maanantai 17. syyskuuta 2018

Hirviöitä viettämässä

Aurinko on juuri noussut ja valaisi Hammaskurun heiniköt. Auringon säteet saavat aikaan miljoonia heijastuksia jäisistä heinistä, niin kuin timantteja olisi koko heinikkö. Etsin hyviä kuvakulmia ja yhtäkkiä huomaan ylivuotisen hirvenvasan noin 50 metrin päässä. Sekin on huomannut minut ja yrittää selvittää mikä olen. Tuijottelemme toisiamme, kunnes vasa päättää etten ole uhka ja siirtyy syömään kuusentainta. Pitempi putki on rinkassa leirissä ja sitä juuri nyt tarvittaisiin. Lähden hiljaa taaksepäin ja yritän mahdollisimman nopeasti sekä hiljaisesti kiirehtiä leiripaikalle. Putken vaihto ja takaisin metsänreunaan. Vasa aterioi rauhallisesti edelleenkin ja yritän olla huomaamaton. Vähitellen se poistuu näköpiiristäni. Mahtava kohtaaminen ja aamu!

Kahden viikon loma kutistuikin vain viikoksi, joten kaikkea sitä mitä olin suunnitellut en voinutkaan tehdä. Samoin jonkinlainen flunssan poikanen sai oloni tuntumaan hieman sairaalta. Mutta pohjoiseen oli päästävä ja kun vielä rakas vaimonikin kannusti minua lähtemään, edes muutamaksi päiväksi, niin olihan se lähdettävä.

Sunnuntaina 16.9.2018 suuntasin autoni keulan kohti pohjoista ja vajaan yhdentoista tunnin ajomatkan päästä olin Saariselällä. Matkan aikana oli auringon paistaminen muuttunut vesisateeksi ja lämpötila matalammaksi. Olin vielä kahden vaiheilla siitä, että uskallanko lähteä kairaan tällaisella kunnolla. Päätin yöpyä lakanoiden välissä ja aamulla tehdä päätöksen.

Aamu oli viileähkö, kun nostin kamerarepun selkään ja lähdin kohti Iisakkipäätä. Noustessa hiki kihosi pintaan ja syke oli varmaan kolmatta sataa. Kuvailin tovin Iisakkipäällä, mutta keli oli harmaa ja näkyvyyttäkään ei ollut paljoa. Jatkoin merkityllä reitillä kävelyä. Muutamia pariskuntia oli myös tällä reitillä. Pelastin eräät naiset pulasta löytämällä heidän auton avaimet.
Jatkoin matkaa Prospektorin vanhalle kaivokselle. Kaivosyhtiö Prospektor perusti kultakaivoksen Luttojoen latvoille 1900-luvun alussa. Kullasta oli saatu viitteitä ja kaivosyhtiö uskoi Saariselän alueelta löytyvän kultaesiintymän. Kaivosta varten rakennettiin tie Sodankylästä Laanilaan ja myöhemmin tietä jatkettiin aina Petsamoon saakka. Kaivosyhtiön konttorista tuli Saariselän ensimmäinen rakennus ja myöhemmin se toimi vuosikymmenien ajan Laanilan kestikievarina, Kaivoksesta ei koskaan löydetty kultaa ja se lakkautettiin.

Prospektorin kaivos on vain kilometrin kävelymatkan päässä Laanilan Savottakahvilasta, missä on myös parkkipaikka. Saariselältä matkaa kertyy suuntaansa noin viisi kilometriä. Kaivoskuilun päälle on rakennettu pieni mökki, jonka sisältä pääsee näkemään vanhaan kaivoskuiluun. Pihalla on nähtävillä kaivostoiminnan jälkiä ja rekvisiittaa.

Kävin Laanilan Savottakahvilassa kahvilla ja palasin takaisin autolle. Tästä verryttely reissusta kertyi 13 km. Olo oli kutakuinkin hyvä, siispä päätin lähteä kairaan. Ivalon S-marketista ruokatarpeiden täydentäminen ja vastapäiseen Kultahippuun syömään. Eikö ollakaan, kun sain auton Kultahipun eteen parkkiin niin samaan aikaan oli Kultahippuun menossa myös Markku ja Tiina. Kyllä Suomi on pieni! Heidän kanssaan turinoidessaan menikin sitten tovi. Olipa mukava nähdä heitä.

Lähtöpaikalla sitten rinkan pakkaus ja suunta kohti Hammastunturia. Ajatukseni oli kävellä auringonlaskuun saakka ja sitten katsella leiripaikkaa. Pääsin lähtemään autolta hieman neljän jälkeen.

Aurinko oli alkanut paistaa ja mikäs se oli kävellä tällaisessa ympäristössä ilman sivistyksen aikaan saattamia ääniä.

Yksinään kävellessä sitä ajattelee kaikenlaista. Työasiat ei tosiaan tule mieleen, mutta kaikenlaisia muita ajatuksia kyllä. Päätarkoitus tällä reissulla oli käydä katsomassa vuonna 2015 laittamani Olavin muistolaattaa. Sitä että onko se paikallaan ja hiljentymään sekä muistelemaan hyvää kaveria. Ajomatkalla tuli jo monta mukavaa muistoa meidän reissuistamme. Nyt tässä kävelessä olisi Olavi todennut "On täällä pohjoisessa kyllä komiat maisemat!"




Aamu koitti raikkaana ja näköjään lämpötila oli käynyt pakkasen puolella. Teltan ulkopuoli oli aivan jäässä. Makuupussi oli kuitenkin toiminut hyvin ja olin saanut yön nukuttua hyvin. Aurinko kun nousi paljastaen säteilevän ympäristön, oli aivan pakko kierrellä ja kuvata ympäristöä. Siinä sitten ihmettelimme hirven kanssa toisiamme.
Matkalla kohti Hammastunturin huippua oli jokunen poroaita ylitettävänä. Useimmista pääsin melko vähällä vaivailla yli, mutta muutama kierrätti ennekuin pääsin niistä lävitse. Aamupäivä oli melko tuuleton ja se sai aikaan melkoisen hien, etenkin rinkan ja selän väliin. Rinkassa oli ehkä turhaakin tavaraa, kameravarustusta minulla oli nyt matkassa enemmän kuin aikaisemmilla reissuilla. Rinkan paino taisi olla siinä 18-22 kg.
Hammastunturin rinteeltä oli mahtavat näkymät kohti Ivalon joen kanjonia. Tämä reissu oli minulle kuudes täällä Hammaskairassa, joten melko tuttuja maisemat oli. Tuolla Vaskistunturin kupeessa meillä oli Mian kanssa leiri, kun taas tuon Kivipään kautta olimme Tanelin ja Olavin kautta tulleet. Tuossa oli leirimme Heikin ja Olavin kanssa yms.
Huipulta perinteinen kuva kohti Hammasjärveä. Tuuli kuitenkin sen verran, ettei huipulla kauaa viihtynyt. Onneksi Olavin muistolaatan kohdalla oli tyyntä ja vielä kun aurinko paistoi siihen, niin siinä oli hyvä pitää taukoa.
Rinnettä alaspäin tullessa nuoripari oli tulossa huipulle. Harvinaista täällä törmätä muihin ihmisiin, sillä tämä alue ei houkuttele massaa. Täällä ei ole merkittyjä reittejä ja autiotupiakin on vain muutama ja niiden sijainti on pikemminkin tämän alueen laidoilla.

Yritin taaskin paikallistaa vuoden 1999 leiripaikkaa, mutta eipä se sattunut silmään. Vielä joku kerta sen löydän. 2015 leiripaikan löysin helposti. Olin ottanut tavoitteeksi ehtiä tänään vielä takaisin autolle, joten paljoa aikaa ei auttanut hukata vaan oli laitettava töppöstä töppösen eteen.
Paras puuruska oli ehtinyt täällä mennä ja maaruskasta ei ollut oikein tietoakaan. Jaloissa alkoi pikkuhiljaa tuntua matkan rasitukset, taisi siellä muutama rakkokin olla. Aivan ideaalinen ei reitti valintani ollut. Helpommalla olisi päässyt lähempänä kurua. Autolle sain kuitenkin itseni piiskattua, vaikka jalkani olivat jo erimieltä.
Saariselältä vielä yöksi saunallinen huone missä olikin hyvä antaa lämmön helliä kiusattua kroppaa. Kävelyä tuli tämä reissun aikana sellaiset 50 km. Ajankohdan onnistuin säätämään kohdalle, sillä tämän viikon ainoat aurinkoiset päivät sattuivat olemaan silloin kun olin kairassa.

Jospa sitten seuraava Lapinreissu olisi ajan ja Mian kanssa!

Lähteet ww.inarisaariselka.fi
Kuvat Kimmo