2025 Ruskaa&Viskiä vol 4

 

 - Me löysimme koko laatikollisen viskiä, kertoi Muumipeikko.

- Hienoa! sanoi äiti. – Silloinhan meidän pitää tehdä huviretki.

Isä nauroi ja sanoi: – Voi sinun huviretkiäsi!

"Muumi Pappa"

Tämän syksyiseen Viskiä & Ruskaa -reissuun osallistui kolme Sieppoa. Hetken pohdinnan jälkeen piti päättää, mihin suuntaan tämän vuoden retki suuntautuisi. Viimevuotinen Ilomantsin matka oli onnistunut ja asetti suunnittelijalle kovat odotukset.

Tällä kertaa suunnitelma muotoutui kohti Kyrön tislaamoa ja Seinäjokea. Vierailu tislaamolle varattiin lauantaille, joten retken “ruska”-osuus päätettiin toteuttaa jo perjantaina. Sopiva kohde löytyi helposti, eikä se vaatinut suurta koukkausta matkalla.

Lähdimme liikkeelle perjantai-aamuna auton nokka kohti Seinäjokea. Matkalla poikkesimme Tuurin kyläkaupassa täydentämässä unohtuneita varusteita.

Heti Alavuden jälkeen käännyimme päätieltä kohti Mulkkujärveä, jonka ympäriltä löytyi noin seitsemän kilometrin pituinen mukava kävelyreitti. Sää oli mitä mainioin tällaiselle retkelle. Alku kuljettiin hiekkatietä pitkin, ja pääsimme heti alkuun kokemaan suomalaisen "erämaan" sosiaaliset säännöt, kun keskellä “korpea” pyöräilijä huomautti meitä koko tien valtaamisesta – vaikka tilaa ohitukseen olisi ollut enemmän kuin riittävästi.

Reitti jatkui kuitenkin pian mukavana polkuna metsän siimeksessä. Reitin lopussa sijaitsevalla laavulla pidimme tauon ja paistoimme lounaan. Pieni haaste tuli vastaan, kun puuvajassa ei ollut halkoja, vaan vain vanhoja lankunpätkiä, mutta niilläkin saatiin nuotio syttymään.

Seinäjoelle saavuttuamme majoituimme varattuun huoneistoon, johon mahduimme mainiosti. Kävimme vielä ostamassa aamupalatarpeita – ja kuskin kuivaan suuhun jotain täytettä.

Illan vietimme Irish Pub Danny Boyssa, jossa oli erinomainen valikoima tisleitä. Illan mittaan selvisi, että pubin omistaja on edesmenneen Mikkelin Viskisieppoklubin kummisiepon Leevin kummipoika. Oli mukava muistella Leeviä – hän oli hieno ihminen, joka jakoi tietojaan ja kokemuksiaan vilpittömästi.

Lauantaina ohjelmassa oli vierailu Kyrö Distillery Companyn tislaamolla Isokyrössä.

Kyrön tarina sai alkunsa saunan lauteilla, kun viisi ystävystä siemaili amerikkalaista ruisviskiä ja ihmetteli, miksei Suomessa – tässä ruista rakastavassa maassa – tislattaisi viskiä siitä. Yllättäen ajatus tuntui hyvältä vielä seuraavanakin aamuna, ja niin Kyrön tarina alkoi.

Sopivaa tilaa tislaamolle etsittäessä ystävykset löysivät Kyröjoen rannalta vanhan meijerin, joka oli jäänyt tyhjilleen. Rakennus on 1900-luvun alusta, ja sen tiloissa on aikanaan kehitetty myös suomalaisten rakastama Oltermanni-juusto.

Koska taksimatka tislaamolle olisi maksanut 88 € suuntaansa, yksi meistä uhrautui kuskiksi. Kierros tislaamolla ei varsinaisesti tuonut meille uutta tietoa, mutta oli mielenkiintoista nähdä tuotantotilat ja kuulla tarkemmin, miten heidän viskinsä syntyvät.

Kierroksen jälkeen pääsimme maistamaan viittä tislaamon tuotetta:

• Kyrö Malt

• Kyrö Malt Oloroso

• Kyrö Peat Smoke

• Kyrö Wood Smoke

• Kyrö Napue

Oma suosikkini oli Oloroso sekä Peat Smoke -versio.

Illalla nautimme illallisen Ravintola Juurella, jossa otimme täyden seitsemän ruokalajin menun – ja jokainen annos oli aivan loistava. Tätä ravintolaa voi suositella lämpimästi.

Reissu oli kokonaisuudessaan upea: saimme maistella erinomaisia viskejä, nauttia luonnosta ja hyvästä ruoasta – ja mikä tärkeintä, seurasta. 

2024 Ilomantsi Ruskaa&Viskiä vol 3

Mika, oliko sinulla mielessä kun viskiklubia perustit, että kävelisit keskellä märkää metsää Ilomantsissa viskin takia? 

Eipä tuo mieleen tullut. Ja kun sosiaali- ja terveysministeriökin on sitä mieltä, että näissä väkevissä alkoholituotteissa on vain haittoja. Mutta niin me reippaillaan mukavassa porukassa keskellä metsää! 

Tänä vuonna ei minulla ollut mahdollisuutta lähteä Lappiin vaeltamaan (ei lomapäiviä), niin aloin miettiä lyhyempää reissua. Mika oli Skotlannin reissulla ilmaissut halunsa lähteä maastoon, joten esitin asian hänelle ja siitä se sitten lähti. Houkuttelimme vanhalla teemalla "Ruskaa&Viskiä" Mikkelin Viskisieppoklubin jäseniä matkaan ja meitä oli sitten neljän hengen ryhmä lähdössä.

Kohteeksi tuli Ilomantsi. Ensinnäkin ajomatkaan ei mene pitkään. Ja toiseksi tiesin entuudestaan, että kohteessa olisi hienot maisemat ja lisäksi Ilomantsissa on sotahistoria hienosti otettu mukaan matkailuun.

Torstai aamuna 26.9.2024 Mika kurvasi autollaan pihalleni mukana Jukka ja Metu. Tästä se tämä reissu sitten alkaisi. Ajoimme kohti Ilomantsia pysähtyen Karvion kanavan Nesteelle kahville ja Joensuun ABC:lle lounaalle. Kiirehän meillä ei ollut. Olimme sopineet Ryynäsen Askon kanssa tulevamme Hermannin viinitilalle noin kahden maissa. 

Yhdeltä olimme majoituksemme edessä ja saimme varusteemme mukavasti sisälle. Kävelymatkaa tästä ei ollut kuin 15 minuuttia Hermannin viinitilalle.

Hermannin Viinitila on Suomen vanhin viinitila. Alan uranuurtajat Timo Kettunen, Arto Liimatta ja Harri Turunen perustivat PeltoHermanni Oy:n 1989 ja keskittyivät kotimaisen viinitila-ajatuksen eteenpäin viemiseen seuraavien vuosien aikana. Alkoholilain muutos vuonna 1995 mahdollisti marjaviinien valmistuksen ohella myös niiden myynnin. Hermannin Viinitilan toiminta on laajentunut voimakkaasti viime vuosina.

Hermannin ja Valamon luostarin yhdessä perustaman Valamon Viinihermannin kanssa nämä viinitilat hallitsevat huomattavaa osaa Suomen tilaviinimarkkinoista

Olimme sovittuun aikaan Hermannin viinitilalla ja Asko otti meidät vastaan. Aluksi hän kertoi viinitilan historiaa sekä heidän valikoimaansa. Saimme maistettavaksi Kajo lakkalikööriä. En ole makean alkoholin ystävä, mutta tämä maistui hyvinkin raikkaalle eikä äitelän makealle. Tätä voisi maistella enemmänkin.

 

Lähdimme kiertämään tuotantotiloihin, missä olikin saksaan menevä glögierä pullotuksessa. Asko antoi meille maistiaiset savuisesta, noin seitsemän vuoden ikäisestä  tisleestä suoraan tynnyristä.

Olipa se suunmukaista! Hermannilla tehty kierros oli mahtava. Asko osasi kertoa asioista mukavalla pohjoiskarjalaisella murteella varsin lennokkaasti. Aika meni sukkelaan. Saimme myös tietää, että hän pitää illalla tietovisaa Ilomantsin ainoassa pubissa. Sieltähän sitten illalla itsemme löydettiin. Tietomme ei aivan kärkisijoille mahdollistanut, mutta ilta meni mukavasti.

Olimme suunnitelleet sääennustetta katsoen reissumme siten, että lauantaina käymme kävelemässä varsinaisen "vaelluksen" ja perjantaina käymme autolla tutustumassa lähikohteisiin.

Ajoimme noin 40 kilometrin päähän Hattuvaaraan, missä löytyy taistelijan taival. Taistelijan taival on n. 1,5 km:n pituinen polku missä on 13 selostustaulua kertomassa 1./HRR taistelusta 30.7.1944. Hiljaiseksi veti! 

Hattuvaarasta ajoimme Möhkön ruukkikylään.

Suomen itäisin kylä Möhkö sijaitsee Koitajoen kainalossa Ilomantsissa. Koko kylä muotoutui aikoinaan Suomen suurimpiin kuuluneen järvimalmiruukin ympärille.

Möhkön ainutlaatuisesta kulttuuriympäristöstä löytyy rakennuksia, teollisuushistoriallisia jäänteitä, muistoja sotahistoriasta, sotatulokaskasveja ja kaunista luontoa. Ruukin näyttelyt sijaitsevat päärakennuksessa Pytingissä ja ruukinaikaisessa kaupparakennuksessa Ambarissa.

Ruukilla on myös Museoviraston restauroima ainutlaatuinen kanavajärjestelmä ja vanhassa asuntoproomussa Mantassa palvelee savottakahvila Möhkön Manta. Koitajoen kuohujen rannalla sijaitsee ruukin vanha paja, jossa järjestetään kesäisin taontanäytöksiä. Laajalla ruukin alueella kiertelee Lemmenpolku, joka johdattaa kulkijan Lotinankoskelle ja Möhkön Arboretumiin.

Maaselän kannakselta alkanut Neuvostoliiton suurhyökkäys pysähtyi Ilomantsin Öykkösenvaaraan heinäkuun lopulla 1944. Suomalaisten voittoon päättyneen jatkosodan viimeisen suurtaistelun jälkeen rintamalinja oli aselevon alkaessa useita kilometrejä nykyisen rajan itäpuolella.

Lauantai aamuksi olimme tilanneet taksin viemään meidän Petkeljärven kansallispuistoon Petraniemeen.

 Jääkauden päättyessä yli 10 000 vuotta sitten Ilomantsin alueelle muodostui lyhytaikainen vetäytyvän jään patoama jääjärvi. Tämä Ilomantsin jääjärvi peitti myös nykyisen Petkeljärven alueen. Mannerjään sulettua jääjärvi purkautui ja alueen nykyiset järvet muodostuivat.

Lähdimme kävelemään Taitajan taivalta pitkin. Polku meni hienossa kangasmaastossa noudatellen harjujonoa.

Säätiedotuksen mukaisesti kymmenen maissa alkoi satamaan. Onneksi sade ei kestänyt pitkään.

Mutta vaikka satoi, niin maisemat olivat upeammat kuin olin ajatellut. Sielu lepäsi näissä pohjoiskarjalaisissa maisemissa. Keuhkot ahmivat raikasta ja puhdasta ilmaa. Ah! Kyllä on mukavaa!

Meillä oli mukana pieni pullo kirkkoviinitynnyrissä kypsytettyä noin seitsemänvuotiasta viskiä (64,7%). Miten se onkin, että tallaisissa maisemissa aistit herkistyy ja tisle oli aivan mahtavaa!

Taitajan taipaleella on laavuja sopivin välimatkoin, Keltasilmä, Tetrijärvi ja Hiisilampi. Hiislammen laavulta olisi taival vielä jatkunut, mutta me käännyimme kohti Ilomantsia.

Kilometrejä tuli 24,4 ja aikaa meillä meni kaikkiaan reilu yhdeksän tuntia. Vajaa kuusi tuntia olimme liikkeellä.

Sunnuntaina ajoimme takaisin kotiin pysähtyen Valamossa sekä Varkaudessa.

Reissu oli mahtava! Kiitos mukana olleille!

Kimmo

2024 Patvinsuo

 

Vaimoni serkku Anneli ei ole yöpynyt koskaan maastossa, joten häneltä tuli pyyntö järjestää mahdollisuus siihen. Patvinsuo nousi kohteeksi, koska ajomatka sinne ei ole valtava ja reitit siellä olisi kohtuullisia sekä tietenkin luonto siellä on kaunista.

Lähdimme 16.7 aamulla ajamaan. Joensuussa söimme lounaan ja ostimme tuoretarpeet. Perillä Suomun luontotuvan parkkipaikalla olimme klo 14:40. Tutustuimme luontutupaan nautimme kahvit ja kuuntelimme tuvan pitäjän tarinoita. 

 

Patvinsuon kansallispuisto on vuonna 1982 perustettu kansallispuisto, joka sijaitsee Lieksan ja Ilomantsin alueilla, Koitereen pohjoispuolella. Patvinsuon pinta-ala on 105 neliökilometriä, ja se onkin eteläisen Suomen laajin kansallispuisto ja merkittävä suoluonnon suojelu- ja tutkimusalue. Se on myös osa Pohjois-Karjalan biosfäärialuetta. Alueella on 80 kilometriä merkittyjä polkuja. Kansallispuisto sijaitsee sekä eteläisten, että pohjoisten suo- ja metsätyppien vaihettumisvyöhykkeellä. Suoalueet ovat alueelle leimaa-antavia. Puiston keskiosassa virtaa Nälmänjoki. Metsät ovat vanhoja. Puistossa sijaitsee myös kaksi järveä, isompi Suomunjärvi ja pienempi Iso Hietajärvi. Puiston opastuskeskus on Suomunjärven rannalla. Patvinsuon kansallispuisto on myös Unescon biosfäärialue. Puiston pinta-alasta on vettä yhdeksän neliökilometriä.

Kolmen maissa pääsimme liikkeelle. Olimme punninneet kotona rinkkamme ja minulla se painoi 21 kg, vaimolla 14 kg ja Annelilla n. 10 kg.

Lähdimme kiertämään Suomujärveä myötäpäivään. Reitti on hyvin merkitty ja seurailee melkein koko ajan järven rantaa.

Matka joutui hitaasti, koska ympärillä oli niin hienoa luontoa. Kameroiden muistikortit saivat täytettä! Eipä meillä kiire ollut.

Sadetta oli säätiedotus hieman luvannut, mutta onneksi sitä ei tullut. Yhdessä vaiheessa oli mahtava ukkosen jyly päällämme.

Ensimmäisen tauon pidimme Lapinniemellä. Täällä tuli testattua ensimmäisen kerran ostamani Katadyn Hiker Pro veden suodatinta. Suodatin toimi hyvin, vesi oli tästä otettuna hyvän makuista.

Patvinsuon logossakin on Karhu kuvattuna ja ainoat merkit mitä näimme, oli jokunen raapimapuu. 

Olimme leiripaikalla Pokkaniemessä klo 18:50. Paikka on kehuttu paljon ja on kyllä kehumisen arvoinen!

Meidän lisäksi siellä oli myös seitsemän telttaa, mutta hyvin sinne mahtui. Vaikkakin yöllä kuului naapuriteltasta melkoinen kuorsaaminen.

Olimme järjestäneet Annelille pikkuyllätyksen kuohuviinin muodossa. Oli pysynyt yllättävän viileänä rinkassani. Päivälliseksi valmistin tunturitorttiloita, jotka tuntuivat maistuvan kaikille.

Illalla vielä auringonlaskua seuraten paistelimme makkarat.

Heräsimme hyvissä ajoin. Kaikki muut telttakunnat vielä nukkuivat. Aamupala puuroon naiset kävivät keräämässä mustikoita. Tänä vuonna olikin paljon mustikoita ja lakkoja, ainakin Patvinsuolla! Taipaleelle pääsimme n. klo 10. 

Reitti kulki rantaa seuraten kohti Virtasalmea ja Virtaniemeä. Aurinko paistoi täydeltä terältä, jopa paahtavasti. Olimme täyttäneet pullot Pokkaniemessä Suomujärven vedellä, ja vesi maistui aika voimakkaasti humukselle. Suoritimme uuden täytön Virtasalmella ja tässä ei humus enää maistunut niin paljoa.

Virtaniemellä pidimme lounastauon. Hyttysiä on ollut vähemmän kuin mitä peljättiin. Muutama oli ollut yöllä kodassa ja pitänyt minua hereillä. Naisia ne eivät olleet kuulemma häirinneet. Nekin hävisivät, kun pistin hyttyskierukan palamaan.

Lounaaksi meillä oli nuudelikupit. Nämä olivatkin yllättävän maistuvat! 

Reitti jatkui leveänä, melkeinpä autotienä Virtaniemestä eteenpäin. Tässä reitti koukkaa Suomujoen varteen, missä on nähtävillä vanhat pohjapadon rakenteet. Sieltä palataan kangasmaastoa pitkin Suomujoen rantaan. Täällä alkoivat Paarmat kiusaamaan meitä. Niitä tuntui riittävän.

Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti meidän oli tarkoitus mennä seuraavaksi yöksi Teretinniemen laavulle. Mutta tulimme siihen tulokseen, ettei suolle ole menemistä tässä helteessä ja ehkä meidän kuntommekin oli siinä yhtenä tekijänä. Joten päätimme viettää seuraavan yön Suomun luontotuvan maastossa ja ehkä päästä jopa saunaan.

Rantasaunasta saimme vuoron 21:00-23:00. Kodalle löytyi hyvä paikka telttailualueelta n. klo 16:00. Meillä oli reilusti aikaa ennen saunaa, teimme rauhassa päivällisen sekä makoilimme hieman.

Sauna oli kyllä mahtava. Iso, sinne olisi mahtunut pitkälti toistakymmentä saunojaa samaan aikaan. Löylyt hellivät lihaksiamme ja Suomujärven vesi oli sopivan raikasta. Tästä oli mukava mennä nukkumaan. Sillä luontuvan pitäjä oli neuvonut meitä menemään jo viideksi suolle.

Heräsimme hieman neljän jälkeen ja puolelta oli meidän leirimme jo kasassa. Aamupala oli meillä tarkoitus nauttia suolla.

Klo 04:50 lähdimme Kurkilahden parkkipaikalta kävelemään kohti suota. Tarvittavat tavarat olivat minulla kannossa ja naiset saivat kävellä ilman kantamuksia. Aurinko nousi, hieman sumua suon pinnassa, melko hiljaista, hiljaisuuden katkaisee silloin tällöin lintujen äänet, aika ihanaa!

Kävelimme Teretinniemen kodalle aamupalalle. Keitimme kahvit ja nautimme eilen jo valmiiksi tehdyt leivät.

Poistulo oli vaikeaa, kun lakkoja oli niin paljon!

Kävelimme reissun aikana n. 26 km. Reissu onnistui hyvin ja suunnittelu seuraava varten alkoi heti.

Kiitos mukana kävelijöille!

Kimmo

Kuvat Kimmo ja Mia

2024 Kymenkartanon läänin kierros

Pitkään mietin ja suunnittelin mihin suunnistaisi tänä vuonna. Lomat olivat pidettävä ennen kuin jäisin eläkkeelle 1.7. Ajankohdaksi valikoitui kesäkuun alku ja suunnaksi Kaakkois-Suomi.

Lähdin kotoa polkemaan 6.6 klo 10:40. Olin yrittänyt poikaani saada edes alkumatkaa polkemaan kanssani, mutta hän ei ehtinyt.

Suuntasin Mikkelistä kohti Kouvolaa. Alkuun pääsi hyvin Porrassalmen tien kautta, mutta sitten piti lähteä polkemaan valtatie 13 laitaa. Löydön suorien jälkeen tuli niin ahdistava olo, kun kuorma-autot menivät liian läheltä ohi, niinpä käännyin Parkkilantielle ja pienen lenkin kautta Ristiinaan.

Keli oli hyvin paahtava ja lämmin, joten nestettä kului. Ristiinan S-kaupalla täytin pullot ja rannassa nautin kolmioleivät sekä jäätelön. Pelloksen ohitettua alkoi ripsiä vettä. Alkuun tuli niin vähän että jatkoin matkaa, mutta sitten sade muuttui niin että sadekamppeet oli kaivettava päälle.

Ristiinan Nesteellä sitten nautin kahvia ja pidin taukoa niin pitkään että sade lakkasi. Alkuun ohimenevät autot nostivat melkoisia vesiryöppyjä päälleni ohi mennessään. Mutta melko nopeasti tie kuivi.

Rantinhovissa söin hampurilaisen. Onneksi tällä tiellä liikenne oli selkeästi vähäisempää! Tommolansalmella sitten kahvit.

Lähestyttäessä Tuohikottia alkoi mäet selkeästi lisääntyä. Jaloissakin tämä alkoi tuntua ja tuli mieleen, että olisi pitänyt valmistautua paremmin tähän. Tuohikotin ABC:llä nautin ruuan.

Majoituin synnyin kotonani Valkealassa. Nykyäänhän sitä kutsutaan Kouvolaksi, mutta minulle se on aina Valkeala! Matkaa tälle päivälle kertyi 120 km, nousua 835 m.

Aamulla lähdin suunnistamaan kohti Haminaa. Reitti kulki Kymijoenvartta Myllykosken, Keltakankaan ja Sippolan kautta mukavia pieniä teitä myöten Haminaan.

Liikkalan linnakkeella tein lounaan. Tämä päivä oli mainio pyöräilypäivä. Vettä ei satanut koko päivänä ja lämpötila oli kohtuullinen. Etenkin Sippolantiellä oli mainio polkea, pinta oli hyvä, piennar riittävän leveä ja katseltavaa riitti koko ajan. Majoituin Haminassa Vanhaan Veteraaniin. Matkaa tälle päivälle kertyi 52 km, nousua 317 m.

Haminassa vietin koko seuraavan päivän. Oli kerrankin mukavaa oikein ajan kanssa tutustua tähän kaupunkiin. Kiersin kaikki museot. Haminan kaupungin museo oli pettymys, mutta muut kohteet olivat hienoja. 

Haminasta lähdin vanhaa tietä seuraillen kohti Kotkaa. Tummia pilviä kiertele taivaalla ja koko ajan oli sateen uhka päällä. Säätiedotuksien mukaan seuraavat päivät olisi sadepäiviä.

Olisin mielelläni käynyt Wellamossa, mutta en löytänyt pyörälle turvallista säilytyspaikka. Matkaa tälle päivälle tuli 36,3 km ja nousua 237 m.

Kotkassa hyppäsin junaan ja tulin sillä kotia.