sunnuntai 30. elokuuta 2015

Tupasvilla

 Mahtavaa miten Kreetta on kehittynyt kahdessa vuodessa. Nyt omat kamat meni rinkassa ongelmitta. Jaksoi kävellä siinä missä minäkin. Ja sitä juttua riitti. Ei sitä tulekkaan juteltua tälleen kotioloissa.

30.8


Rinkat oli jo pakattu eilen joten kahdeksan maissa nousimme autoon ja suuntasimme kohti pohjoista. Ajomatka sujui rattoisasti kun Kreetta piti jutuillaan kuljettajan hereillä. Tupoksella pysähdyimme puoli kahden aikaan syömaan.

Ensin oli suunnitelmissa ajaa Markkinan tasalle ja siellä mennä laavulle yöksi, mutta yöksi oli luvattu vesisadetta joten suuntasimme kohti Leviä. Levillä majoituimme Sokos hotelliin klo 20 ja mahan täytettä löysimme Levin panimolta.

31.8

Runsas hotelli aamupala mahassa lähdimme jatkamaan matkaa kahdeksalta. Aurinko paistoi ja näytti siltä ettei ennustuksista huolimatta ollut yöllä satanut. No hieman ennen Muoniota rupesi pilvistymään ja lämpötila laski tasaisesti. Muutama pisarakin satoi.

Kävimme katsomassa laavun, mitä olimme hieman alustavasti suunnitelleet yöksi. Laavu oli hyvällä paikalla Muonionjoen rannalla. Täällä olisi yö mennyt hienosti.

Kreetta bongasi ensimmäiset porot erään porofarmin aitauksesta. Ensimmäiset vapaana liikkuvat porot näimme muutama kilometri ennen Kilpisjärveä. Kilpisjärvellä olimme kahdentoista maissa, joten oli hyvää aikaa käydä syömässä Kilpisjärven retkeilykeskuksessa, ostamassa viimeiset ruuat Kilpishallista ja pakata ruuat rinkkoihin.

Malla laivalla siirryimme Kilpisjärven toiselle puolelle Koltaluoktaan. Laivan kippari neuvoi meitä lähtemään kohti Pältsania 3-valtakunnan rajapyykin kautta. Kuulemma matkaa olisi tullut puolitoista kilometriä enemmän mutta nousu ei olisi niin paha. Neuvoi hän kyllä myöskin mistä polku menee suoraan kohti tuntureita.

Me kuitenkin päätimme lähteä kiipeämään Duoibalin rinnettä. Nousu ei ollut niin kovin paha. Noustessa ohitimme turvekammin, siinä pystyisi hyvin yöpymään. Ohitimme myös muutamia tosi kauniita vesiputouksia. Keli oli loistava kävelyä ajatellen. Tarkeni hyvin pelkällä paidalla näin aluksi, Mutta sitten kun noustiin ylängölle piti tuulen takia vetää takki päälle.

Ylimmällä putouksella tuli vietettyä hieman enemmän aikaa kuvaillen ja ihastellen. Kreetta joi suoraan purosta, tätä se oli kyllä odottanutkin. On se hienoa kun meillä Suomessa (taikka tässä tapauksessa Ruotsissa) löytyy vielä niin puhtaita vesiä!

Saana hävisi muiden huppujen taakse ja samalla hävisi myöskin puhelimesta kuuluvuus. Tauon aikana satoi muutama pisara pakottaen meidä vetämään sadevaatteet päälle. Polku nousi tasaisesti ja oli mukava kävellä, ei liian kivikkoinen.

Norjan puoleiset vuoret näkyivät kutsuvasti. Aloimme pikku hiljaa etsiä leiripaikkaa. Itseäni hieman jännitti, että löytyykö riittävän tasaista ja sellaista paikkaa mihin saa kodan pystyyn.

Karttatiedustelun pohjalta ja Retkiremmin vaelluskertomuksen perusteella olinkin ajatellut erään sillan kupeelle paikkaa. Sinne oli kuitenkin leiriytynyt kolmen hengen porukka. Löysimme mainion paikan hieman ylempää puron varrelta. Ja kuten aamulla heidän leiripaikan kautta kävellessä huomasimme, oli meidän paikkamme huomattavasti parempi.

Tuuli hieman vaikeutti kodan pystyttämistä. Olin ollut kahden vaiheilla kumman otan mukaan, kodan vai teltan. Päädyin kotaan. Tämän tuulen huomioon ottaen ehkä teltta olisi ollut fiksumpi vaihtoehto. Mutta kuitenkin saimme kodan pystyyn ja nyt tuli kodan erinomaisuus esille. Naapurileirissä nämä kolme henkilö joutuivat kärvistelemään ulkona tuulessa ja kylmässä tehdessään ruokaa. Kun me saimme tehdä ruokamme kodassa sisällä suojassa tuulelta. Ja mikäs siinä oli kuluttaa iltaa pelaamalla korttia. Lisää hyviä puolia kodassa on ainakin tälläiselle jäykälle ihmiselle se, että saa laittaa vaatteet päälle seisoen täydessä 190cm pituudessa.


1.9

Aamuyöstä oli tuuli yltynyt hetkittäen ja hieman oli pelottanut viekö tuuli meidän kodan mukanaan. Mutta ankkurointi kesti hyvin ja kahdeksan maissa heräsimme hieman harmaaseen aamuun. Aamu ei ollut läheskään niin kylmä kuin toissa vuonna Tsarmitunturilla, joten nyt ei Kreetalle tarvinnut omia vaatteita antaa.

Aamupalaksi puuroa ja leipää sekä kahvia. Leirin purku sujui nopeasti ja lähdimme takaisin päin kohden Kuohkimajärveä.

Aurinko alkoi hieman paistella mutta tuuli oli kylmää. Ja me kun kuitenkin kävelimme vasten sivutuulta niin sadevaatteet oli oltava päällä pitämässä tuulta. Matka joutui nopeammin kuin eilen koska reitti oli pääosin alaspäin suuntautuvaa. Jaloissa kuitenkin tuntui eilinen kiipeäminen Kilpisjärven 473 m:n korkeudesta n. 850 m:n korkeuteen.

Sopuleita näimme useita, emme kuitenkaan niin paljon kuin Muotkalla 2011. Puhelinyhteyskin kotia alkoi toimimaan kun saimme Saanan näkyviin. Ikävähän meillä molemmilla äitiä/vaimoa oli!

Polku laskeutui kohti Kuohkimajärveä ja hätä kun oli niin ensin valitsimme väärän reitin kohti rajapyykkiä. Emme ajatelleet lähtevämme uimaan joten takaisin omia jälkiä oli tultava ja toista reittiä mentävä. Päätimme ensin mennä Kuohkimajärven tuvalle ja syövämme ennenkuin kävisimme rajapyykillä. Tuvalla olikin muutamia lähteviä päiväretkeläisiä ja kolmen hengen sekä yhden koiran porukka majoittuneena tupaan. Teimme ruuan ja ruuan jälkeen sain Kreetan suostuteltua majoitumaan kotaan, vaikka hän niin kovasti olisikin halunnut majoittua tupaan.

Kodalle löytyikin oiva paikka ja sitten oli vuorossa rajapyykki. Rajapyykille mentäessä tuli meluava nuorisojoukko vastaan. Nämä osoittautui myöhemmin Akaan toisen vuoden lukiolaisiksi. Tämä joukko suunnisti tuvalle ja Kreettakin oli jo sitä mieltä että yöpyminen kodassa on hyvä juttu.
Rajapyykillä kävimme Ruotsi ja Norjan puolella useita kertoja. Rajapiste on vanhalla Norjan ja Ruotsin rajalla, joka perustuu Strömstadin sopimukseen (1751). Kun Ruotsin ja Suomen raja määriteltiin Haminan rauhassa (1809) kulkevaksi ”Kilpisjärven ohi Norjaan”, syntyi kolmen valtion rajapiste. Tornion rajanjärjestelysopimuksessa (1810) rajojen tulkittiin kohtaavan Kuokimmuodkassa rajapyykillä 294.
Rajankäynnissä 1887 kuitenkin todettiin Ruotsin ja Suomen rajan kulkevan noin 150 metriä lännempänä Rajajoki-purossa. Suomen ja Norjan rajankäynnissä vuonna 1897 määritettiin rajojen tarkka yhtymäkohta, ja todettiin sen osuvan Koltajärveen rajapyykin 294 länsipuolelle. Järveen rakennettiin kivinen tekosaari ja sille 2,5 metriä korkea rajamerkki. Ruotsin edustajaa ei ollut läsnä. Vuonna 1901 pidettyyn yhteiseen katselmukseen osallistui myös Ruotsin edustaja ja rajamerkki hyväksyttiin.
Nykyinen rajamerkki on rakennettu vuonna 1926. Se rakennettiin, koska kevätjäät olivat turmelleet alkuperäistä rajamerkkiä useaan kertaan. Uusi rajamerkki on betonista tehty katkaistu kartio, jonka päällä olevaan sydänkiveen on merkitty keskeiset vuosiluvut 1897, 1901 ja 1926. Pyykin yläosa on rajamerkkiohjeiden mukaisesti maalattu keltaiseksi.
Sitten olikin vuorossa kortinpeluuta kodassa. Iltapalaa yritimme käydä tuvalla laittamassa, mutta katsoimme tungosta ja tulimme siihen tulokseen että suunnistimme kodallemme. Tämä nuorisojoukko jatkoi ruokailtuaan matkaa kohti Norjan puoleista tupaa.


2.9

Tuuli oli huomattavasti heikompaa täällä tunturikoivujen keskellä, joten yö sujui ongelmitta. Heräsimme jälleen siinä kahdeksan maissa ja kävimme tekemässä sekä syömässä aamupalan tuvalla. Leiriä purkaessa Kreetta valitteli huonoa oloa, hän oli myöskin oksentanut yöllä. Onneksi huono olo helpotti buranan ja vatsahappolääkkeen myötä. Mielessä kävi kylläkin plan B,C,D ja paljon muutakin vaihtoehtoja jos Kreetan olo ei olisi parantunut.

Keli oli jopa turhankin lämmintä verrattuna edellisiin päiviin. Polku lähti kohti Mallan luonnonsuojelualuetta. Täällähän ei polulta saa poistua kesäaikaan. Kreetan huonosta olosta ei ollut tietoakaan kun nousimme kohti Ison Mallan rinnettä.

Ruokatauon vietimme puronrannalla tuvalla olleen porukan kanssa. Olo oli nautinnollinen kun ei tuullut ja aurinko paistoi.

Hieman ennen kitsiputousta oli enemmän rakkaa, joka hieman hidasti meidän matkantekoa.
Kitsiputous oli hieno. Kitsiputous eli "Mallan kyyneleet" tai saamelaisittain Gihcigorži on Suomen tiettävästi korkein yhtenäinen vesiputousten sarja. Vaikka könkään täyttä putouskorkeutta ei tiettävästi koskaan ole virallisesti mitattu, voidaan sen (korkeuskäyrien perusteella) arvioida olevan lähellä 100 metriä vain kahdensadan metrin matkalta.

Putoukselta lähdettäessä reitti nousi vielä hieman kunnes se lähti laskeutumaan kohti Kilpisjärveä. Polun viereltä löytyi myöskin saksalaisten aikoinaan tekemiä korsun jäänteitä.

Puoli neljän maissa olimmekin sitten Käsivarrentiellä, sitä pitkin oli vielä käveltävä kaksi kilometriä autolle. Majapaikan saimme Kilpisjärven retkeilykeskuksesta. Olikin ihanaa päästä pesulle!

3.9

Tämä päivän ohjelmana oli Saanan huipulla käynti ennenkuin lähdemme palaamaan kohti kotia. Aamupala retkeilykeskuksessa ja tämän jälkeen reppuun sopivat eväät ja vaatteet.
Saana-tunturi on Suomen 25. korkein ja maamme suhteellisesti korkein tunturi. Se kohoaa 473 metrin korkeudella olevasta Kilpisjärvestä 556 metriä ja saavuttaa huippunsa 1029 m merenpinnan yläpuolella. Alkuun noustaan tunturikoivikossa ja sitten oli vuorossa Suomen pisimmät portaat n. 740 askelmaa. Portaiden jälkeen oli vielä pari kilometriä huipulle.

Alaspäin matka sujuikin nopeasti. Kävimme vielä katsastamassa  JU-88 putoamispaikan. Tämän jälkeen olikin sitten vuorossa puuduttava ajomatka kotiin. Päätimme ajaa Norjan ja Abiskon kautta vaikka tästä tulikin ylimääräistä matkaa.

Reissu oli tosi mahtava. Keli suosi meitä mukavasti, vaikka edellisellä viikolla olikin ennustettu sateita niitä ei kuitenkaan tullut. Lupasi Kreetta lähteä ensi vuonnakin reissuun mukaan.

LISÄÄ VALOKUVIA

Kimmo ja Kreetta

torstai 11. kesäkuuta 2015

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira kairassa

Tämä matka oli henkisesti paljon rankempi kuin fyysisesti. Matkan tarkoitus oli viedä Olavin muistolaatta paikalleen. Se toteutuikin,mutta yksinään kun kulkee, niin ajatukset pyrkivät ehkä tästä johtuen ajautumaan liiankin surulliseksi. Olavin poismenosta on kulunut puolitoista vuotta ja nyt vielä kevällä poistui isäni keskuudestamme. Päässäni liikkui monta surullista asiaa vaelluksen aikana, olinhan kävellyt näillä selkosilla Olavin kanssa ensimmäisen kerran jo kuusitoista vuotta sitten! Mutta oli siellä paljon mukaviakin mustoja!

Mukaan piti lähteä alustavasti tyttäreni Kreetta, Kaisla ja poikani Taneli. Mutta heille sattui tähän samaan ajankohtaan muita menoja, joten suunnittelin jo reissusta luopumistakin. Heikkiä kysyin mukaan liian myöhään, että hän olisi saanut ajankohdan järjestymään. Vaimon kannustuksesta, lähdin sitten koiramme Kassu mukana kohti pohjoista.

Hieman jännitti miten Kassu osaa olla näinkin pitkän matkan autossa. Kassulla on ikää vasta 10 kuukautta, eikä pitkiä automatkoja ole vielä tehty. Todella hyvin Kassu jaksoi, nukkui kyllä melkein koko matkan vierelläni etupenkillä. Välillä nousi istumaan katsomaan, että missä sitä mennään. Ja kun kävin syömässä Kassu odotti hienosti autossa.

Kävin syömässä pizzan Ivalossa Anjan pizzassa ennenkuin ajoimme Kuppisvaarantietä lähtöpaikallemme. Rinkka olikin melkein valmiiksi pakattu jo kotona, ei tarvinnut kuin ruuat lisätä. Siliäselän kuvetta pääsimme kiipeämään kahdeksan aikaan illalla. Keli oli aurinkoinen, mutta tuulinen. Lämpötila oli ehkä noin 13 astetta. Ei kovin lämmintä, mutta eipä ollut hyttysiäkään vielä!


Kassu oli alussa hihnassa, mutta kun nousimme puurajan yläpuolelle päästin sen vapaaksi. Voi sitä riemua! Ei meinannut koira nahoissaan pysyä. Hyvin Kassu totteli komentoja, joten tulin liiankin luottavaiseksi sen suhteen niinkuin seuraavana päivänä totesin.


Saavuimme Onsajoen varteen kymmenen maissa ja teltalle löytyi oiva paikka nopeasti. Päivällisen nauttiminen, aurinkoisesta illasta myöskin ja nukkumaan.


Yöllä meillä molemmilla oli kylmä ja aamuyöstä otinkin Kassun samaan makuupussiin. Loppuyön sai Kassu ainakin nukuttua. Heräsimme siinä yhdeksän aikaan. Kassulle ei aamupala meinannut maistua. Leirimme läheltä kulki muutama poro ja niitä Kassu tyytyi katselemaan leiristä käsin.

Puoli yhdentoista aikoihin lähdimme jatkamaan matkaa. Nousimme kohti Korkianokkaa ja Kassu eteni vapaana. Se pääsi pienen kumpareen toiselle puolelle ja sielä kohtasi poron. Huudoistani ei ollut mitään hyötyä. Minulta meni hieman aikaa että sain rinkan selästäni ja koiran perään. Sitä vaan ei näkynyt enään missään. Kävelin muutaman kilometrin päähän huudellen samalla, mutta koirasta ei havaintoa. Palasin rinkkani luokse ja mietin mitä teen. Näin jo mielessäni poromiehen ampuvan Kassun tai kotkan saavan sen saaliksi. Eihän se vapaana olisi saanut olla. Juuri kun soitin kotia ilmoittaakseni asiasta, niin sieltähän se saapui jälkiämme myöten paikalle. Oli vissiin kiertänyt aika lenkin. Iso kivi vierähti kyllä sydämmeni päältä silloin.


No olihan tämä opetukseksi, koira olikin sitten tästälähtien kiinni. Tämä episodi sai aikaan sen, että syntyi pieni suunnistusvirhe. Kiersimme Korkianokan pohjoispuolelta, vaikka alustavasti meidän piti kulkea eteläpuolta pitkin. Eihän tuosta nyt paljon lisämatkaa tullut.


Etenimme tunturilinjaa pitkin kohti Hammastunturia. Kahvit keitin eräällä purolla. Sen verran oli viileää, että taukojen ajaksi piti Kassulle pukea lämmintä ylle. Tällä uudella keittimellä Jetboil Zip:llä vesi kiehui nopeasti ja kevyt se on rinkassa.


Laskeuduimme loivasti Paskaluottuman rinnettä kohti Hammastunturia. Vastaantullut poroaita vei hieman aikaa kun piti aitaa pitkin lähteä kohti etelää etsien alituskohtaa. Etsiessämme alituskohtaa löysimme kuolleen poronvasan. Ulkoisesti ei kuolinsyytä näkynyt. Korvat oli poloiselta jo syöty. Kun olimme selviytyneet aidasta, niin eikö hetken perästä ollut toinenkin aita.


Kävelimme katsastamaan Hammastunturin tuvan varmuuden vuoksi. Jospa se olisi siinä kunnossa, että siinä viitsisi yöpyä. Tupa löytyi, mutta kunto oli sitä luokkaa että päätin yöpyä teltassa. Hätä majoitteena tupa menee vielä täysin.

Palasimme jälkiämme myöten purolle, josta löytyikin mainio telttapaikka. Päivällisen valmistus ja syönti. Tarvittavat varusteet pieneen reppuun ja kohti huippua. Noustessamme kohti huippua alkoi aurinko paistella ja tuulikin oli lievästi tyyntynyt. Huipulta oli mahtavat maisemat.


Perinteisen kuvan otto. Tällä paikalla on otettu kuvat 1999, 2004 ja 2008. Etsittyäni tuulensuojan soitin kotia. Alkoi jo ikävä painaa. Kuunteleehan tuo koira, muttei vastaa.


Leiriimme päästyämme olikin sitten vuorossa nuotionteko ja makkarat. Nyt ei onneksi tarvinnut syödä makkaraa vesisateessa, niinkuin Kreetan kanssa Tsarmilla.

Yö oli hieman lämpimämpi kuin edellinen. Aamupala ei Kassulle maistunut, niinkuin ei ollut edellis iltainen päivällinenkin. Tästä huolissani päätin lähteä takaisin kohti autoa.


Nousimme loivasti Paskaluottuman rinnettä kohti Jurpuojaa. Tulimmekin aika kovalla vauhdilla. Jurpuojalla nautin lounaan, Kassulle ei maistunut. Lounaan jälkeen sitten kiipeäminen jatkui ja ylitimme harjanteen Korkianokan eteläpuolelta. Tästä oli nopeata kävellä tunturiylänkö kohti autoa.

Autolle päästyämme Kassu kävi samantien paikalleen nukkumaan. Oli se väsynyt. Eikä ihme olimmehan kävelleet yli 32 kilometriä. Itse vaihdoin vaatteet ja pakkasin varusteemme autoon. Kotona olimmekin sitten klo neljältä aamuyöstä.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Pohjoiseen

Suunnitelma on muutaman päivän päästä suunnistaa kohti pohjoista.

Saas nähä onnistuuko?

torstai 23. huhtikuuta 2015

Skotlanti 2015

Olavin kanssa olimme Skotlannissa 2012 ja se reissu jätti niin hyvän kuvan ihmistä ja luonnosta, niinpä sinne oli päästävä uudestaan. Matka nytkin pyörisi viski aiheen ympärillä, mutta eiköhän jotain muutakin sieltä löydy. Nyt lähti Mikkelin viskisieppoklubista Sieppo Ari matkaseuraksi.

Lensimme Helsingistä Lontoon kautta Aberdeeniin, josta vuokrasimme auton, Reittimme pääpiirteitäin oli Aberdeen - Inverness - Wick - Orkney - Dufftown - Aberdeen. Matkan kesto oli  8 vuorokautta. Tässä tarinassa en puhu viskistä. Viski aiheinen tarina löytyy osoitteesta http://mikkelinviskisieppoklubi.blogspot.fi/2015/05/skotlanti-17-2542015.html

Ensimmäisenä aamuna suunnistimme kohti Dunnottaren linnaa.

Linna olikin aivan mahtavalla paikalla. Linna itse oli rakennettu niemelle, tätä paikka oli ilmeisen helppo puolustaa. Niinkuin Cromwell joutui toteamaan 1651.

Loanhead of Daviotin kivikehä löytyy Oldmeldrumin länsipuolelta. Nämä kivet on pystytetty neoliittisella ajalla noin 4000 - 5000 vuotta sitten. Tarkoitusta ei ole vieläkään varmuudella keksitty, ajatellaan että tämä oli tarkoitettu kuun tarkkailuun.
Huntlyn linna oli Gordonin klaanin päällikön linna, Huntlyn Jaarlin. Ensimmäinen linna oli rakennettu tähän paikalle 1100 luvulla, jossa myös Robert Bruce vieraili 1307. Ensimmäinen linna paloi maan tasalle, mutta vuonna 1496 rakennettiin mahtavampi linna samalle paikalle.
Loch Nessin asukasta emme nähneet vaikka keli olikin aivan mahtava.
Corrimonyssa vierailimme noin 4000 vuotta sitten tehdyssä kivihaudassa.
Vaikeata uskoa, että näissä maisemissa on joku elänyt 4000 vuotta sitten.
Kevät alkoi olla mahtavimmillaan tähän aikaan.
Ajomatkan ohessa on mukava kävellä muutama kilometri. Colspiesta löytyi tälläinen hieno putous. Reitti putoukselle oli mukavasti tehty. Polku kiemurteli puron/joen molemmin puolin.
Ennen Wickin kaupunkia onWhaligoe Steps. 330 porrasta laskeutuu tähän luonnon muovaamaan lahdelmaan. Aivan huikea paikka.
Tuuli oli hieman noussut mutta, muuten keli suosi meitä.
Wickin kaupungissa kävimme aamulenkillä Wickin vanhalla linnalla.
Strathy pointin majakalle joutui kävelemään muutaman kilometrin.
Orkneyn saarella riittikin sitten nähtävää. Broch of Gurness on rautakauden aikainen kylä. Asutus alkoi täällä 500 - 200 eKr.
Stennessin kivet ovat neoliittiselta ajalta noin 5000 vuotta sitten.
Brodgarin kehä on muutama kilometri pohjoiseen Stennesin kiviltä. Vietimme Orkneylla kolme päivää joka oli aivan liian vähän. Itse pääsaari tuli kierettyä vähän niinkuin juosten. Mihinkään ei voinut ajanpuuteen vuoksi kunnolla tutustua. Mutta onpahan nyt hyvää tietämystä tulla uudelleen!
Dufftownissa vuokrasimme pyörät ja teimme pienen pyörälenkin. Vanhaa radanpohjaa Duftownista kohti Aberlourta olikin mukava ajella.
Keli oli oikein mahtava ja aikaa kului Speyjoen kallaalla.



 Itse kävin kiipeämässä Ben Rinnesin huipulle. Vaikka kiipeäminen ottikin voimille niin näköalat kyllä oli huikeat!

Tälläkin kerralla Skotlanti jätti todella lämpimän kuvan itsestään. Tänne tulen vielä uudelleen!