisi viski aiheen ympärillä, mutta eiköhän jotain muutakin sieltä löydy. Nyt lähti Mikkelin viskisieppoklubista Sieppo Ari matkaseuraksi.

Lensimme Helsingistä Lontoon kautta Aberdeeniin, josta vuokrasimme auton, Reittimme pääpiirteitäin oli Aberdeen - Inverness - Wick - Orkney - Dufftown - Aberdeen. Matkan kesto oli  8 vuorokautta. Tässä tarinassa en puhu viskistä. Viski aiheinen tarina löytyy osoitteesta http://mikkelinviskisieppoklubi.blogspot.fi/2015/05/skotlanti-17-2542015.html

Ensimmäisenä aamuna suunnistimme kohti Dunnottaren linnaa.

Linna olikin aivan mahtavalla paikalla. Linna itse oli rakennettu niemelle, tätä paikka oli ilmeisen helppo puolustaa. Niinkuin Cromwell joutui toteamaan 1651.

Loanhead of Daviotin kivikehä löytyy Oldmeldrumin länsipuolelta. Nämä kivet on pystytetty neoliittisella ajalla noin 4000 - 5000 vuotta sitten. Tarkoitusta ei ole vieläkään varmuudella keksitty, ajatellaan että tämä oli tarkoitettu kuun tarkkailuun.
Huntlyn linna oli Gordonin klaanin päällikön linna, Huntlyn Jaarlin. Ensimmäinen linna oli rakennettu tähän paikalle 1100 luvulla, jossa myös Robert Bruce vieraili 1307. Ensimmäinen linna paloi maan tasalle, mutta vuonna 1496 rakennettiin mahtavampi linna samalle paikalle.
Loch Nessin asukasta emme nähneet vaikka keli olikin aivan mahtava.
Corrimonyssa vierailimme noin 4000 vuotta sitten tehdyssä kivihaudassa.
Vaikeata uskoa, että näissä maisemissa on joku elänyt 4000 vuotta sitten.
Kevät alkoi olla mahtavimmillaan tähän aikaan.
Ajomatkan ohessa on mukava kävellä muutama kilometri. Colspiesta löytyi tälläinen hieno putous. Reitti putoukselle oli mukavasti tehty. Polku kiemurteli puron/joen molemmin puolin.
Ennen Wickin kaupunkia onWhaligoe Steps. 330 porrasta laskeutuu tähän luonnon muovaamaan lahdelmaan. Aivan huikea paikka.
Tuuli oli hieman noussut mutta, muuten keli suosi meitä.
Wickin kaupungissa kävimme aamulenkillä Wickin vanhalla linnalla.
Strathy pointin majakalle joutui kävelemään muutaman kilometrin.
Orkneyn saarella riittikin sitten nähtävää. Broch of Gurness on rautakauden aikainen kylä. Asutus alkoi täällä 500 - 200 eKr.
Stennessin kivet ovat neoliittiselta ajalta noin 5000 vuotta sitten.
Brodgarin kehä on muutama kilometri pohjoiseen Stennesin kiviltä. Vietimme Orkneylla kolme päivää joka oli aivan liian vähän. Itse pääsaari tuli kierettyä vähän niinkuin juosten. Mihinkään ei voinut ajanpuuteen vuoksi kunnolla tutustua. Mutta onpahan nyt hyvää tietämystä tulla uudelleen!
Dufftownissa vuokrasimme pyörät ja teimme pienen pyörälenkin. Vanhaa radanpohjaa Duftownista kohti Aberlourta olikin mukava ajella.
Keli oli oikein mahtava ja aikaa kului Speyjoen kallaalla.



 Itse kävin kiipeämässä Ben Rinnesin huipulle. Vaikka kiipeäminen ottikin voimille niin näköalat kyllä oli huikeat!

Tälläkin kerralla Skotlanti jätti todella lämpimän kuvan itsestään. Tänne tulen vielä uudelleen!