tiistai 10. heinäkuuta 2018

Cornwall 2018


9.7.2018 lensimme vaimon kanssa Lontooseen. Koska lento oli niin myöhään majoituimme lentokenttä hotelliin yöksi. Bussimatkan aikana kentältä hotellille tuli todistetuksi se, että Espanjalaiset ovat ehkä se maailman tyhmin kansa. No ei ehkä muutaman henkilön takia pitäisi koko kansaa leimata.

Matkakohteeksemme oli valikoitunut Cornvall. Pitkään mietimme myös Skotlantia mutta Cornwall voitti. Ehkä suurimpana ansiona oli Upe Nykäsen pitämä Blogi jalkaisin. Hän on kävellyt pitkin South West Coast Pathia ja hänen kirjoituksensa innoittivat tähän matkaan. Toki Doc Martinilla ja Poldarkillakin on osuutta.

 Cornwall (korniksi Kernow) on kreivikunta Lounais-Englannissa, Ison-Britannian saaren läntisimmässä kärjessä. Cornwall on yksi kelttiläisistä maista. Alueella on muusta Englannista erottuva kulttuuri kelttiläisen historiansa johdosta. Cornwallissa toimii autonomiaa ajavia poliittisia liikkeitä. 

Cornwall, sekä sen ainoa naapurikreivikunta Devon, sijaitsevat pitkällä, Atlantin valtamereen työntyvällä niemimaalla. Cornwallin pituus länsi-itä-suunnassa on noin 120 kilometriä ja pinta-ala noin 3 563 neliökilometriä. Niemimaan läntisin kärki on nimeltään Land's End, etelärannikolla taas on Britannian eteläisin kärki, Lizard point. Avomerellä, noin 40 kilometriä Land's Endistä länteen sijaitsevat Scillynsaaret, joilla on oma paikallishallintonsa. Suurin joki on Cornwallin ja Devonin rajalla virtaava, Englannin kanaaliin laskeva Tamar (96 kilometriä). Cornwallin rannikot ovat monin paikoin jyrkkiä ja kallioisia, mutta varsinkin pohjoisrannikolla on hiekkarantaisia lahtia.
Cornwallin ilmasto on merellinen, joten vallitsevat länsi- ja lounaistuulet tuovat runsaasti sateita ja sumut ovat yleisiä. Vuosittainen sademäärä on keskimäärin 1 000–1 500 millimetriä.
Cornwall on pääosin graniittista nummiylänköä, jossa viihtyvät erilaiset kanervakasvit. Ylänköjen välisissä laaksoissa on myös tiheitä metsiä. Suurin nummialue on pohjoisosissa levittäytyvä, noin 6 800 hehtaaria laaja Bodminin nummi. Linnusto on erityisen rikas rannikoilla, jossa voi nähdä muun muassa ruokkeja, merikeijuja, erilaisia kahlaajia sekä lokkeja. Myös hylkeet ovat rannikoilla yleisiä.

10.7 saimme auton alle ja viime kerrasta viisastuneena otin sen automaattivaihteistolla. Sitä päätöstä tuli useampaan kertaan kiiteltyä matkalla.

Ensimmäinen kohteemme oli Stonehenge. Stonehenge on esihistoriallinen monumentti Englannin Wiltshiressa. Se on megaliiteista koostuva neoliittinen ja pronssikautinen kivikehä. Stonehengeä rakennettiin useassa vaiheessa: rakentaminen aloitettiin noin vuonna 3 000 eaa., ja monumentti oli käytössä noin 1 500 vuoden ajan.

Stonehengessä on ollut alun perin neljä sisäkkäistä kivikehää, kaksi suurta ja kaksi pienempää. Uloin kivikehä muodostaa halkaisijaltaan 30 metrin ympyrän, ja toinen suurimmista kehistä on hevosenkengän muotoinen. Korkeimpien kivipaasien päälle on nostettu vaakapaasia, ja korkeimmat ryhmät ovat lähes kahdeksanmetrisiä. Suurimmat kivet painavat noin 50 tonnia, ja kaukaisimmat on tuotu paikalle satojen kilometrien päästä Walesista. Moni alkuperäisistä kivistä on jo kadonnut tai kaatunut. Kivikehien ympärillä on halkaisijaltaan 115-metrinen kaivanto, jonka molemmin puolin on maavallit. Vallien vieressä ja niiden ulkopuolella on yksittäisiä paasia.
Stonehengen tarkoituksesta ei ole varmuutta. Se on saattanut olla aurinko- ja kuukalenteri, temppeli, hautapaikka tai kokoontumispaikka. Monumentin koillispuolen sisäänkäynti on suunnattu kesäpäivänseisauksen auringonnousuun.

Tämä kivirakennelma oli kyllä vaikuttava. Keli oli mitä mainion. aurinko paistoi, mutta ei vielä niin kuumasti kuin myöhemmin tämän reissun aikana. Ihmisiä oli, ei kuitenkaan niin paljon että olisi haitannut suunnattomasti.

Stonehengeltä matka jatkui kohti Tintagelia. Toki kovasti mietimme että olisimme käyneet Dartmoor Whiskyllä, mutta aikataulu ei sitä mahdollistanut. Teimme nopean pistäytymisen Okehamptonin linnalla. Okehampton on keskiaikainen linna Devonissa. Se on rakennettu vuosien 1068 ja 1086 välillä. 1500 luvulla linna kuului de Courtenayn suvulle joka oli osallisena ruusujen sodassa. Henrik kahdeksas teloitti Henri Courtenayn ja linna siirtyi kruunulle ja autioitui.
Tie muuttui koko ajan kapeammaksi, mitä lähempänä Tintagelia olimme. Pysyi kuitenkin vielä selkeästi kahden auton levyisenä. Majoituimme Tintagel Armsiin ja lähdimme saman tien katsomaan läheistä Tintagelin linnaa. Linna on rakennettu kapealle niemelle 1200 luvulla. Myöhemmin 1300 luvulla eroosion ja muiden seikkojen johdosta linna rapistui ja autioitui. Niemeltä on löydettävissä raunioita jo rooman valloituiksen ajoilta. Myös kuningas Artur on yhdistetty Tintageliin.
11.7 syötyämme runsaan aamupalan mietimme miten siirrymme Port Isaaciin eli Portweniin, niinkuin se Doc Martinissa on. Linja-autojen aikataulut olivat lievästi sanottuna sekavat. Se mitä niistä selvisi kertoi, että linja-autolla matka kestäisi yli kaksi tuntia ja seuraava vuoro lähtisi lähempänä yhtätoista. Majoituksen rouva tilasi meille ystävällisesti taksin ja puolen tunnin päästä ja kaksikymmentä puntaa köyhempänä olimme Port Isaacissa. Port Isaac on pieni entinen kalastuskylä ja tunnetuksi sen on tehnyt nykyään Doc Martin televisiosarja. Kylässä on viehättävä satama ja kapeat kadut. Kahvilassa nautimme teen skonssien kera.


Vietettyämme aikaa kylässä vaihdoimme hieman varusteita ja ostimme molemmille evääksi Cornish Pasty. Minulle liha ja vaimolle kasvis täytteinen. Aikomuksenamme oli kävellä South West Path pitkin takaisin Tintageliin. South West Path on 630 mailia pitkä kävelyreitti pitkin rannikkoa Somesrset's Mineheadista Poole harbouriin. Meidän kävelemä väli olisi 9,1 mailia eli n. 14,6 kilometriä ja oli luokiteltu haastavaksi. Reitillä on useita nousuja ja laskuja. Korkein kohta on n. 125 metriä ja matalimmillaan ollaan merenpinnan tasalla. Mutta kyllä se oli niiden hikipisaroiden ja jalkakramppien arvoista. Maisemat olivat sanoinkuvaamattoman hienot. Sää suosi meitä ja puolivälissä nautitut eväät Tregardock Cliffillä maistui. Sanomattakaan The Port Williamin pubissa nautittu Ale ja siideri!


 Illalla nautimme päivällisen, niinkuin edellisenäkin iltana King Arthur's Armissa.
Aamulla 12.7 lähdimme liikkeelle autollamme ja seuraava kohde oli Padstow. Kaupunki vain oli täynnä ihmisä ja kun nopean kierroksen aikana ei parkkipaikkaa löytynyt niin jatkoimme matkaa. Olisin toki halunnut käydä Padstowin panimossa jonka mainiota Alea tuli nautittua edellisiltana. Suuntasimme Betruthan Stepsille. Sieltä löytyi hyvin tilaa ja vaikka sielläkin oli ihmisiä niin hiekkaranta oli niin laaja että heistä ei ollut haittaa. Jyrkissä rannalle johtavissa portaissa joutui hieman odottamaan ja antamaan tietä.

Seuraava vierailukohde oli Healeysin siiderifarmi. Paikka oli mukava kahviloineen, myymälöineen ja eläinaitauksineen. Kuskina kun olin jouduin tyytymään teehen, mutta kaupasta tuli mukaan illalla nautittavaa.
Ennen majoitusta kävimme vielä Weal Coatesissa. Tällä paikalla on ollut kaivos vuodesta 1692 lähtien. Nykyisin näkyvä kaivos on avattu 1802 ja suljettu 1889 kun tinan hinta romahti.
Breja Farmhouse B&B otti meidät ystävällisesti ja lämpimästi vastaan. Ihailimme auringonlaskua heidän summer housessa ja nautimme Healeysin siideriä.
13.7 aamupala pöydässä saimme paljon hyviä neuvoja sekä isännältä että vieraana olevalta Suffolkilais pariskunnalta. Lähdimme ajamaan niemenpäätä vastapäivään päin. Kävimme Geevor Tin Minesissa, tämä kaivos suljettiin 1990. Seuraavana oli sitten Botallack Mine. UNESCON maailman perintökohde. Kaivostoiminnasta on merkintöjä jo 1500 luvulta. Kaivos toimi merenpinnan alapuolella ja lopetti vuonna 1895. Näissä maisemissa myös on kuvattu Poldark televisiosarjaa.
Pistäytyimme Sennen kylään nauttimaan hieman lounaan tapaista ja kävelemään hiekkarannalle.
The Minack Theatre on louhittu kallioon ja on hieno. Ikävä ettei sattunut mitään katsottavaa teatteriesitystä samalle ajalle.

 Ajelimme sananmukaisesti Mouseholen kautta takaisin majoitukselle päin. Nyt alkoi tiet käydä sitten todella kapeaksi. St Michael's Mountiin emme pääseet koska vuorovesi oli ylhäällä.

14.7 Aamulenkillä avautui mahtavat maisemat. Usva täytti laaksot kun nousimme Trevalgan kukkulalle. Kukkulalla löytyi kolme kauvoksen kuilua ja parit rakennukset pohjat.
Nopea pysähdys Trurossa. Kaunis kaupunki vanhoine keskustoineen ja kaderaaleineen.

Edenissä menikin sitten aikaa. Eden project on rakennettu kaivosmonttuun. Se avautui 2001 ja nykyään sieltä löytyy kaksi isoa kupolia, Toisessa on trooppisen alueen ja toisessa välimerellisen ilmaston kasveja. Kupolit ovat valtavia meillä meni kiertämiseen kolme tuntia ja siltikin tuntui että ei nähty riittävästi.
Seuraavana taas yllättäen..... linna. Restormel linna on täysin pyöreä muodoltaan. Se rakennettiin 1100 luvulla ja se oli jaarlin ylellinen maaseutu asunto. Linna raunioitui 1500 luvulla.

Yövyimme Looessa. Majoituksemme Silver Birchin eteen ei päässyt autolla, vaan auto piti jättää joenranta tielle ja sitten oli kapsäkit raahattava ylös rinteellä olevaan taloon. Näkymät talosta olivat kyllä hienot.
15.7 tutustuimme sitten raakaan rautaan. Tankkimuseossa Bovingtonissa on maailman ainoa alkuperäinen toimiva Tiger panssarivaunu. Sinällään huvittavaa kun ajatelee että Britti museon päänähtävyys on heidän vihollisen valmistava panssarivaunu. Eikö briteillä ole vastaavaa? Ei ole! Museossa oli erittäin hyvin tehty teema osio ensimmäisestä maailmansodasta.
Salisburyyn ehdimme illaksi ja majoituimme The Old Rectoryyn. Majoitus oli varsin tasokas. Illallinen kaupungilla. Aamulla lähdimme käymään Salisburyn kaderaalissa joka mykisti meidät kauneudellaan. Kaupoilla ei ehditty käymään kun piti ehtiä lentokentälle ja koti lennolle.



Yksi viikko oli liian lyhyt aika. Jäi ajatus mieleen että takaisin on vielä tultava. Cornwall lumosi meidät kauneudellaan ja ihmisten ystävällisyydellä. Suosittelen täysin jos tykkää luonnosta, mahtavista maisemista, kohtuu ruuasta, hyvistä paikallisista oluista ja siidereistä.

 Kimmo

Lähteet: Wikipedia, English Heritage
Kuvat: Kimmo

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Isoisän jäljillä

Isoisäni otti osaa "vapaussotaan", "Punakapinaan", "Veljessotaan", "Sisällisotaan" tai millä nimellä kukakin sitä haluaa kutsua. Hän joutui lähtemään veljiensä kanssa yöllä salaa kotoaan ja kävellä Mäntyharjun asemalle, mistä sitten junalla Mikkeliin. Mikkelissä hän todennäköisesti sai jonkin aikaa koulutusta, sitä ei hänen päiväkirjansa kerro. Hänen päiväkirjansa alkaa siitä kun hän lähti Mikkelin kasarmilta 23.4.1918. Kursiiviteksti on suoraan Papan päiväkirjasta.

23 päivänä huhtikuuta lähettiin Mikkelin kasarmilta junaan. Annettiin pyssy käsiin ja reppu selkään. Juna lähti kello 1 yöllä 24 päivänä.
 

 24.4.2018 seison samaisen aseman edessä, mistä pappa lähti liikkeelle. Ylempi kuva on vuodelta 1918 kun Mäntyharjun pojat oli lähtemässä. Paljon on Mikkelin kaupunki kuva muuttunut sadassa vuodessa. Liekö parempaan, tiedä häntä. Mietin kuvia ottaessani sitä, että mitäköhän pappani on silloin miettinyt ja mitä lienee haastellut veljensä Vihtorin kanssa.


Sitten oltiin kello 8 Jyväskylässä ja syötiin päivällinen kunnallistalolla.


Jyväskylässä kävin kaupungintalolla ja pääsin tutustumaan juhlasaliin, missä vuonna 1915 - 1917  oli toiminut venäläinen sotasairaala ja siinä salissa todennäköisesti pappakin kävi syömässä. Talo on entisöity hienoon kuntoon.


siitä etelään päin Oripohjan asemalle, jossa oltiin klo 15. Siinä syötiin kansanopistolla ja oltiin kylässä yötä.


Suomalainen Nuijan talo rakennettiin 1908 ja 1910 talo vuokrattiin Keski-Hämeen kansanopistolle jolle se sitten loppujen lopuksi myytiin kaksi vuotta myöhemmin. Valitettavasti tuon komean puutalon tuli tuhosi 1950. Nykyinen opiston rakennus ei vedä vertoja!

 Oriveden komeimmalle paikalle rakennettiin työväntalo 1910. Tämänkin talon tulipalo tuhosi 1972. Nykyään siitä on vain perustukset nähtävillä.
Kultavuorella on jäljellä kuitenkin vielä Laulumaja. Tämä talo rakennettiin 1800-luvun puolivälissä asunnoksi. Oriveden kansakoulu aloitti toiminnan tässä talossa 1872. Vuonna 1918 talo palveli opettajien asuntona.


Torstaina 25 päivänä lähettiin klo 6 hevosilla, jotka oli käsketty Keuruun pitäjästä ja oli niitä 112 kpl. Perjantaina 26 päivänä klo 3 oltiin Eräjärven pitäjässä. Vähän levähdettyä tuossa ajoissa lähettiin eteenpäin.

Eräjärven kirkko on rakennettu 1821. Tuosta kirkkoaidan sivuitse on pappakin mennyt.

Tie ei varmaankaan ollut näin hyvässä kunnossa silloin kuin se nyt oli. Vaikkakin parannettavaa siinä nytkin on (kiitos nykyisen tiehoitorahoituksen).

Klo 10:n ajoissa oltiin Kuhmalahden pitäjän kestikievarissa päivällisellä. 
Internetin lähteiden mukaan tämä talo on toiminut aikoinaan Kuhmalahden kestikievarina.





Kuhmalahden kohdalla löysin vielä vanhan tiepohjan ja vanhan sillan.
Luopioisten kirkolla pappa kävi kääntymässä. Minä nautin päivällisen kirkon parkkipaikalla varis kaverinani.

Saavuttiin klo 23 Vesijaon nimiseen kylään. Siinä annettiin voileipää ja kolme perunaa.

Vesijaon kohdalla hirvi tarkkaili minua metsästä. Vesijaolla Palsanojan koskessa on ollut mylly jo 1800-luvun alusta lähtien. Nykyiset mylly rakennukset on n. 1920 luvulta.

Kello 11 lähettiin marssimaan. Klo puoli neljä aamulla saavuttiin Uusitalo nimiseen taloon noin kilometrin päähän Porraskosken kylästä. Sitten lähetettiin tiedustelijoita eteenpäin. Vähän matkaa mentyään avattiin niitä vastaan kiväärituli.
Uusitalon löysin. Mukava nähdä että kyseinen talo oli hyvässä kunnossa ja hyvin pidettynä. Miten sitten lienee sadan vuoden päästä?


Tiistaiaamuna jatkettiin matkaa Evon metsäopistolle ja siitä eteenpäin ja saavuttiin klo 20 Asikkalan pitäjän Paakkolan kylään josta taas keskiviikko aamuna klo 3 lähettiin eteenpäin joka oli 1 pv:nä toukokuuta rintamaa kohden.

Vietin yöni erään lammen rannalla metsän keskellä Evolla. Siinä iltasella kuuntelin lintujen laulua ja jos olisi silmät sulkenut, niin äänimaailma olisi viennyt kyllä ihan jonnekkin muualle.

Aamulla samaiset linnut herättivät raikkaaseen aamuun. Aamupalaksi nautin kahvia ja puuroa. Miten se maistuukin niin erinomaiselle tälläisessä ympäristössä. Lähtiessäni liikkeelle kurvasin vielä metsäopiston kautta.


Torstaina 2 pv toukokuuta klo 8 lähettiin meitä ensimmäistä joukkuetta viemään takaisin taisteluun johon me kaikki kolme kuulumme. Tultiin taas samaan paikkaan Kosken pitäjän Putulan kylään ja majoituttiin seurantalolle lähtövalmiina eteenpäin.


Seurantalo oli Putulasta hävinnyt, mutta seurantalon yläpuolella sijainnut kansakoulu oli vielä pystyssä. Kylläkin yksityisomistuksessa joten lähempi tarkastelu ei onnistunut.

Nykyistä tietä on oijottu, mutta uuden sillan alapuolelta löysin vanhan tiepohjan mitä kautta Papan aikaan on tie mennyt.



Sitten saimme kuulla että punikit on antautunut 11 tuhansineni joukkona Kosken kirkolla ja hajaantuneet lähipaikan metsiin. Meidät vietiin Järvenpään kylän metsiin ketjuun pakolaisia vangitsemaan. Yön aikana ja perjantaipäivän toivat joukkomme kymmenittäin vankeja, joukossa naisia ja ratsuja.


Lauantaina me lähettiin metsätietä eteenpäin noin 30 miehisenä osastona ja saavuttiin klo 13 Lahdenpohjan kylään Hollolan pitäjässä Vesijärvenrannalle ja majoitettiin työnväentalolle ja saatiin heti metsästä 4 punikkien jättämää hevosta.


Metsätien löysin, mutta sitä pitkin en autolla päässyt. Lahdenpohjassa etsin työväentaloa sitä kuitenkaan löytämättä. En edes sen laatuista kivijalkaa paikallistanut.
 
Meitä oli kokonainen pataljoona noin 500 miestä. Klo 16 saavuttiin Hollolan kirkolle. Siinä ei ollut tila niin perättiin 2 km takaisin ja yövyttiin Uskilan kylässä.

Hollolassa ihastelin keskiaikaista kivikirkkoa ja kävin talomuseossa.

Uskilasta Pappa marssi Lahden asemalle, siitä junalla Mikkeliin. Mikkelistä hän palasi Kouvolaan, missä toimi vartiotehtävissä 28.5 saakka. Hänet kotiutettiin Mikkelistä 19.6.1918.