keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Lappi 2016

Viime vuonna yritettiin vuokrata matkailuautoa, mutta aloitimme liian myöhään etsimään sopivaa autoa. Meillä on nimittäin vaatimuksena se, että autoon voi  ottaa koiran. Tänä vuonna varasimme jo tammikuussa Retkiautosta Kuopiosta auton. Ja kun sesonki oli niin autosta sai pulittaa sievoisen summan.

Kevät menikin erilaisia reittejä suunniteltaessa ja matkalaisten halujen kartoittamisessa. Jokaisella oli hieman erilaisia haluja, mutta suunnitelma selkiytyi pohjoisen suuntaan, mikäli hyttystilanne siellä ei ole liian paha.

27 kesäkuuta sitten lastasimme oman automme aivan täyteen. Hieman piti priorisoida tavaroita, kun kaikki mitä olisi haluttu mukaan ei sedan malliseen autoon sopinut. Suksiboxikin tuli mieleen liian myöhään. Mutta sovittuna aikana klo 1800 olimme Kuopiossa Retkiauton pihassa vastaanottamassa ajokkiamme. Kukaan meistä ei ole ollut matkailemassa matkailuautolla tai -vaunun kanssa, joten uuttahan tämä kaikille oli. Retkiauton yrittäjä Jari Hämäläinen antoi koulutuksen auton toimintojen käytöstä. Sitten oli vuorossa tavaroiden siirtäminen autosta toiseen. Oma automme jäi Kuopioon. Tavaramme mahtuivat loistavasti, olihan tässä autossa tilaa. Automme oli ryhmän C ajoneuvo, missä tilaa löytyi kuudelle hengelle. Autolla oli pituutta 648, leveyttä 230 ja korkeutta 320. Painoltaan 3500kg, joten henkilöautokortilla sitä sai ajaa.

Hyvin nopeasti tottui auton mittoihin, kun suunnistimme kohti lähintä kauppaa. Kaupasta sitten ilta- ja aamupala tarpeet ja kohti Timon mökkiä, mihin olimme kysyneet luvan ensimmäiseksi yöksi.

 Ensimmäinen yö meni mukavasti Timon mökin pihalla. Kylläkin unet eivät olleet kellään kovin erinomaiset, johtuen erilaisesta ja hieman vieraasta ympäristöstä. Tytöt nukkuivat ohjaamon yläpuolella, Taneli pöytäryhmästä saatavalla sängyllä ja me vanhemmat takana parivuoteella.

Lapset vielä nukkuivat kun me kävimme aamulenkillä. Lenkillä häiritsimme korppiperhettä, ei heidän jälkikasvun lento vielä kovin varmaa ollut ja eräällä hakkuuaukiolla piti Kuovi meille saarnaa. Aamulenkin jälkeen testasimme auton suihkun. Muuten hyvä mutta ahdas, hyvin siinä hiet sai huuhdeltua pois.

Aamupalaksi sitten pekonia ja munia sekä kahvia ja leipää. Hyvin tuntui maistuvan.
Ensimmäisenä kohteena meillä oli Hepokönkään putous. Hepokönkään suojelualue on perustettu yhden Suomen korkeimmista luonnonvaraisista vesiputouksista, Hepokönkään, ympärille. Komeissa Kainuun vaaramaisemissa sijaitseva putous on suosittu käyntikohde, jota myös liikuntaesteiset pääsevät ihailemaan. Jokilaakso on rehevä ja rotko jylhä. Puolet suojelualueesta on kuusivaltaista vanhaa metsää, jonka siimeksessä viihtyy joukko uhanalaisia ja harvinaisia lajeja. Hyttysiä tuntui olevan ihan riittäviin, hieman pelotti miten meidän teini Kaisla niiden kanssa pärjää.
Ensimmäisten porojen nähdessä Kassu oli terävänä, ei tiennyt mitä olisi tehnyt. Suomussalmella pysähdyimme Jätkänpuistoon kiertämään kierroksen frisbeegolf-radalla sekä nauttimaan kahvit. Keli oli loistava, aurinko paistoi mutta lämpötila ei ollut liian kuuma. Mikäpä tätä reissua olisi tälleen tehdä.
Kuusamon suurpetokeskuksessa tutustuimme karhuun, susiin, ilveksiin, kettuihin ja tietenkin porohin vaikkeivat ne mitään suurpetoja olleet.
Vanttajankankaalla teimme kierroksen salpalinjan räjäytettyjä asemia katsellen.

Kuusamossa nopea käynti kaupassa ja kohti Juuman leirintäaluetta. Juumassa olikin jo sen verran porukkaa, että oman auton sijoitus vei hieman aikaa. Sijoittamista helpotti huomattavasti Taneli, joka ajatti ulkopuolelta. Hyvin oli vielä armeijan opit muistissa. Myöhemmin illalla seurasimme erästä ei niin sujuvaa ajoneuvon sijoittamista.

Auton saimme sähköön, ruuan valmistus, leirintäalueen suihkujen "tarkastus" ja elokuvahetki koko perheen voimin.
Aamulla nokka kohti pientä karhunkierrosta. Olimme jo puoli yhdeksältä liikkeellä joten muita ihmisiä ei liiemmin näkynyt saimme kävellä rauhassa ja Kassukin sai kirmata. Pienen suunnistus virheen takia kiersimmekin kierroksen vanhaa linjaa myöten. 

Pieni Karhunkierros johdattaa reppuretkeilijän Oulangan kansallispuiston eteläisimpään osaan. Maisemareitiksi kutsutun päiväreitin varrella pääsee ihastelemaan upeaa Oulangan luontoa: kuohuvia koskia, jyrkkiä kallioita ja suojaisia metsiä. Upeiden nähtävyyksien lisäksi Pieni Karhunkierros tarjoaa tutustuttavaksi monipuolisen eliölajiston lapinvuokkoineen ja metsämansikoineen.
Kierroksellemme tuli mittaa 11 kilometriä. Tytöt alkoivat jo osoittaa hieman uupumisen merkkejä. Loppumatkasta alkoi tulla vastaan muitakin ihmisiä ja paikka paikoin olikin enemmän vastaantulijoita kuin Mikkelin torilla sunnuntai aamuna! Kallioportille noustessa Mia näytti miten portaat juostaan ylös. Olikin siinä nousemista, muutama porras!

Juumasta sitten jatkoimme kohti Kemijärveä. Ennen Kemijärveä pistäydyimme katsomassa salpalinjan bunkkereita.
Joutsijärven kantalinnoitetut taisteluasemat ovat Salpalinjan pohjoisin bunkkerialue. Alueella sijaitsee viisi betonibunkkeria, joista osa on kunnostettu ja avoinna yleisölle ympäri vuoden. Bunkkerissa on valokuvanäyttely Salpalinjan rakentamisesta ja alueelta löytynyttä sotaesineistöä. Yleisökohteen vieressä on Hunajalammen kota ja luontopolku, jonka varrella löytyy tietoa Joutsijärven sotahistoriasta.

Kävimme myös Sarriojärvellä kiertämässä raunioita. Seuraavan yö vietimme Luostolla.
Reippailimme kauniissa auringonpaisteessa Pyhä Nattasen huipulle ihailemaan mahtavia kivi muodostelmia. Kassukin hyppi kuin vanha tekijä kivikossa. Huipulta palattua autolle oli mukava keitellä kahvit ja nauttia siitä ilman kiireen häivää.
Jumalten vuori Pyhä-Nattanen on yksi Nattastuntureiden kuudesta tunturista ja se oli aikoinaan saamelaisten uhripaikka. Tunturin laella retkeilijöitä odottaa uskomattomien näkymien lisäksi suuria graniitista muodostuneita tooreja. Pyhä-Nattasen huipulla on vanha palovartijan tupa, mikä palvelee nykyisin ulkoilijoiden taukotupana. Toisen maailmansodan aikana Pyhä-Nattasen huipulla oli saksalaisten vartioasema.

Purnumukassa kävimme Tanelin kanssa tutkimassa saksalaisten korsumonttuja. Paljon hekin olivat lyhyessä ajassa rakentaa. Purnumukasta sitten Tankavaaran luontokeskukseen ja tästä Saariselän kaupan kautta Luxia leirintäalueelle.

Pienet saamelaiskylät Vuotso ja Purnumukka joutuivat toisen maailmansodan näyttämöiksi Saksan Vuoristoarmeijan sijoittaessa sinne tukikohtiaan 1941 ja 1942. Vuotsossa sijaitsi suuri huoltokeskus, jossa ommeltiin, parsittiin, paikattiin, pestiin, korjattiin ja jaettiin noin 200 000 sotilaan varusteita. Siellä sijaitsi myös lentokenttä, esikuntia, tutka ja ilmatorjunta-asemat, ajoneuvojen ja sotakaluston huolto- ja korjaamoita, elokuvateatteri, kymmeniä majoitusparakkeja ja –korsuja, vanki- ja työleirejä sekä aivan kylän keskustassa nykyisen kaupan kohdalla ”Rasthaus Vuotso” eli taukotalo Norjaan, Petsamoon, Rovaniemelle, Sallaan matkustaville sotilaille.

Enimmillään Vuotson alueella oli lähes 5000 saksalaista sotilasta ja sotavankia. Lukumäärä moninkertaistui kesäkuussa 1944, jolloin Hitler määräsi toteutettavaksi jo aiemmin laaditun suunnitelman suoja-asemien  ”Ivalo-Schutzwall-stellungin” rakentamiseksi runsaan 20 km matkalle Purnumukasta Nattasille.  Se ja ”Sturmbock-Stellung” Enontekiöllä  toteutettiin, kun Suomen irrottautuminen sodasta kävi ilmeiseksi. Työt tehtiin pikavauhdilla pääasiassa heinä- ja elokuussa sotilaiden, pioneerien ja sotavankien työnä. Linnoitussuunnitelma pantiin alulle silloin, kun saksalaiset alkoivat epäillä suomalaisten mahdollista vetäytymistä sodasta ja aseveljeydestä.

Luxian leirintäalueella oli mahtava sauna. Saunavuoron saimme vasta kello 22-23, mutta tätä kannatti odottaa!
Matkalla Ivalosta Inariin on ollut aivan joka kerta pakko pysähtyä karhunpesäkivelle.

Karhunpesäkivi on luonnonnähtävyys Myössäjärvellä, noin 25 km Ivalosta pohjoiseen. Karhunpesäkivi on maailman ainoa jääkauden aikana synnyinpaikaltaan siirtynyt hiidenkirnun kaltainen tafoni. Karhunpesäkivi on myös Suomen suurin ontto siirtolohkare. Se on syntynyt kiven sisuksen rapautuessa vähitellen veden ja lämpötilavaihteluiden vaikutuksesta. Onkalon seinämillä ja katossa on kennomaista pintaa, joka syntyy heikomman kiviaineksen rapautuessa pois vahvemman ympäriltä.
 
Inarissa kävimme Siidassa. Siida tarjoaa kävijälle sekä moniaistisia elämyksiä että asiantuntevaa tietoa. Kesäkaudella Siidan sisätilojen näyttelytarjontaa täydentää tunnelmallinen ulkomuseoalue. Siidassa voi tutustua ympäri vuoden useisiin kulttuuri-, taide- ja luontoaiheisiin vaihtuviin näyttelyihin. Siidassa järjestetään näyttelyiden lisäksi kulttuuri- ja luontotapahtumia sekä seminaareja.

Siidasta siirryimme Pokan kautta Leville. Illan ohjelmaan kuului kylpylä!
Rovaniemellä Arktikumissa kului melkein kolme tuntia. Arktikumin näyttelyt vievät vieraat seikkailulle Suomen Lappiin ja arktisille alueille. Suomen Lapin historiaan tutustutaan Rovaniemeltä Ylä-Lappiin, ja ajallisesti esihistoriasta noin 1970-luvulle. Arktiset alueet näyttäytyvät tämän päivän ja tulevaisuuden arktisen tutkimuksen valossa. Näyttelyt antavat kattavan leikkauksen Lapin historiasta ja kulttuurista sekä Arktisesta tiedosta.

Toiseksi viimeiseksi yöksi löyty leiripaikaksemme aivan tunnelmallinen järvenranta. Koko päivän oli tuullut voimakkaasti, mutta illalla järven pinta oli aivan tyyni.

Kajaanissa kohteena oli Paltaniemen kuvakirkko. Nykyinen kirkko valmistui 1726. Aluksi se aiottiin rakentaa vanhan poltetun kirkon paikalle Kirkkoniemeen, mutta rantatörmän vaarallisuus huomattiin ajoissa. Kirkon rakensi 24 kirvesmiestä Johan Simonpoika Knubbin johdolla. Knubb kuului etelä-pohjalaiseen kirkonrakentajasukuun. Kirkko vihittiin käyttöön kynttilänpäivänä 1727, mutta varsinainen sisustus saatiin valmiiksi vasta 1781. Margareta Capsian maalaama pyhää ehtoollista esittävä alttaritaulu saatiin kirkkoon 1727. Kirkolle ominaiset katto- ja holvimaalaukset on tehnyt Emanuel Granberg vuosina 1778–1781. "Lankkumaalariksi" haukuttu Pekka Qfeflander restauroi kolmea maalausta vuonna 1851, jolloin ne menettivät osan alkuperäisestä loistostaan.

 Viimeinen yö vietettiin Paalasmaan leirintäalueella. Vesi oli mukavan lämmintä kun kävimme uimassa.

Viikko meni nopeasti ja matka onnistui loistavasti. Tälläisestä matka-autoilusta voisi alkaa pitämäänkin.

Kimmo

Lähteet: luontoon.fi, wikipedia, inarisaariselka.fi, seppoj.suntuubi.com, Siida, Arktikum