perjantai 16. syyskuuta 2011

Sopuli kierros

 Istun Vuorgočearrun pohjoisrinteellä juuri koivurajan alapuolella. Rinkan olen tukenut vaellussauvaa vasten ja istun selkä sitä vasten. Tuulee aika kovaa pohjoisesta, mutta tässä rinkan suojassa on tyyntä. Maakin on kuiva joten ei takapuolikaan kastu. Olen ottanut kengät jalasta samoin kuin sukat. Varpaat nauttivat. On vaelluksen toiseksi viimeinen päivä. Pienoinen kaiho on hiipinyt mieleeni. Olavi ja Heikki ovat kävelleet ylempää Vuorgočearrun rinnettä joten olen yksin. Katselen kohti pohjoista. Kaukana näkyy Àilegas mastoineen samoin kuin Kevon reitin huiput. Aurinko paistaa, ei ole kiire minnekkään. Jos en olisi lopettanut tupakanpolttoa 12 vuotta aikaisemmin, niin sytyttäisin piipun ja nauttisin. Kyllä on mukavaa....

2.9.2011

Klo 05:30 minä, Olavi ja Heikki istumme Olavin autossa matkalla pohjoiseen. Rinkat oli pakattu jo eilen joten liikkeellelähtö sujui nopeasti. Matkanyssäkkä ja mies kyytiin ja matkaan. Kuopion ABC:llä aamupala ja Rovaniemen Prismasta täydennystä matkamuoniin.

Majoituksessa Saariselällä olimme 18:05. Ruokailu Teerenpesässä, oli muuten aika hyvä annos, lepoa ja nukkumaan.

3.9.2011


Ajoimme Karigasniemelle ihaillen maisemia ja turhaa kiirettä pitämättä. Viimeinen lounas ennen maastoa Kalastajan majatalossa. Viereisestä K-marketista viimeiset täydennykset. Olipa kunnon lihatiskit kaupassa!

Auton saimme hyvin parkkiin Kuoppanivalla ja alkoi rinkkojen pakkaaminen. 14:50 lähdimme sitten autolta matkaan. Korkeutta oli GPS:n mukaan n. 150m ja Nuphirin huippu jonne aijomme oli 514 m:n korkeudessa. Tulisipa kova kiipeäminen.


Alkumatkasta seurailimme polkua/mönkijäuraa. Keli oli oivallinen, aurinko paistoi lämpimästi siten että vaikka meillä oli ainoastaan t-paidat päällä niin hikihän siinä tuli. Polulla oli ensimmäiset sopulit, ja niitähän oli sitten tänä vuonna paljon. Vaikka olemme jo 12 vuoden ajan käyneet Lapissa, en minä ole nähnyt yhtään sopulia. Mutta nyt niitä sitten riitti.

Nousimme pikkuhiljaa ohi puurajan ja saimme Nuphirin huipun näkyviin. Mietimme hieman, että kierrämmekö tunturin, mutta sitten päätimme mennä huipun kautta.


Keli oli huipulla hyvä, hieman tuuli mutta seuraaviin päiviin verrattuna voisi sanoa että oli tyyntä. Yritimme kiikaroida seuraavaa leiripaikkaa mutta se jäi Lasseroavvin taakse.

Huipulta kohti Vuorgocearjavrille olikin mukavaa kävellä. Pientä alamäkeä, mutta lähempänä järveä alkoi tulla vetisempää ja hitaampaa maastoa.


Saavuimme leiripaikallemme 18:50. Kävimme katsastamassa Hotelli Ramada Presidentin. Kovin oli päässyt huonoon kuntoon. Ei tehnyt mieli siinä ainakaan viettää yötä. Teltoillemme löysimme hyvät paikat ja minä pääsin kalastamaan. Siinä kalastaessani saapui lapinpöllö katsastamaan leiripaikkamme. Lenteli muutaman kerran yli ja havaitessaan tulilla istuvat kaverini harmittomiksi lenti pois. Aavemainen on tuollaisen pöllön lento, ääntäkään ei kuulunut.

 4.9

Aamu aukenee pilvisenä, mutta aamupalan (perinteinen munat ja pekonia, nam) yhteydessä alkaa aurinko paistaa. Saimme rinkat pakattua ja leiri paikastamme ei käy ilmi että siinä olisi kolme miestä yönsä viettäneet.


Yön aikana oli lihakset palautuneet osittain eilisestä päivästä ja lähdemme kiipeämään Biejášroavvin rinnettä. Laakson toisella puolella nousevan Vuorgočearčohkkan huipulla näkyy jokin kivipaasi ja Heikki päätti että paluumatkalla hän käy sen huipulla katsomassa, että mikä paasi se onkaan. Emme kiipeä aivan huipulle vaan alamme laskeutua kohti Biejášjávrritin pohjoispäätä. Pidämme taukoa  järvestä laskevan puron rannalla ja minä yritän saada kalaa sekä purosta että järvestä.


Jatkamme matkaa kohti Stuorraäytsiä ja nousemme purolta kohti Hápmárastinoaivia. Matkalla pidämme lounastauon erään puron varrella. Paljakassa tuulee siihen malliin ettei tauot ainakaan veny. Kävellessä on kuitenkin sen verran lämmin että kävelemme paitasillamme.


Skoahppagašoaivin rinteeltä saamme näköyhteyden Stuorraäytsin rotkolaaksoon, matkaa sinne on vielä kuitenkin 3,5km. Matka joutuu nopeasti helppokulkuista Àvžegašoaivin länsirinnettä pitkin. Matkalla kohtaamme melkein syödyn poronraadon sekä ehkä miljoona sopulia. No vähän tuli liioteltua, mutta paljon niitä oli.


Saavumme viiden aikaa Stuorraäytsin tuvalle. Myyriä juoksee tuvan nurkkahirsiä pitkin samoin kuin pihakoivussa. Päätämme että syömme tuvalla vain päivällisen ja jatkamme matkaa pitkin rotkolaaksoa, kunnes löydämme sopivan leiripaikan. Ihmettelemme miksi tupa on tähän rakennettu. Vettä on pienessä suomontussa, no meneehän se kun keitämme veden. Tupa on niin pimeä, että kunhan on ruoka valmista niin siirrymme ulos syömään.


18:25 olemme jo matkalla poroaidan pohjoispuolta. Pian kuitenkin huomaamme että parempi olisi eteläpuolella, joten siirrymme aidan alitse eteläpuolelle. Käymme matkan varrella etsimässä kätkön ja Olavi jättää sinne TB:n.


Toisen lammen rannalta löytyy sopiva leiripaikka. Itselläni on muodostunut pieni käpy joten pesulle oli pakko mennä. Yllättävän lämmintä. Tulipas mukava olo kun sai itsensä puhtaaksi ja puhtaat vaatteet päälle. Olavi ja Heikki noudattivat esimerkkiäni. Pesun jälkeen nousi leiri hetkessä pystyyn.




5.9

Aamu aukenee tymä kelissä. Tuntureiden huiput ovat pilvessä ja ilma tuntuu selvästi kostealta. Yöllä oli satanut, mutta rinkkamme olivat kuivina louteen alla. Teemme aamupalan kiireettä samoin kuin leirin purkamisen, joten olemme matkalla vasta puoli kahdeltatoista.


Kävelemme rotkonpohjaa  ihastellen pohjalla soljuvaa puroa, niin että meidän pitää tulla takaisinpäin postipolulle. Polkua pitkin lähdemme kohti pohjoista. Koivuvyöhykkeellä, missä ei tuule on kosteaa, niinpä paita on hetkessä märkä hiestä. Mutta ylhäällä paljakassa tuuli vie hien mennessään.


Matkaamme polkua pitkin hetkisen kunnes käännymme kohti Gáškogielasia. Seuraamme pilvien liikkeitä ja se näyttääkin siltä että rupeaa satamaan. Näkyvyttä onneksi riittää vaakatasossa. Noustuamme rotkosta alkaa puhelimissa olla kenttää joten kotijoukkoihin otetaan yhteyksiä. Tämä ylänkö on oikein mukavaa kävellä ja matka joutuu nopeasti.


Lounaan nautimme ennen Gáškogielasia olevan puron kallaalla. Gáškogielasin ylitimme pohjoisimmasta satulasta ja saimme näkyviin Geatkebassin. Olavi huomasi ensimmäisenä kaksi vaeltajaa rinteellä menossa kohti etelää. Yllättävän kaukaa sitä ihmisenkin erottaa.

Purolla suunnittelemme miten helpoimmin pääsemme Nirvajohkalle. Heikki valitsee itäisen reitin kun me Olavin kanssa painelemme soisen alueen ylitse lännen kautta.  Saavumme kuitenkin suurinpiirtein samaan aikaan Nirvajohkalle. Hetken katselemme ylityspaikka ja minä päätän kahlata yli. Kengät ja sukat pois ja kahlaamaan. Vesi on yllättävän lämmintä. Ei lähellekään niin kylmää kuin viime vuonna Suomujoella. Olavi seuraa esimerkkiäni kun Heikki laittaa säärystimet ja loppujen lopuksi hyppii kiveltä kivelle ylitse.


Minulla on vain heikko tieto Riekonpyytäjän kammin sijainnista mutta se löytyykin yllättävän hyvin. Alkuperäinen tietoni ei heittänyt kuin muutaman sata metriä. Lyhyen keskustelun jälkeen tulemme päätökseen jäädä kammille vaikkakin jokivarsikin kiehtoi. Heikki oli tullut huonovointiseksi, joten hän meni lepäämään heti kun sai telttansa pystyyn. Minä ja Olavi lähdimme kaloja narraamaan joelle. 

Iltasella onkin mukava istua kammin lämmössä kynttilän valossa laverilla (eipä tarvitse maassa istua).

6.9

Tämän päivän päivätaival olisi suunnitellusti lyhyt joten kulutimme aamulla aikaa niin että lounaaksi teimme kehittelemäni tunturipurilaiset kammilla. Juuri kun olimme lähdössä saapui kaksi vanhempaa miestä. Heidän kanssa turisimme hetken.


Olimme päättäneet että Heikki menee suorempaa reittiä kun me Olavin kanssa kuljemme huippujen kautta katsomaan Oadátmohčohkkan itäpuolella olevaa rotkoa. Suuntasimme kohti tunturilampia. Vaikka alkumatka olikin koivikkoa niin yllättävän tarkka oli suunnistuksemme. Kova tuulikaan ei haitannut kun se puhalsi seläntakaa.


Kroppa alkoi olla tottunut kulkemiseen. Eikä rinkkakaan tuntunut enää niin painavalta. Niinpä Olavin kanssa otimmekin hieman "lisäkuormaa" Oadátjohmohkkilta. Matka joutui nopeasti Oadátjohkan eteläistä hyllyä. Saimme havainnon Heikistä joka valvoi suoritustamme Rássejohčohkkan länsipuolella olevalta huipulta.

Yllättäin Olavin kanssa törmäämme tasaisella kankaalla syviin kallio uuroksiin. Niitä ihmettelemme tovin ja mukavahan siinä tuulen suojassa on taukoa viettää. Olimme tulleet vauhdilla, jopa 5km/h.  Jatkamme matkaa kohti Jeageloaijávria, mihin olemme suunnitelleet leirin paikkaa. Saavumme järvelle samaan aikaan Heikin kanssa ja leiripaikka löytyykin nopeasti. Voimakas tuuli vaikeuttaa hieman telttojen pystytystä. Erätoverin pystytämme tuulensuojaksi.


Päivällisen jälkeen lähden yrittämään kaloja järvestä, jonka huomaan olevan todella matala. Siinä heitellessäni huomaamme kahden vaeltajan lähestyvän meitä lännestä, mutta huomattuaan meidät kääntyvät ja pistävät leirin järven lounaisnurkalle.

Iltapalaksi tekaisen vielä tunturitortillat, sitten onkin mukava käydä raikkaaseen telttaan nukkumaan.

7.9 


Yöllä piti sopuli meitä hereillä. Välillä tuntui kuin se oli järsinyt telttaa. Muutaman kerran piti oikein tannerta tömisyttää että olisi hiljentynyt.

N. klo 10 oli aamutoimet tehty ja matka jatkui. Heikki suunnitteli kiertävänsä  Jeageloaijávri ja Vudnjosčohkkan välisen kosteikon länsipuolelta ja me Olavin kanssa menisimme sen itäpuolelta. Illalla oli hieman vettä ripsinyt ihan niinkuin säätiedoituksessa oli luvattukin. Tälle päivälle ei sadetta ollut tiedossa vaikkakin aamulla pilvistä päätellen olisi voinut alkaa satamaan.

 Vudnjosjohkalla havaitsimme pienen siirettävän mökin. Se oli kuitenkin sen verran etäällä ettemme viitsineet lähemmin käydä sitä katsomassa. Olimme nopeasti  Vudnjosčohkkan juurella. Laskimme rinkat alas ja lähdimme kiipeämään huipulle. Tuuli senkun koveni mitä ylemmäksi päästiin. Piti oikein pistää huppu päähän ettei hattu olisi lähtenyt tuulen mukana. Huipulta näkymät olivat hienot. Saimme havainnon noin kolmen kilometrin päässä lännessä kävelevistä vaeltajista. Yllättävän paljon on täällä kulkijoita, vai johtuuko se siitä että havaintoja pystyy tehdä niin etäältä. Tähän mennessä olemme jutelleet kahden kanssa ja nähneet 11.


Yhytimme Heikin postipolulla ja Vuorgočearávžin ylityksen jälkeen söimme lounaan. Yritin minä tästäkin purosta saada kalaa lounaan jälkeen.

Heikki ja Olavi lähti jatkamaan matkaa. Minä vielä viivyttelin joella ottamassa muutaman valokuvan ja lähdin perään. Kuljin jonkun verran postipolkua myöten kunnes käännyin kohti länttä.  Nousin Duolbalášin huipulle ja sain havainnon Olavista ja Heikistä. He olivat valinneet hieman ylempää reittinsä. Kohtasimme Vuorgočearčohkkan huipulla. Tänne olikin rakennettu kivistä sellainen hieman miestä korkeampi "torni" jonka olimme ensimmäiseltä leiripaikalta havainneet. Tuuli oli sen verran kova ettei huipulla tehnyt pitkään mieli olla.




Jatkoimme matkaa kohti Vuorgočearrun luoteispuolen lampia. Heikki ja Olavi menivät taas ylempää ja minä suuntasin kohti Vuorgočearrun ja Káffevuoššančopman välistä kurua. Ennen kurua näin hirven joka jolkotteli Káffevuoššančopman rinnettä pitkin.

Saavuimme lammille josta etsimme jonkun aikaa leiripaikkaa. Siitä ei löytynyt kaikkia mielyttävää paikkaa joten jatkoimme kohti kakkospaikkaa eli Nuhppirjohkaa. Tämän varrelle sitten pistimme leirin pystyyn.


8.9


 Olimme sopineet illalla että kahdeksalta lähdemme matkaa ja 7:55 olimme matkalla kohti Davitalášin huippua. Sieltä silmäsimme viimeisen kerran kohti muotkatuntureita ja lähdimme laskeutumaan kohti Kuoppanivaa ja autoa.

 Alaspäin meno sujui helpommin kuin lähtiessämme kiipeäminen ja autolla olimme jo 9:30. Vaihdoimme säälliset vaatteet päällemme ja varusteet autoon. 

Saariselällä olimmekin sitten jo klo 13, missä meitä odotti hotellihuoneisto ja sauna. Kyllä oli mukava päästä saunaan ja saada itsensä puhtaaksi.



9.9

Hyvin levätyn yön ja maittavan hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti etelää klo 7:45. Matkalla ei pysähdytty kuin Kemijärvellä kahville ja Ämmänsaarella syömään sekä tankkaamaan. Kotona olin vähän ennen ilta seitsemää.


- Kimmo -

Reissun valokuvagalleria




2 kommenttia:

  1. Olavilta kuulin reissustanne ja kun itseäni vaivaa parantumaton Lapinkuume, niin pakko oli tutustua retkikertomukseenne. Kuvista ja lyhyistä tarinoista huokuu luonnosta nauttiminen ja kiireettömyys. Minun piti kaivaa alueen kartta esille ja seurata siitä vaelluksenne etenemistä. Reissu vaikuttaa hienolta ja tunnelma välittyy mukavasti sellaisellekin, joka ei ole ollut reissussanne mukana.

    T: Ari M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Mukava saada palautetta.

      Poista