perjantai 6. elokuuta 2021

2021 Pyöräretki Oulu-Parkano



Lomani viimeiselle viikolle oli jotain keksittävä, etenkin kun vaimoni oli jo töissä. Niinpä suunnitelma muodostui pyöräretken muotoon Oulusta Tampereelle. Perjantai aamuna 6.8.2021 hyppäsin junaan pyörän kanssa Tampereelta kohti Oulua. Pyöräpaikkoja junassa on vain kolmelle pyörälle ja tilaa ei ole ruhtinaallisesti. Nytkin oli kolme pyörää menossa, joten hieman jouduttiin sovittelemaan.

Juna oli puolelta päivin Oulussa. Pyöräilin keskustaan etsimään syötävää. Eksyinpä sitten Oulun vanhimpaan pizzeriaan Da Mario. Pizza mahassa olikin hyvä lähteä polkemaan kohti etelää.

Iso hatun nosto Oululle pyöräteistä sekä niiden opasteista. Ei ollut minkäänlaista ongelmaa oikean reitin löytämisessä.

Sää oli miellyttävä, aurinko paistoi, lämpötila juuri sopiva polkemiseen. Niinpä ensimmäinen 34km meni aivan hujauksessa. Piipahdin Liminganlahden luontokeskukselle kahville. Pistäydyin myös lintutornilla.

Pyöräteitä riitti melkein 50km matkalle. Sitten piti siirtyä tien reunaan ajamaan. Onneksi tämä Lumiojantie ei ollut vilkas tie. Karinkannan kohdalla kaarsin lähemmäksi rannikkoa vievää tietä. Valmistelivat näköjään Liiteri Rock tapahtumaa. Mietin sekunnin pitäisikö jäädä seuraavaksi päiväksi kuuntelemaan, mutta tälle ei ollut aikaa, jos aioin olla viimeistään viikon päästä Tampereella.

Siikajoella nopea pistäytyminen paikalliseen Saleen.

Olin alustavasti katsonut mahdolliseksi yöpymispaikaksi Olkijoen uimarantaa. Pyöräilin rannalle vasten laskevaa aurinkoa tai työntämiseksihän se meni, oli se hiekka dyyneillä niin upottavaa. Sain olla rannalla alkuun ihan yksin. Vesi oli yllättävän lämmintä, kun kävin uimassa. Kylläpä tuli raikas ja hyvä olo. 

Lämmitin päivällisen rannalla ja katselin samalla mahdollista teltan paikka. Liikennettä alkoi olla sen verran, että katsoin ruokailun jälkeen järkevimmäksi polkea hieman takaisinpäin eräälle kankaalle leiriytymään. Etenkin kun oli perjantai ilta.

Aamu aukesi auringon paisteeseen. Aamupalan nauttiminen ja leirin purkaminen sujui rauhallisesti. Hyttysiä ei ollut, kärpäset hieman häiritsivät. Kiirettä ei ollut, sillä aioin käydä Raahessa oikealla kahvilla ja siellä näytti keskustan paikat aukenevan kymmenen maissa.

Raahessa sainkin todella hyvät pullakahvit Kahvila-Konditorio Tiina-Elinasta. Näin aloittelijana minulla oli aamulla vesi loppu. Eli aina kun mahdollista niin pullot täyteen. Minulla oli pyörässä kaksi 0,75 L pulloa sekä vyölaukussa 1,5 L vesirakko.

Pääosan matkasta pääsi pyöräilemään pyörätietä tai sivutietä pitkin. Lyhyitä pätkiä joutui ajamaan ajoradalla. Tuuli oli aika ajoin kovakin ja suunta suoraan idästä. Joten kulkusuuntamme mukaisesti meillä oli hyvä myötäinen tuuli.

Pyhäjoella pidin lounastauon.


Kalajoen kirkolla tapasin Sveitsiläisen naispyöräilijän. Hän oli lähtenyt reissulle Tukholmasta. Tornion ja Rovaniemen kautta hän oli menossa kohti Turkua. Kaksi kuukautta hän oli varannut tälle matkalle.

Pyöräilin hänen kanssaan Kalajoen hiekkasärkille. Olin hieman alustavasti ajatellut jääväni sinne yöksi. Siellä oli kuitenkin niin paljon ihmisiä ja muutenkin niin markkinatunnelma, että päätin jatkaa matkaa.

Jaloissa alkoi jo tuntua tämän päiväinen polkeminen. Kävin kysymässä Juusolanmäen aamiaismajoituksesta yösijaa, mutta heillä oli jo täyttä.

Tienlaidassa oli viitta Kissankellon kievariin, joka kellon mukaan olisi vielä aukikin. Tieltä oli matkaa 400m ja eikö ovessa oleva lappu ilmoittanutkin heidän olevan kiinni. Muutaman ärräpään säestyksellä pyörä takaisin tulosuuntaan ja matka jatkui.

Himangasta löytyi sitten Sautinkarin leirintäalue. Siellä oli mukava tunnelma ja saunaakin pääsi. Ja hinnaltaan puolet Kalajoen leirintäalueen hinnoista. Kyllä kannatti jatkaa tänne. Vaikka vastaanotossa meinasikin sattua pieni pilkkuvirhe minua laskuttaessa (150€<>15€)!

Sääennustusten mukaisesti oli luvattu sunnuntaille sekä maanantaille vesisateita. Yöllä ei ollut satanut, mutta pilvet olivat aamulla sen näköisiä, että sataa ihan milloin vaan. Niinpä heräämisen jälkeen leiri pikaisesti pakettiin. Nopea aamupala ja tarkoitus oli päästä mahdollisimman pitkälle ennen kuin alkaa satamaan.

Valitsin reittini Lohtajan kautta vievän sivutietä pitkin. Lohtajan hautausmaata vastapäätä oli kyltti "mestauspaikka". Kivessä oleva laatassa luki, että piika Susanna Anttilan kaula katkaistiin lapsenmurhan takia 30.7.1796. Karmiva paikka, en halunnut viettää siinä yhtään pitempää aikaa johtuen ehkä enemmältikin yltyvästä tuulesta ja alkavasta vesisateesta.

Poljin Kokkolan ABC:lle vesisateessa. Satoi kuitenkin "vain" sen verran, että en viitsinyt laittaa sadevaatteita päälle. Ei onneksi ollut kylmä. Ja kuivaahan se jossain vaiheessa. 

Tauolta lähtiessäni oli sade jo loppunut ja tietkin olivat kuivaneet. Kokkolan vanha kaupunki oli hyvin idyllisen näköinen.

Matkani jatkui seitsemän sillan reittiä myöten kohti Pietarsaarta. Olin varannut yösijan First Home Guest Housesta. Reitillä tosiaankin on seitsemän siltaa. Oikein mukava reitti polkemiseen.

Kun olin kirjautunut sisään, lähdin etsimään syötävää. Sunnuntai iltana ei Pietarsaaressa ole muita ravintoloita auki kuin ählämi- ja burger paikkoja. No sellaiseen oli sitten tyydyttävä.

Aamulla sitten satoikin ihan kunnolla. Lähdin liikkeelle sadevaatteet päällä. Tuulikin oli kääntynyt etelään, joten vastatuuli sateen lisäksi. Tämän huomasi oikein hyvin keskinopeudessa. Aikaisemmin se oli ollut päälle 20 km/h nyt 17 km/h. 

Vesisade ja kapea piennar pakotti minut pitämään pienen sadetauon linja-autokatoksessa. Pietarsaaren ja Uusikaarlepyyn välille olisin halunnut pyörätietä.

Mutta pääsin hengissä Uuteenkaarlepyyhyn. Siellä nautin maittavan puhvet lounaan thaigrillissä.

Syömisen jälkeen kävin tutustumassa Kuddnäsin museoon. Zacharias Topelius syntyi Kuddnäsissä 14. tammikuuta 1818. Hän muutti kotoa opiskelemaan  jo 11-vuotiaana, mutta palasi Kuddnäsiin kesäisin ja jouluisin niin naimattomana kuin myöhemmin oman perheensä kanssa.

Uusikaarlepyystä reittini noudatti Lapuanjokea Jepuaan saakka. Sieltä otin suunnan Oravaisiin. Se mikä on kiinnittänyt huomioni tällä reitillä ja mikä vahvistui matkan kuluessa, oli autiotalojen määrä. Niitä oli paljon ja komean näköisiä taloja oli joutunut autioksi. Mutta toisaalta oli myös hienosti laitettuja vanhoja taloja sekä niiden pihapiirejä.

Oravaisista suunnistin Oravaisten taistelupaikan kautta kohti seuraavaa majapaikkaa Lillstugan Gästhem B&B. Garmin Edge johdatti minut metsäteiden kautta kohti kohdetta. Muutamassa otteessa oli niin isoja kiviä levitetty tielle, ettei ollut muuta mahdollisuutta kuin työntää pyörää. 

Mutta oli tälläkin reitillä omat kohokohtansa. Eräässä kohden tiellä auringon paisteessa oli perhosia todella paljon. Kun poljin lähelle, ne nousivat ilmaan. Aika kaunista! Vähän matkan päässä tästä oli suden- tai neidon korentoja. Mahtavaa!

Varaamani maja paikka oli toiminnassa oleva maatila. Majoitustilat olivat omassa rakennuksessa ja minä olin ainoa vieras. Isäntä lämmitti saunan minulle joten 30 min saapumisestani olin saunan lauteilla. Kyllä se lämpö tekikin hyvää "kärsiville" lihaksille. Majoitustilat oli tehty pieteetillä ja olivat hienot. Tänne pitää tulla vaimon kanssa uudestaan, hän tykkäisi tästä paikasta.

Aamupala oli hyvä. Lopuksi vielä pannaria ja kermavaahtoa! Nyt oli taas hyvä jatkaa.

Ennen Vöyrin kirkkoa pistäydyin valokuvaamassa vanhaa myllyä. Siellä oli talkoissa puolenkymmentä eläkeläistä. Eräs heistä esitteli minulle ajan kanssa myllyn sekä ohessa olevan valokuvaus museota. Kutsuivat vielä hirvikeitollekin. Paha vaan kun aamiaisesta oli niin vähän aikaan, niin jouduin kieltäytymään. Mukavan ystävällistä!

Vöyrin puukirkko on Suomen vanhin käytössä oleva puukirkko. Se sijaitsee Vöyrin kunnassa Pohjanmaalla. Länsitornillinen tukipilarikirkko valmistui vuonna 1626. Se laajennettiin ristikirkoksi 1777. Krusifiksi on kirkon tunnetuin taideteos. Sen on veistänyt tuntematon taiteilija luultavasti Lyypekissä noin 1375–1400. Kirkon vanhimpiin esineisiin kuuluu alttarikaappi, joka on tehty Lyypekissä 1400-luvun loppupuolella ja on luultavasti tuotu sotasaaliina Saksasta 1700-luvulla. 

Vöyristä sitten kohti Isokyröön.


Näköjään sitten tultiin suomen kieliselle alueelle!

 


Ja olihan sitä käytävä Kyrön tislaamolla. Kierros kesti n. 2 tuntia. Nuori nainen kertoi ensin tislaamon perustamisvaiheista, sitten ginin teosta ja lopuksi viskin valmistuksesta. Hieman pintapuolisesti, mutta muuta yleisöä ajatellen osui maaliinsa. Tislaamon ravintolasta sitten heidän viskiä. Nuorta se on vielä, mutta eipä voi muuta odottaakaan, kun tislaamo on perustettu 2014.

Tislaamon lähellä on Napuen taistelun muistomerkki. Napuen taistelu oli suuren Pohjan sodan viimeinen Suomessa käyty kenttätaistelu. Se käytiin Isossakyrössä 19. helmikuuta 1714. Ruhtinas Mihail Golitsynin johtamat venäläiset saivat siinä merkittävän voiton kenraali Carl Gustaf Armfeltin johtamista Ruotsin karoliinijoukoista ja heitä avustaneista pohjalaisten talonpoikien nostoväkijoukoista. Taistelusta on katsottu alkaneen isonvihan aika.

Nyt ei ollut minkäänlaista ajatusta seuraavasta yösijasta. Lähdin polkemaan kohti Kurikkaa ihan sillä ajatuksella, että etsitään sitten leiripaikka kun siltä tuntuu.

Vaikka jo väsytti, niin en voinut olla ihatelematta tätä hienoa maalaismaisemaa!

Orisbergissä oli yllättäen hieno kirkko ja pappilassa kesäkahvila. Kahvilan henkilökunta oli erittäin ystävällisiä ja auttavaisia.

Koskenkorvalta löytyi oikea suomalainen grillikioski. Sen makkaraperunoilla jaksoin vielä jatkaa eteenpäin.

Kurikan lähellä oli hieno keto kukkineen.

Keho alkoi osoittamaan jo halua lepoon. Mutta täälläpä olikin sitten ongelma löytää leiripaikka. Peltoja ja peltoja. Ainoat metsiköt ovat talojen ympärillä, enkä liian lähelle asutusta halua leiriä pystyttää. Nousin Loukajanvuorelle, niin eikö se ole niin kallioinen ja kivinen ettei telttaa sinne saa pystytettyä. No löysin sitten vuoren itärinteeltä hyvän paikan. Kymmenen jälkeen olin saanut teltan pystytettyä ja oli mahdollista käydä lepäämään.

Matka ei aamulla meinannut kulkea. Vastatuuli oli aikamoinen. Jalasjärvellä kirkon ihastelua ja ABCltä syötävää. Mutta ei vaan kulje. Koskuella ihmettelin Vampiren patsasta ja kuollutta huoltoasemaa. Niin se uusi tielinjaus on tämänkin paikkakunnan hiljentänyt.

Vähän matkaa Koskuesta oli pakko etsiä leiripaikka ja laittaa teltta pystyyn. Kello oli kahden paikkeilla. No lepo olikin paikallaan, kun en osaa polkea hitaasti enkä tehdä lyhyempää päivätaivalta.

Loppupätkä sitten Parkanon asemalle, missä hyppäsin junaan Tampereelle.

Kaiken kaikkiaan hieno reissu. Kilometrejä kertyi 550 km. Painoa minulla oli laukuissa yhteensä n. 20 kg.

Vielä minulla on oppimista. Matkatekoni on liikaa päämäärä tavoitteinen ja tulee ajettua liian kovaa. Ehkä sitten seuraava reissu tehdään järkevämmin.

lauantai 5. kesäkuuta 2021

2021 Työmatka

Laskettelen alamäkeä kohti Pulkkilanharjua. Näkymä aukeaa Asikkalanselälle ja Päijänteelle. Aurinko paistaa ja on hyvä fiilis. Tällä viikolla sain erään stressaavan työprojektin maaliin. Olo on kuin varsalla kevätlaitumella. Ja vaikka Evon ylämäissä tulikin välillä mieleen "onko tässä mitään järkeä" niin nyt, mahtavien näkymien avautuessa tuollaiset ajatukset ovat poissa mielestä. On vain tämä hetki ja rauhallinen mieli. Kyllä sitä huonomminkin voisi ajan viettää!

Tämän vuotisen työmatkanpyöräilyn suoritin 3.-5.6.2021. Tiukasti tuli seurattua säätiedotuksia ennakolta, koska ajankohta ei ollut kiveen kirjoitettu, niin ei sitä huonolla kelillä viitsi lähteä. Helle keli siitä tuli ja melko tuuleton.

Pääsin lähtemään töistä klo 12. Pyörän päällä oli paljon turhaakin tavaraa, sillä painoa varusteilla oli 27 kg. Mutta eipä tuo tasaisella ja alamäissä haitannut. Ylämäissä sitten opittiin fysiikan lakeja. Tampereen kaupunki alue ja Kangasala oli hidasta etenemistä. No toki Kangasalan torilla jätskipysähdys ja mielenkiintoinen keskustelu vanhemman herrasmiehen kanssa, joka kertoi omasta pyöräreissustaan 70-luvulta. Paljon on asiat siitä muuttuneet. 

Aivan samoin kuin viime vuonna, kun laskettelin Kuohunharjulta ja käännyin Sahalahden tielle, niin silloin  kääntyi ratas pääni sisällä "nyt ollaan reissulla" kohtaan. 

Sahalahden K-kaupasta evästä ja niiden nauttiminen nurmikolla. Olin suunnitellut reitin tänä vuonna siten, että ensimmäisenä päivänä 30 km:n kohdalla (Sahalahti) kevyt evästys, 60 km:n kohdalla (Luopioinen) ruokailu ja 90 km:n kohdalla perillä. Eli Sahalahden kohdalta kurvasin kohti Luopioista.

Tämä tie oli mukava. Pakkalan kyläkaupalla kahvit ja rentoa polkemista lävitse mukavan näköisten kylien ja suomalaista luontoa ihaillen.

Luopioissa oli tarkoitus pysähtyä Ravintola Liekissä syömään. Mutta kun olin siellä klo 16:40 ja kysellessäni ruokailu mahdollisuutta totesivat, että ovat laittaneet laitteet kiinni puoli viideltä. Pizzaa olisi ollut mahdollista saada. Tietäessäni herkän vatsan kävelin viereiseen K-kauppaan ja hankin sieltä evästä.

Palsaojan myllyllä oli taas pakko pysähtyä ja katsella veden kulkua kosken pyörteissä. Tällä viimeisellä pätkällä olikin muutama tiukka mäki, jotka imivät voimia. Seitsemän maissa olin Markon mökillä, mistä olin saanut yösijan ensimmäiseksi yöksi. No ilta kääntyi pitkälti seuraavan vuorokauden puolelle ennen kuin pääsin nukkumaan.

Seuraavana päivänä olikin sitten mukava lähteä levänneenä ja maukkaan aamupalan nauttineena kohti uusia haasteita.

Olin suunnitellut reitin Evon retkeilyalueen halki, joten tiet pieneni ja muuttuivat sorapäällysteiksi. Tänä vuonna tuntui, että hyttyset ovat hyvin aggressiivisia. Pitkään ei tarvinnut olla pysähdyksissä, kun ystävät tulivat paikalle. Suunnittelemassani reitissä ei ollut kuin kilometrin verran niin huonoa, että pelotti vanteiden puolesta ja suhtkoht hiljaa piti mennä. Muuten reitti oli mukavaa polkea.

Pulkkilanharjulla kesäravintola Reimarissa nautin maittavan lounaan. Matkan aikana taas tuli mieleen, ettei dexal sovi minun mahalle. Pitäisi testata muitakin juomia, mutta se aina unohtuu. Mahaa alkoi vääntää, sentään ei veteläksi mennyt.

Puolimatka saavutettiin Sysmän rajan kohdalla.

Sysmässä piti tappaa aikaa, kun serkkuni Mika pääsi töistä vasta viideltä. Heidän luonaan olikin mukava tauko ja matka jatkui kohti Hartolaa.

Olin suunnitellut viettäväni yöni metsässä, mutta tässä helteessä polkiessani tietoisuus suihkusta sai minut kääntämään pyörän kohti Gasthaus-Camping Koskenniemeä. Samaan aikaan näytti olevan Dethleffs clubin kokoontuminen. Teltalle kuitenkin löytyi hyvä paikka nurmikolta ja pesulla käynnin jälkeen olikin mukava nukahtaa.

Kolmas päivä oli fyysisesti rasittavin, aivan niin kuin viime vuonnakin. Toki tällä reissulla oli päivämatkojen jakaminen onnistunut paremmin.


Pertunmaalle osuin sopivasti tori aikaan. Tulevat vaalit näkyivät selkeästi torikuvassa. Voikkarin ja jätskin voimalla oli hyvä lähteä viimeiselle etapille.

Sen verran oli kiire Mikkeliin, että valitsin nopeimman reitin, joka meni vitostien vartta. Tällä tiellä on reilu piennar, niin oloni ei ollut aivan niin turvaton kuin Pulkkilanharjun ja Sysmän välillä.

Vaimoni kävi sen verran auttamassa, että haki ylimääräiset varusteet minulta. Tämän jälkeen tuntui pyörä suorastaan lentävän ja totta kai siitä johtuen tuli ajettua aivan liian lujaa loppumatka. Jalat kiittivät tästä sunnuntaina!

Koska 5.6 on Ardbeg päivä ja tämä vuotisen Ardbeg päivän viskin "Ardbeg Scorch" korkkaus tapahtui Bar Domissa, niin pitihän sitä käydä itsensä palkitsemassa ja nauttimassa drami.

Matkaa kertyi kokonaisuudessaan 293km keskinopeuden ollessa 19,9km/h. Vasemman käden kyynärpään hermo sai kipeää tämän reissun johdosta, eli pikkurilli ja nimetön on nyt viikon verran ollut tiellä töissä.

maanantai 14. syyskuuta 2020

2020 Hammastunturi, Ruskaa&viskiä

Keltaista, punaista, oranssia. Ruska on kauneimmillaan minne tahansa katsonkin. Luonto varautuu talveen pukeutuen koreasti. Kuljen nöyränä tämän kauneuden halki ja kiitän, että saan olla täällä, tässä. Hiljaisuus, vain 906:n narina ja kavereiden pitämät äänet, kun he tulevat takana. Kyllä Suomessa on mukava asua!


Keväällä tuli ehdotus minulle yhdeltä Mikkelin Viskisieppoklubin jäseneltä, mihin itsekin kuulun, järjestää Siepoille oma vaellus. Minulla tuli heti sopiva paikka mieleen, Hammastunturi. Vuonna 2015 vein Olavin muistolaatan Hammastunturin laelle ja se olisi sopiva kohde myös Siepoille. Ensinnäkin Olavi kuului myös klubiin ja toisaalta matka olisi sopiva n. 30km ensikertalaisten suoritettavaksi.

Hammastunturin erämaa-alue sijaitsee Urho Kekkosen kansallispuiston ja Lemmenjoen kansallispuiston välisellä tunturi- ja metsäalueella. Hammaskairan ydinosan muodostaa Kehäpään, Hammastunturin ja Appistunturin ylänkö, jonka korkeimmat huiput nousevat yli 500 metriin. Erämaan alueella kulkee kuusen pohjoinen metsänraja, ja eteläosien kuusimetsät vaihtuvat pohjoisessa männiköiksi.

Hammastunturi on merkittävä erämaa-alue, jonka historiaan liittyy värikkäitä vaiheita viimeisen kahden vuosisadan ajalta. Ennen Inari-Pokka-tien rakentamista Hammastunturin ja Lemmenjoen alueet muodostivat yhden Suomen suurimmista tiettömistä kairoista. Alueeseen liittyy poronhoidon historiaa, suuren kultaryntäyksen vaiheita sekä myöhemmin tientekoa ja asutushistoriaa. Kultaryntäyksen aikaan Ivalojoen Kultala oli suuri kyläkeskus satoine asukkaineen. Kullankaivajia oli yhtä paljon kuin muita inarilaisia yhteensä.

Alkuun oli kolme Sieppoa lähdössä, mutta yksi joutui perumaaan lähdön töiden (korona) vuoksi. Joten reissussa olisi minun lisäksi kaksi Sieppoa, Niko ja Juhani.

Nostin tavarani Juhanin autoon 12.9 iltapäivällä ja lähdimme ajamaan kohti pohjoista. Matkuksesta kävimme vielä täydentämässä ruokia. Yön vietimme 5-tien leirintäalueen mökissä ja aamulla nousimme aikaisin ylös. Matkalla kohti Kajaania opasteet kertoivat että Kajaanin ABC olisi auki 6-24. Seitsemään jouduimme odottamaan että ABC aukesi ja saimme aamupalaa. 

Tämän päivän määränpäämme oli Guesthouse Husky Ivalossa. Tämä olikin aivan loistava paikka. Outi otti meidät ystävällisesti vastaan. Niinkuin nimi viittasi löytyi pihapiirin tarhasta n. 200 koiraa. Aikamoinen meteli sieltä välillä kuuluikin, ei kylläkään huoneeseen sen verran hyvät eristykset talossa oli. Etenkin pentuja oli mukava seurata. Saimme illalla saunottua ja hyvän aamupalan jälkeen oli mukava suunnistaa lähtöpaikalle.

Lähtöpaikkana oli tuttu Paalupään/Siliäpään juurella oleva soramonttu minne pääsi hyvin autolla. Rinkat oli pakattu aamulla majoituksessa, joten aikaa ei kulunut paljoa, kun jätimme auton.

Lähdimme liikkeelle 9:40. Nousu Siliäselän kuvetta pitkin ylös kirvoitti hyvin lämmöt päälle. Joutui siinä muutaman hengähdystauonkin pitämään. Lähtökohta tälle vaellukselle oli, että menemme osanottajien kunnon mukaan ja mukavaa pitää olla. Niko ja Juhani olivat ensikertaa vaeltamassa, joten suunnitelmankin olin tehnyt hyvin helposti muokkautuvaksi.

Puurajan yläpuolella aukesi mahtavat maisemat. Ruska oli, voisi melkeinpä sanoa parhaimmillaan. Ja ylämäen rasitukset unohtuivat nopeasti kun kävelimme tasaista tunturin kuvetta eteenpäin.


Ensimmäisellä vastaantulevalla purolla keittelimme nuotiokahvit ja miten se nuotiolla keitetty kahvikin maistuu aina niin hyvälle. Olihan siinä korkattava myös mukana ollut mallasviski pullo ja otettava pienet kahvin kanssa. Mikäpä tässä oli kahvia nauttiessa auringon paisteessa tällaisessä ympäristössä.

Korkianokan eteläpuolisesta satulaan noustua näkyi kohteemme Hammastunturi. Matkaahan sinne oli vielä n. 8km. Leiripaikan olin suunnitellut Hammaskuruun lännestä laskevan puron varteen.

Saavuimme leiripaikalle 15:50 ja saimme kodan ja erätoverin viriteltyä sopivasti kun alkoi satamaan. Teimme päivällisen kodassa ja kuuntelimme sateen ropinaa kotavaatetta vasten. Myöhemmin illalla sade lakkasi sopivasti, joten saimme rauhassa istua nuotiolla ja perinteisesti paistaa ensimmäisen illan makkarat.

Aamulla oli keli puolipilvinen. Aivan kuivaksi kotaa ei saatu, joten minulla oli hieman ylimääräistä painoa. Eilisen perusteella teimme suunnitelmat ja pääsimme lähtemään 9:40 kohti Hammastunturin tupaa.

Keli oli mainio kulkukeli. Kolmet poroaidat jouduimme alittamaan matkalla. Päätin aamulla kokeilla itseäni ja olla katsomatta karttaa tai GPS:ää matkalla. Tämä seutu oli minulle tuttua, taisi olla seitsemäs reissu tälle alueelle.

Kävelimme Hammastunturin tuvalle 11:50. Aika hyvin osasin tulla suoraan tuvalle umpimetsää pitkin. Samaan aikaan tuvalle saapui kaksi miestä. Muutaman sanasen vaihdettua heidän kanssaan aloitimme lounaan teon tuvan pihamaalla.
Jätimme rinkat tupaan ja 13:50 lähdimme kiipeämään kohti Hammastunturin huippua. Yritin matkalla löytää vuoden 1999 leiripaikan, mutta löytämättä jäi. Pohjoisen suunnasta nousu on huomattavasti rankempi kuin etelän suunnasta. Happea oli pysähdyttävä ottamaan useamman kerran.

Huipulla meillä oli mahtava keli. Aurinko paistoi ja tuuli vain hieman. Pakolliset huiputuskuvat ja siirryimme huipulta Olavin muistolaatan äärelle häntä muistelemaan sekä ottamaan hänen muistolleen dramit.


Huipulla oli puhelimessa kenttää niin tovihan siinä vierähti. Huipulta alaspäin kulku olikin kevyttä ja tuvalla pienen keskustelun jälkeen päätimme yöpyä sisätiloissa. Hammastunturin autiotupahan ei ole oikein kenenkään hoidossa. Tuvan kattoa on vuosien varrella korjattu pressulla ja sisäkattoa on korjattu uusin laudoin. Kaminaa ei uskalla käyttää sen verran hapero sen on. Seinillä on jonkun verran hometta. Mutta kuitenkin että voi syödä pöydän äärellä ja nukkua laverilla vei voiton.

Aamulla satoi vettä, joten hikinen kävely olisi tulossa. Pääsimme lähtemään tuvalta klo 9. Suuntasimme kohti Aittamoroston sivua pitkin kohti Paskaluottumaa. Reitin valinta oli siitä huono, että jouduimme kävelemään pitkän matkan ennekuin löysimme vettä. Vesisade oli loppunut ennen lounasta, joten lounaalta pystyimme lähtemään hieman kevyemmin puettuna.

Korkianokan kohdalta vielä viimeinen silmäys erämaahan ja sitten alkoikin nopea osuus. Alamaata ja tasaista tunturin kuvetta. 16:25 saavuimme autolle ja juuri kun vaihdoimme vaatteita niin tietenkin silloin alkoi satamaan.

Guesthouse Huskyssa odotti meitä lämmin sauna Lauran grillin annosten jälkeen.

Ensi kertalaiset jaksoivat hyvin ja lausunnoista päätellen tykkäsivät reissusta. Kävelymatkan pituudeksi kertyi 33,4 km.

Kiitos mukana olleille mukavasta reissusta.

Kimmo

Lähteet: Luontoon.fi