Ajankohdaksi muotoutui syyskuun toinen viikko. Ja reissun suunnittelu alkoi jo keväällä. Vaelluskohteeksi haettiin paikka missä olisi nähtävää ensikertalaiselle ja mahdollisimman vähän ihmisiä. Muutaman paikan välillä valitsimme sitten tutun Hammaskairan.
Meillä Olavin kanssa oli varusteet kunnossa mutta Hesen piti hankkia suurin osa varusteista. Sitä onkin kertynyt aikamoinen varustevalikoima vuosien mittaan.
5.9
Perjantai 5.9 oli päätetty lähtöpäiväksi. Hieman meinasi kiire pukata koska minulla ja Olavilla oli työpäivä. Onneksi pääsin lähtemään töistä jo kahdentoista maissa. Olavi kävi hakemassa Hesen ja sitten he tulivat hakemaan minua n. klo 15. Olavin luona Pieksämäellä olimme neljän pintaan.Vaikka autona oli Volvo voimanpesä niin silti kolmen miehen vaelluskamoissa + matkustuskamoissa oli ahtamista. Neljännen kamat eivät olisi enää mahtuneet. Vihdoin klo 16:09 pääsimme liikkeelle kohti pohjoista.
Oulussa olimme kahdeksan maissa ja siellä yövyimme hotelli Arinassa. Ruokailu ja muutama neuvoa-antava, sitten nukkumaan.
Aamulla pyrimme lähtemään ajoissa ja jo kahdeksan maissa olimme tien päällä. Rovaniemellä pysähdyimme täydentämään ruokavarastojamme. Ongelmaksi meinasi tulla kaasupatruunan löytyminen. Rovaniemen prismasta ne olivat loppu, Ivalon K-kaupassa ei ollut mutta onneksi Ivalon S-marketista löytyi.
Keli oli loistava ajamiseen ja ensimmäiset porot näimme Tankavaaran tienoilla klo 14:40. Siitä jatkoimme Kaunispäälle missä ihailimme kaunista Lapin maisemaa. Aurinko paistoi, mutta tuuli kylmästi. Yritimme paikallistaa Hammastunturia siinä kumminkaan onnistumatta.
Ruuan jälkeen ajoimme Paalupään kupeelle ja aloimme valmistautua kairaan. Kello oli jo 18:30 ja meillä alkoi olla hieman kiire, sillä leiri olisi hyvä olla pystyssä ennen pimeää. Itselleni tuli hieman korkea kuorma kun minulla oli rinkan päällä teltta. Painoa rinkallani oli noin 26 kg.
Lähdimme matkaan n. klo 19. Rinkat painoivat selässä mutta mieli herkistyi mitä etäämmälle kuljimme autosta. Huomasimme alkumatkasta että Hesen rinkka olisi pitänyt perussäätää jo ennen liikkeellelähtöä. Sitä yritimme säädellä ja löytää parempaa kantoasentoa.
Ilta alkoi hämärtää noustessamme Paskaluottuman rinnettä ylös. Alkumatkaksi tällainen nousu on tappava, kun rinkka ei ole yhtään vielä keventynyt ja keho ei ole tottunut tällaiseen. Pääsimme kuitenkin ylös ja leiripaikkakin osoittautui mainioksi. Pistimme leirin pystyy ja nuotion tulille. Iltapalaksi oli varattu makkaraa ja olutta. Hyvä oli siinä nuotion loisteessa olla kun ympärillä oli hieno luonto ja yllä revontulet.
6.9
Alkuun olimme arponeet kodan ja teltan välillä siitä kumman ottaisimme matkaan. Päädyimme kuitenkin tähän Hillebergin Nammatj 4:seen. Hyvin siinä mahtui nukkumaan kolme raavasta miestä. Nukuimmekin sitten yhdeksään saakka. Sitten oli vuorossa meille Olavin kanssa perinteeksi muodostunut aamupala, pekonia ja munia paistettuna. Hyvin se tuntui maistuvan myös Heselle.
Kello oli jo yhdentoista tietämillä kun pääsimme jatkamaan kohti Hammaskurua. Keli oli aurinkoinen ja lämpötila siinä vähän alle kymmenen astetta. Matka joutuikin mukavasti kun laskeuduimme kuruun. Välillä oli hiukan kivenlohkareita. Hammaskuru oli vetinen ja ylitettyämme sen pidimme lounastauon nauttien keittoa.
Lähtiessämme liikkeelle kodilta havaitsimme tulojäljillämme tulevan vaeltajan koiransa kanssa. Jatkoimme kiertäen Välipään etelän kautta.
Leiripaikan löysimme Hammastunturilta tulevan puron kallaalta. Hieman hyttysiä pyöri ympärillämme mutta nekin hävisivät kun ilta saapui ja tuli kylmempää.
Laitoimme leirin pystyyn ja söimme päivällisen. Otimme pikkureppuihin evästä ja lähdimme kohti Hammastunturin huippua. Olimme pelotelleet Heseä nousun rankkuudesta mutta tämä etelärinne olikin paljon helppokulkuisempi kuin pohjoispuoli, mistä olimme aikaisemmin nousseet huipulle.
Huipulla sitten saimmekin hyvät puhelin yhteydet, ne kun olivat häipyneet pikkuhiljaa siitä kun autoilta lähdimme. Hese otettiin puolijuhlallisin menoin Team Sarven jäseneksi.Alaspäin mentäessä alkoikin satamaan. Olimme huipulla katselleet sadekuuroja jotka kiertelivät meitä. Onneksi sadekuuro ei kestänyt kauaa.
Leirissä teimme iltapalaksi tunturitortilloita ja nuotion ääressä paransimme maailmaa pitkälle maanantain puolelle. Joutuipa eräs seurueestamme luopumaan syömästä ruuastaan ;).
7.9
Yöllä oli hieman satanut, mutta aamu valkeni kuivana joskin kylmänä. Aamutoimet sujuivat nopeammin kuin edellisenä aamuna. Vaikkakin pääsimme lähtemään liikkeelle vasta yhden aikoihin. Otimme suunnaksi etelän. Matka joutui nopeasti Vaskisjängän länsipuolta.
Tupuliselällä teimme nuotion ja keitimme kahvit. Pokka-Einon vaaralta laskevan puron ylitettyämme havaitsimme rakennuksen katon meistä pohjoiseen tulosuunnalla. Sitä piti lähteä tutkimaan sillä kartan mukaan siellä ei rakennuksia ole. Poromiesten tuvaksi se paljastui. Tupa oli lukittu mutta selvästi siinä olisi sauna. Hieman mietittiin sisälle yrittämistä ja saunomista mutta emme ruvenneet rikkomaan lakia vaan päätimme jatkaa matkaa.
Puroa ympäröivällä suolla/kosteikolla oli lakkoja. Hieman olivat jo pehmenneitä mutta kyllä nekin maistuivat.
Leiripaikkaa aprikoimme mutta lopulta mainio leiripaikka löytyi kuuden maissa Hunajanpisaranojan ja Grönholmanvaaran välistä. Leirimme oli mukavalla paikalla puron ja Hunajanpisaranojan muodostamassa niemekkeessä. Lähelle oli rakennettu rangoista jonkinlainen aitaus jonka tarkoituksesta emme päässeet selville. Tämän aitauksen pohjalla oli kumminkin kohta johon eivät porot olleet päässeet käsiksi. Olispa niin mahtavaa jäkälää joka puolella.Iltaa oli mukava viettää nuotion lämmössä ja suunnitella seuraavaa päivää. Ajattelimme pitää leirin samalla paikalla ja käydä vain pikkurepun kanssa Kehäpään huipulla, josta kenties saisimme puhelinyhteyden sekä Kultalassa.
8.9
Yön aikana oli ollut sen verran pakkasta että vesipussissa oli jäätä. Söimme myslit ja keitimme kahvit. Kymmenen aikaan olimme jo matkalla. Kehäpäälle matka joutui nopeasti, maasto oli mukavaa kävellä ja keli sopiva. Pilvistä lämpötila n. 4 – 6 astetta. Huipulla sitten puhelimet pelasi ja kotijoukot tietoisiksi matkan kulusta. Olimme Olavin kanssa kiivenneet 2004 Kehäpään pohjoisemmalle huipulle, jossa oli revontulitutkimusaseman jäänteitä. Samanlaisia jäänteitä näytti olevan myös tämän huipun laella. Ivalonjoki kanjoni näkyi hyvin ja maisemia ihastellessa meni hieman aikaa.
Puoli kahdentoista aikoihin lähdimme laskeutumaan kohti Kultalaa. Rinne oli mukavaa männikköä kävellä. Kultalan rinne oli kyllä paha. Mitenköhän me kykenimme kiipeämään aikoinaan rinkkojen kanssa sieltä ylöspäin. Rinteellä oli näkyvissä vielä vanhoja kantoja kullankaivuu ajoilta.Tutustuttuamme ympäristöön viritimme autiotuvan kaminaan tulet ja kuivasimme paitamme ja keitimme kahvit. Kahden aikaan lähdimme kävelemään Ivalonjoen vartta kohti alajuoksua. Lähtiessämme liikkeelle saapui Pahaojan suunnalta viitisen vanhempaa päiväretkeilijää. Aurinko alkoi pikkuhiljaa paistaa ja syksyiset värit loistivat tässä jokikanjonissa.
Joenvartta pitkin meni selkeä polku jota pitkin matka joutui. Valtauspaikat joen varrella oli laitettu jo talvikuntoon. Aurinko lämmitti siinä määrin että pojat kävivät uimassa. Vesi oli kylläkin aikas raikasta.
Björklundinkosken kohdalla minä erosin muista ja lähdin nousemaan ylös kanjonin kuvetta suuntana pikkuinen lampi. Kartasta katsottuna lampi voisi olla katsomisen arvoinen.
Olavi ja Hese lähtivät ensi Ivalonjoen vartta pitkin alaspäin. Matkalla oli useita jo taviteloille laitettuja kullanhuuhdonta paikkoja. Muutamissa oli aika nykyaikaiset varusteet, joten aika tosissaan taitavat ottaa kullanhuuhdonnan. Näimme myös muutaman telttasaunan kehikot ja unelmoimme, että miltähän niissä löylyt tuntuisivatkaan. Ennen Hunajapisaranojaa vastaa tuli kahden miehen partio, vaihdoimme muutaman sanan ja jatkoimme matkaa joen vartta pitkin.
Kulku oli paikka paikoin hankalaa vaikka meillä ei ollutkaan rinkkoja selässä. Oli melkoista louhikkoa, jossa piti katsoa joka askeleen paikka tarkkaan. Vähän ennen Hunajapisaranojaa lähdimme nousemaan rinnettä ylöspäin. Ihmettelimme matkalla, että miten helppokulkuista polkua pääsimme nousemaankaan. Tuntui kuin siihen olisi raivattu polku helpottamaan nousua. Noustuamme noin 400 metriä huomasimme, että se olikin itse tehty sivuhaara Hunajapisaranojasta. Se tarkoitus oli kuljettaa vettä kullanhuuhdontapaikalle. Hyvin oli sivuhaara tehty ja täytti varmaan tehtävänsä. Jatkoimme Hunajapisaranojan suunnassa leiripaikallemme, jota ei huomannut kuin vasta noin 200 metriä päästä. Hyvin puut ja vihreä väri naamioivat sitä.
Oma reittini oli sen verran nopeampi että odotellessani muita kävin pesulla Hunajanpisaranojassa. Eipä itse pesu ollut nautittava mutta kyllä sen jälkeen olo oli mahtava. Iltaohjelmassa oli lettujen paistamista ja turinoimista iltanuotiolla.
9.9
Aamulla nousimme jo kahdeksan aikaan ja puoli kymmeneltä olimme matkalla kohti Ritakosken kultalaa. Matkaa ei ollut kuin noin kahdeksan kilometriä joten kiirettä meillä ei ollut.
Pysähtelin silloin tällöin ihastelemaan maisemia ja ottamaan kuvia joten pojat pikkuhiljaa erkani minusta. Edellisenä päivänä oli ollut puhetta yksin vaeltamisesta joten annoin poikien mennä ja otin oman suunnan. Maasto oli erittäin mukavaa kävellä, tasaista mäntykangasta. Vaskisjoella keittelin kahvit ja makoilin auringossa.
Olavi ja Hese suunnistivat ”tarkasti” ja menivät omaa reittiään. Koska heillä oli voimaa jaloissa ja mieli korkealla, päättivät he kohdata matkan kaikki kovimmat nousut ja laskut sekä komeimmat maisemat. He eivät kierrelleet vaikeita paikkoja kuten eräs vaan menivät suoraan päälle vaan (meillä ei säikytä, meillä ei surra, iske ja murra). Olipahan komeita kumpareita, nousuja ja joitain laskujakin. Aluskasvillisuus oli helppokulkuista tasaista sammalikkoa ja jäkälää.
Noin puolivälissä he pitivät pienen ruokailutauon, voileipää ja metvurstia. Tämän jälkeen päättivät laskeutua Ivalonjoen rantaan ja lähteä sen suunnassa kohti Kultalaa, matkalla voisi tutustua myös kartalla olevaan toiseenkin autiotupaan. Epäonnekseen tämä autiotupa olikin palanut, ei ollut kuin autiotalon rauniot jäljellä. Taukoa ei siihen jääty pitämään vaan reippaasti matka jatkui kohti Ritakosken kultalaa. Siellä ei ollut ketään onneksi paikalla. He tutustuivat rakennuksiin ja löysivät tuvan kirjassa mainitun telttasaunan, jota päättivät alkaa lämmittämään. Olavi toimi sytyttäjänä ja puun lisääjänä, Hese hakkasi halkoja.
Suunnistukseni meni nappiin tällä ”yksin vaelluksella” ja laskeuduin Ritakosken Kultalan kohdalla Ivalonjoki kanjoniin. Rinne oli erittäin jyrkkä ja pelotti hieman nilkkojen puolesta. Päästyäni autiotuvalle olivat pojat jo työn touhussa lämmittämässä telttasaunan kiuasta. Joen pankolla oli kiuas ja kehikko valmiina saunomista varten. Pressu oli huoltorakennuksen vintillä. Lämmitimme saunaa kolmisen tuntia kunnes pääsimme löylyyn. Ah sitä ihanuutta!Peseydyimme joessa ja eikö juuri silloin ilmestynyt pari hemmoa kartanolle. Kävi ilmi että he olivat kanooteilla liikenteessä ja kävivät tiedustelemassa kosken laskun.
Yön vietimme autiotuvassa ja melojatkin yöpyivät kanssa. Ilta menikin pitkäksi kun turinoitiin heidän kanssa. Tässä vaiheessa oli minun leiritossuni jo melko korjattuina roudarinteipillä.
10.9
Yöllä oli ollut kunnolla pakkasta. Maa oli vielä yhdeksänkin aikaan valkoisena kun me heräilimme. Aamutoimet sujuivat nopeasti ja yhdentoista aikaan olimme jo menossa eteenpäin.
Matkalla sitten heräsi ajatus että aikaistaisimme hotelliin menoa yhdellä vuorokaudella. Nyt piti vain päästä sellaiseen paikkaan että saisi puhelimella yhteyden hotelliin.
Jonkin matkan päässä Ritakosken kultalasta oli iso höyrykone. Kyseinen kone oli pyörittänyt sahaamoa. Kultalan ympäristössä oli myöskin hyvin paljon kaivuumonttuja ynnä muutakin kultahistorian jäänteitä.
Nuovakkajoen ylitystä olin hieman pelännyt mutta se ei aiheuttanut mitään ongelmia. Pidimme taukoa samalla paikalla missä olimme Mian kanssa olleet 2002. Ja yllättäen minun puhelimella sai yhteyden kun koko reissun ajan oli Olavin puhelin ollut se varmin kun hänellä oli Soneran liittymä. Hotellivarauksen siirto onnistui ja suuntasimme kohti autoa. Nuovakkavaaran kuve oli raskasta kulkea. Pehmeää ja upottavaa sammalta.Puoli neljän maissa olimme pikamarssin jälkeen metsäautotien päässä. Heikki jäi vartioimaan rinkkoja ja me Olavin kanssa kävimme hakemassa auton kuuden kilometrin päästä.
Kävelimme kuuden vuorokauden aikana 65 kilometriä. Ainoastaan yhtenä yönä satoi. Muutoin oli ollut loistava keli. Ja kelin kruunasi aurinko viimeisinä päivinä. Ruokana meillä oli Real Turmat, eli aamulla mysliä n. 100g, päivällä joko kahvi tai keitto ja leirissä ruoka. Autiotuvassa valmistimme poronkäristyksen ja muusin. Varusteita oli sopivasti matkassa. Teltta oli loistava valinta. Miinuksena minulla oli leirikenkien hajoaminen. Kaasua meillä oli liikaa kun Realissa ei tarvinnut kuin vettä ja veden keitto onnistui hyvin kahvipannulla nuotiolla.