maanantai 17. syyskuuta 2018

Hirviöitä viettämässä

Aurinko on juuri noussut ja valaisi Hammaskurun heiniköt. Auringon säteet saavat aikaan miljoonia heijastuksia jäisistä heinistä, niin kuin timantteja olisi koko heinikkö. Etsin hyviä kuvakulmia ja yhtäkkiä huomaan ylivuotisen hirvenvasan noin 50 metrin päässä. Sekin on huomannut minut ja yrittää selvittää mikä olen. Tuijottelemme toisiamme, kunnes vasa päättää etten ole uhka ja siirtyy syömään kuusentainta. Pitempi putki on rinkassa leirissä ja sitä juuri nyt tarvittaisiin. Lähden hiljaa taaksepäin ja yritän mahdollisimman nopeasti sekä hiljaisesti kiirehtiä leiripaikalle. Putken vaihto ja takaisin metsänreunaan. Vasa aterioi rauhallisesti edelleenkin ja yritän olla huomaamaton. Vähitellen se poistuu näköpiiristäni. Mahtava kohtaaminen ja aamu!

Kahden viikon loma kutistuikin vain viikoksi, joten kaikkea sitä mitä olin suunnitellut en voinutkaan tehdä. Samoin jonkinlainen flunssan poikanen sai oloni tuntumaan hieman sairaalta. Mutta pohjoiseen oli päästävä ja kun vielä rakas vaimonikin kannusti minua lähtemään, edes muutamaksi päiväksi, niin olihan se lähdettävä.

Sunnuntaina 16.9.2018 suuntasin autoni keulan kohti pohjoista ja vajaan yhdentoista tunnin ajomatkan päästä olin Saariselällä. Matkan aikana oli auringon paistaminen muuttunut vesisateeksi ja lämpötila matalammaksi. Olin vielä kahden vaiheilla siitä, että uskallanko lähteä kairaan tällaisella kunnolla. Päätin yöpyä lakanoiden välissä ja aamulla tehdä päätöksen.

Aamu oli viileähkö, kun nostin kamerarepun selkään ja lähdin kohti Iisakkipäätä. Noustessa hiki kihosi pintaan ja syke oli varmaan kolmatta sataa. Kuvailin tovin Iisakkipäällä, mutta keli oli harmaa ja näkyvyyttäkään ei ollut paljoa. Jatkoin merkityllä reitillä kävelyä. Muutamia pariskuntia oli myös tällä reitillä. Pelastin eräät naiset pulasta löytämällä heidän auton avaimet.
Jatkoin matkaa Prospektorin vanhalle kaivokselle. Kaivosyhtiö Prospektor perusti kultakaivoksen Luttojoen latvoille 1900-luvun alussa. Kullasta oli saatu viitteitä ja kaivosyhtiö uskoi Saariselän alueelta löytyvän kultaesiintymän. Kaivosta varten rakennettiin tie Sodankylästä Laanilaan ja myöhemmin tietä jatkettiin aina Petsamoon saakka. Kaivosyhtiön konttorista tuli Saariselän ensimmäinen rakennus ja myöhemmin se toimi vuosikymmenien ajan Laanilan kestikievarina, Kaivoksesta ei koskaan löydetty kultaa ja se lakkautettiin.

Prospektorin kaivos on vain kilometrin kävelymatkan päässä Laanilan Savottakahvilasta, missä on myös parkkipaikka. Saariselältä matkaa kertyy suuntaansa noin viisi kilometriä. Kaivoskuilun päälle on rakennettu pieni mökki, jonka sisältä pääsee näkemään vanhaan kaivoskuiluun. Pihalla on nähtävillä kaivostoiminnan jälkiä ja rekvisiittaa.

Kävin Laanilan Savottakahvilassa kahvilla ja palasin takaisin autolle. Tästä verryttely reissusta kertyi 13 km. Olo oli kutakuinkin hyvä, siispä päätin lähteä kairaan. Ivalon S-marketista ruokatarpeiden täydentäminen ja vastapäiseen Kultahippuun syömään. Eikö ollakaan, kun sain auton Kultahipun eteen parkkiin niin samaan aikaan oli Kultahippuun menossa myös Markku ja Tiina. Kyllä Suomi on pieni! Heidän kanssaan turinoidessaan menikin sitten tovi. Olipa mukava nähdä heitä.

Lähtöpaikalla sitten rinkan pakkaus ja suunta kohti Hammastunturia. Ajatukseni oli kävellä auringonlaskuun saakka ja sitten katsella leiripaikkaa. Pääsin lähtemään autolta hieman neljän jälkeen.

Aurinko oli alkanut paistaa ja mikäs se oli kävellä tällaisessa ympäristössä ilman sivistyksen aikaan saattamia ääniä.

Yksinään kävellessä sitä ajattelee kaikenlaista. Työasiat ei tosiaan tule mieleen, mutta kaikenlaisia muita ajatuksia kyllä. Päätarkoitus tällä reissulla oli käydä katsomassa vuonna 2015 laittamani Olavin muistolaattaa. Sitä että onko se paikallaan ja hiljentymään sekä muistelemaan hyvää kaveria. Ajomatkalla tuli jo monta mukavaa muistoa meidän reissuistamme. Nyt tässä kävelessä olisi Olavi todennut "On täällä pohjoisessa kyllä komiat maisemat!"




Aamu koitti raikkaana ja näköjään lämpötila oli käynyt pakkasen puolella. Teltan ulkopuoli oli aivan jäässä. Makuupussi oli kuitenkin toiminut hyvin ja olin saanut yön nukuttua hyvin. Aurinko kun nousi paljastaen säteilevän ympäristön, oli aivan pakko kierrellä ja kuvata ympäristöä. Siinä sitten ihmettelimme hirven kanssa toisiamme.
Matkalla kohti Hammastunturin huippua oli jokunen poroaita ylitettävänä. Useimmista pääsin melko vähällä vaivailla yli, mutta muutama kierrätti ennekuin pääsin niistä lävitse. Aamupäivä oli melko tuuleton ja se sai aikaan melkoisen hien, etenkin rinkan ja selän väliin. Rinkassa oli ehkä turhaakin tavaraa, kameravarustusta minulla oli nyt matkassa enemmän kuin aikaisemmilla reissuilla. Rinkan paino taisi olla siinä 18-22 kg.
Hammastunturin rinteeltä oli mahtavat näkymät kohti Ivalon joen kanjonia. Tämä reissu oli minulle kuudes täällä Hammaskairassa, joten melko tuttuja maisemat oli. Tuolla Vaskistunturin kupeessa meillä oli Mian kanssa leiri, kun taas tuon Kivipään kautta olimme Tanelin ja Olavin kautta tulleet. Tuossa oli leirimme Heikin ja Olavin kanssa yms.
Huipulta perinteinen kuva kohti Hammasjärveä. Tuuli kuitenkin sen verran, ettei huipulla kauaa viihtynyt. Onneksi Olavin muistolaatan kohdalla oli tyyntä ja vielä kun aurinko paistoi siihen, niin siinä oli hyvä pitää taukoa.
Rinnettä alaspäin tullessa nuoripari oli tulossa huipulle. Harvinaista täällä törmätä muihin ihmisiin, sillä tämä alue ei houkuttele massaa. Täällä ei ole merkittyjä reittejä ja autiotupiakin on vain muutama ja niiden sijainti on pikemminkin tämän alueen laidoilla.

Yritin taaskin paikallistaa vuoden 1999 leiripaikkaa, mutta eipä se sattunut silmään. Vielä joku kerta sen löydän. 2015 leiripaikan löysin helposti. Olin ottanut tavoitteeksi ehtiä tänään vielä takaisin autolle, joten paljoa aikaa ei auttanut hukata vaan oli laitettava töppöstä töppösen eteen.
Paras puuruska oli ehtinyt täällä mennä ja maaruskasta ei ollut oikein tietoakaan. Jaloissa alkoi pikkuhiljaa tuntua matkan rasitukset, taisi siellä muutama rakkokin olla. Aivan ideaalinen ei reitti valintani ollut. Helpommalla olisi päässyt lähempänä kurua. Autolle sain kuitenkin itseni piiskattua, vaikka jalkani olivat jo erimieltä.
Saariselältä vielä yöksi saunallinen huone missä olikin hyvä antaa lämmön helliä kiusattua kroppaa. Kävelyä tuli tämä reissun aikana sellaiset 50 km. Ajankohdan onnistuin säätämään kohdalle, sillä tämän viikon ainoat aurinkoiset päivät sattuivat olemaan silloin kun olin kairassa.

Jospa sitten seuraava Lapinreissu olisi ajan ja Mian kanssa!

Lähteet ww.inarisaariselka.fi
Kuvat Kimmo

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Cornwall 2018


9.7.2018 lensimme vaimon kanssa Lontooseen. Koska lento oli niin myöhään, majoituimme lentokenttä hotelliin yöksi. Bussimatkan aikana kentältä hotellille tuli todistetuksi se, että espanjalaiset ovat ehkä se maailman tyhmin kansa. No ei ehkä muutaman henkilön takia pitäisi koko kansaa leimata.

Matkakohteeksemme oli valikoitunut Cornwall. Pitkään mietimme myös Skotlantia mutta Cornwall voitti. Ehkä suurimpana ansiona oli Upe Nykäsen pitämä Blogi jalkaisin. Hän on kävellyt pitkin South West Coast Pathia ja hänen kirjoituksensa innoittivat tähän matkaan. Toki Doc Martinilla ja Poldarkillakin on osuutta.

 Cornwall (korniksi Kernow) on kreivikunta Lounais-Englannissa, Ison-Britannian saaren läntisimmässä kärjessä. Cornwall on yksi kelttiläisistä maista. Alueella on muusta Englannista erottuva kulttuuri kelttiläisen historiansa johdosta. Cornwallissa toimii autonomiaa ajavia poliittisia liikkeitä. 

Cornwall, sekä sen ainoa naapurikreivikunta Devon, sijaitsevat pitkällä, Atlantin valtamereen työntyvällä niemimaalla. Cornwallin pituus länsi-itä-suunnassa on noin 120 kilometriä ja pinta-ala noin 3 563 neliökilometriä. Niemimaan läntisin kärki on nimeltään Land's End, etelärannikolla taas on Britannian eteläisin kärki, Lizard point. Avomerellä, noin 40 kilometriä Land's Endistä länteen sijaitsevat Scillynsaaret, joilla on oma paikallishallintonsa. Suurin joki on Cornwallin ja Devonin rajalla virtaava, Englannin kanaaliin laskeva Tamar (96 kilometriä). Cornwallin rannikot ovat monin paikoin jyrkkiä ja kallioisia, mutta varsinkin pohjoisrannikolla on hiekkarantaisia lahtia.
Cornwallin ilmasto on merellinen, joten vallitsevat länsi- ja lounaistuulet tuovat runsaasti sateita ja sumut ovat yleisiä. Vuosittainen sademäärä on keskimäärin 1 000–1 500 millimetriä.
Cornwall on pääosin graniittista nummiylänköä, jossa viihtyvät erilaiset kanervakasvit. Ylänköjen välisissä laaksoissa on myös tiheitä metsiä. Suurin nummialue on pohjoisosissa levittäytyvä, noin 6 800 hehtaaria laaja Bodminin nummi. Linnusto on erityisen rikas rannikoilla, jossa voi nähdä muun muassa ruokkeja, merikeijuja, erilaisia kahlaajia sekä lokkeja. Myös hylkeet ovat rannikoilla yleisiä.

10.7 saimme auton alle ja viime kerrasta viisastuneena otin sen automaattivaihteistolla. Sitä päätöstä tuli useampaan kertaan kiiteltyä matkalla.

Ensimmäinen kohteemme oli Stonehenge. Stonehenge on esihistoriallinen monumentti Englannin Wiltshiressa. Se on megaliiteistä koostuva neoliittinen ja pronssikautinen kivikehä. Stonehengeä rakennettiin useassa vaiheessa: rakentaminen aloitettiin noin vuonna 3 000 eaa., ja monumentti oli käytössä noin 1 500 vuoden ajan.

Stonehengessä on ollut alun perin neljä sisäkkäistä kivikehää, kaksi suurta ja kaksi pienempää. Uloin kivikehä muodostaa halkaisijaltaan 30 metrin ympyrän, ja toinen suurimmista kehistä on hevosenkengän muotoinen. Korkeimpien kivipaasien päälle on nostettu vaakapaasia, ja korkeimmat ryhmät ovat lähes kahdeksanmetrisiä. Suurimmat kivet painavat noin 50 tonnia, ja kaukaisimmat on tuotu paikalle satojen kilometrien päästä Walesista. Moni alkuperäisistä kivistä on jo kadonnut tai kaatunut. Kivikehien ympärillä on halkaisijaltaan 115-metrinen kaivanto, jonka molemmin puolin on maavallit. Vallien vieressä ja niiden ulkopuolella on yksittäisiä paasia.
Stonehengen tarkoituksesta ei ole varmuutta. Se on saattanut olla aurinko- ja kuukalenteri, temppeli, hautapaikka tai kokoontumispaikka. Monumentin koillispuolen sisäänkäynti on suunnattu kesäpäivänseisauksen auringonnousuun.

Tämä kivirakennelma oli kyllä vaikuttava. Keli oli mitä mainion. aurinko paistoi, mutta ei vielä niin kuumasti kuin myöhemmin tämän reissun aikana. Ihmisiä oli ei kuitenkaan niin paljon, että olisi haitannut suunnattomasti.

Stonehengeltä matka jatkui kohti Tintagelia. Toki kovasti mietimme, että olisimme käyneet Dartmoor Whiskyllä, mutta aikataulu ei sitä mahdollistanut. Teimme nopean pistäytymisen Okehamptonin linnalla. Okehampton on keskiaikainen linna Devonissa. Se on rakennettu vuosien 1068 ja 1086 välillä. 1500 luvulla linna kuului de Courtenayn suvulle joka oli osallisena ruusujen sodassa. Henrik kahdeksas teloitti Henri Courtenayn ja linna siirtyi kruunulle ja autioitui.
Tie muuttui koko ajan kapeammaksi, mitä lähempänä Tintagelia olimme. Pysyi kuitenkin vielä selkeästi kahden auton levyisenä. Majoituimme Tintagel Armsiin ja lähdimme saman tien katsomaan läheistä Tintagelin linnaa. Linna on rakennettu kapealle niemelle 1200 luvulla. Myöhemmin 1300 luvulla eroosion ja muiden seikkojen johdosta linna rapistui ja autioitui. Niemeltä on löydettävissä raunioita jo Rooman valloituksen ajoilta. Myös kuningas Artur on yhdistetty Tintageliin.
11.7 syötyämme runsaan aamupalan, mietimme miten siirrymme Port Isaaciin eli Portweniin, niin kuin se Doc Martinissa on. Linja-autojen aikataulut olivat lievästi sanottuna sekavat. Se mitä niistä selvisi, kertoi että linja-autolla matka kestäisi yli kaksi tuntia ja seuraava vuoro lähtisi lähempänä yhtätoista. Majoituksen rouva tilasi meille ystävällisesti taksin ja puolen tunnin päästä ja kaksikymmentä puntaa köyhempänä olimme Port Isaacissa. Port Isaac on pieni entinen kalastuskylä ja tunnetuksi sen on tehnyt nykyään Doc Martin televisiosarja. Kylässä on viehättävä satama ja kapeat kadut. Kahvilassa nautimme teen skonssien kera.


Vietettyämme aikaa kylässä vaihdoimme hieman varusteita ja ostimme molemmille evääksi Cornish Pasty. Minulle liha ja vaimolle kasvis täytteinen. Aikomuksenamme oli kävellä South West Path pitkin takaisin Tintageliin. South West Path on 630 mailia pitkä kävelyreitti pitkin rannikkoa Somesrset's Mineheadista Poole harbouriin. Meidän kävelemä väli olisi 9,1 mailia eli n. 14,6 kilometriä ja oli luokiteltu haastavaksi. Reitillä on useita nousuja ja laskuja. Korkein kohta on n. 125 metriä ja matalimmillaan ollaan merenpinnan tasalla. Mutta kyllä se oli niiden hikipisaroiden ja jalkakramppien arvoista. Maisemat olivat sanoinkuvaamattoman hienot. Sää suosi meitä ja puolivälissä nautitut eväät Tregardock Cliffillä maistui. Sanomattakaan The Port Williamin pubissa nautittu Ale ja siideri!


 Illalla nautimme päivällisen, niin kuin edellisenäkin iltana King Arthur's Armissa.
Aamulla 12.7 lähdimme liikkeelle autollamme ja seuraava kohde oli Padstow. Kaupunki vain oli täynnä ihmisiä ja kun nopean kierroksen aikana ei parkkipaikkaa löytynyt niin jatkoimme matkaa. Olisin toki halunnut käydä Padstowin panimossa, jonka mainiota Alea tuli nautittua edellisiltana. Suuntasimme Betruthan Stepsille. Sieltä löytyi hyvin tilaa ja vaikka sielläkin oli ihmisiä niin hiekkaranta oli niin laaja, että heistä ei ollut haittaa. Jyrkissä rannalle johtavissa portaissa joutui hieman odottamaan ja antamaan tietä.

Seuraava vierailukohde oli Healeysin siiderifarmi. Paikka oli mukava kahviloineen, myymälöineen ja eläinaitauksineen. Kuskina kun olin jouduin tyytymään teehen, mutta kaupasta tuli mukaan illalla nautittavaa.
Ennen majoitusta kävimme vielä Weal Coatesissa. Tällä paikalla on ollut kaivos vuodesta 1692 lähtien. Nykyisin näkyvä kaivos on avattu 1802 ja suljettu 1889 kun tinan hinta romahti.
Breja Farmhouse B&B otti meidät ystävällisesti ja lämpimästi vastaan. Ihailimme auringonlaskua heidän summer housessa ja nautimme Healeysin siideriä.
13.7 aamupala pöydässä saimme paljon hyviä neuvoja sekä isännältä että vieraana olevalta Suffolkilais pariskunnalta. Lähdimme ajamaan niemenpäätä vastapäivään päin. Kävimme Geevor Tin Minesissa, tämä kaivos suljettiin 1990. Seuraavana oli sitten Botallack Mine. UNESCON maailman perintökohde. Kaivostoiminnasta on merkintöjä jo 1500 luvulta. Kaivos toimi merenpinnan alapuolella ja lopetti vuonna 1895. Näissä maisemissa myös on kuvattu Poldark televisiosarjaa.
Pistäytyimme Sennen kylään nauttimaan hieman lounaan tapaista ja kävelemään hiekkarannalle.
The Minack Theatre on louhittu kallioon ja on hieno. Ikävä ettei sattunut mitään katsottavaa teatteriesitystä samalle ajalle.

 Ajelimme sananmukaisesti Mouseholen kautta takaisin majoitukselle päin. Nyt alkoi tiet käydä sitten todella kapeaksi. St Michael's Mountiin emme päässeet koska vuorovesi oli ylhäällä.

14.7 Aamulenkillä avautui mahtavat maisemat. Usva täytti laaksot kun nousimme Trevalgan kukkulalle. Kukkulalla löytyi kolme kaivoksen kuilua ja parit rakennukset pohjat.
Nopea pysähdys Trurossa. Kaunis kaupunki vanhoine keskustoineen ja katedraaleineen.

Edenissä menikin sitten aikaa. Eden project on rakennettu kaivosmonttuun. Se avautui 2001 ja nykyään sieltä löytyy kaksi isoa kupolia, Toisessa on trooppisen alueen ja toisessa välimerellisen ilmaston kasveja. Kupolit ovat valtavia meillä meni kiertämiseen kolme tuntia ja siltikin tuntui, että ei nähty riittävästi.
Seuraavana taas yllättäen..... linna. Restormel linna on täysin pyöreä muodoltaan. Se rakennettiin 1100 luvulla ja se oli jaarlin ylellinen maaseutu asunto. Linna raunioitui 1500 luvulla.

Yövyimme Looessa. Majoituksemme Silver Birchin eteen ei päässyt autolla, vaan auto piti jättää joenranta tielle ja sitten oli kapsäkit raahattava ylös rinteellä olevaan taloon. Näkymät talosta olivat kyllä hienot.
15.7 tutustuimme sitten raakaan rautaan. Tankkimuseossa Bovingtonissa on maailman ainoa alkuperäinen toimiva Tiger panssarivaunu. Sinällään huvittavaa kun ajattelee, että Britti museon päänähtävyys on heidän vihollisen valmistava panssarivaunu. Eikö briteillä ole vastaavaa? Ei ole! Museossa oli erittäin hyvin tehty teema osio ensimmäisestä maailmansodasta.
Salisburyyn ehdimme illaksi ja majoituimme The Old Rectoryyn. Majoitus oli varsin tasokas. Illallinen kaupungilla. Aamulla lähdimme käymään Salisburyn katedraalissa joka mykisti meidät kauneudellaan. Kaupoilla ei ehditty käymään, kun piti ehtiä lentokentälle ja koti lennolle.



Yksi viikko oli liian lyhyt aika. Jäi ajatus mieleen, että takaisin on vielä tultava. Cornwall lumosi meidät kauneudellaan ja ihmisten ystävällisyydellä. Suosittelen täysin, jos tykkää luonnosta, mahtavista maisemista, kohtuu ruuasta, hyvistä paikallisista oluista ja siidereistä.

 Kimmo

Lähteet: Wikipedia, English Heritage
Kuvat: Kimmo