sunnuntai 30. elokuuta 2015

Tupasvilla

 Mahtavaa miten Kreetta on kehittynyt kahdessa vuodessa. Nyt omat kamat meni rinkassa ongelmitta. Jaksoi kävellä siinä missä minäkin. Ja sitä juttua riitti. Ei sitä tulekkaan juteltua tälleen kotioloissa.

30.8


Rinkat oli jo pakattu eilen joten kahdeksan maissa nousimme autoon ja suuntasimme kohti pohjoista. Ajomatka sujui rattoisasti kun Kreetta piti jutuillaan kuljettajan hereillä. Tupoksella pysähdyimme puoli kahden aikaan syömaan.

Ensin oli suunnitelmissa ajaa Markkinan tasalle ja siellä mennä laavulle yöksi, mutta yöksi oli luvattu vesisadetta joten suuntasimme kohti Leviä. Levillä majoituimme Sokos hotelliin klo 20 ja mahan täytettä löysimme Levin panimolta.

31.8

Runsas hotelli aamupala mahassa lähdimme jatkamaan matkaa kahdeksalta. Aurinko paistoi ja näytti siltä ettei ennustuksista huolimatta ollut yöllä satanut. No hieman ennen Muoniota rupesi pilvistymään ja lämpötila laski tasaisesti. Muutama pisarakin satoi.

Kävimme katsomassa laavun, mitä olimme hieman alustavasti suunnitelleet yöksi. Laavu oli hyvällä paikalla Muonionjoen rannalla. Täällä olisi yö mennyt hienosti.

Kreetta bongasi ensimmäiset porot erään porofarmin aitauksesta. Ensimmäiset vapaana liikkuvat porot näimme muutama kilometri ennen Kilpisjärveä. Kilpisjärvellä olimme kahdentoista maissa, joten oli hyvää aikaa käydä syömässä Kilpisjärven retkeilykeskuksessa, ostamassa viimeiset ruuat Kilpishallista ja pakata ruuat rinkkoihin.

Malla laivalla siirryimme Kilpisjärven toiselle puolelle Koltaluoktaan. Laivan kippari neuvoi meitä lähtemään kohti Pältsania 3-valtakunnan rajapyykin kautta. Kuulemma matkaa olisi tullut puolitoista kilometriä enemmän mutta nousu ei olisi niin paha. Neuvoi hän kyllä myöskin mistä polku menee suoraan kohti tuntureita.

Me kuitenkin päätimme lähteä kiipeämään Duoibalin rinnettä. Nousu ei ollut niin kovin paha. Noustessa ohitimme turvekammin, siinä pystyisi hyvin yöpymään. Ohitimme myös muutamia tosi kauniita vesiputouksia. Keli oli loistava kävelyä ajatellen. Tarkeni hyvin pelkällä paidalla näin aluksi, Mutta sitten kun noustiin ylängölle piti tuulen takia vetää takki päälle.

Ylimmällä putouksella tuli vietettyä hieman enemmän aikaa kuvaillen ja ihastellen. Kreetta joi suoraan purosta, tätä se oli kyllä odottanutkin. On se hienoa kun meillä Suomessa (taikka tässä tapauksessa Ruotsissa) löytyy vielä niin puhtaita vesiä!

Saana hävisi muiden huppujen taakse ja samalla hävisi myöskin puhelimesta kuuluvuus. Tauon aikana satoi muutama pisara pakottaen meidä vetämään sadevaatteet päälle. Polku nousi tasaisesti ja oli mukava kävellä, ei liian kivikkoinen.

Norjan puoleiset vuoret näkyivät kutsuvasti. Aloimme pikku hiljaa etsiä leiripaikkaa. Itseäni hieman jännitti, että löytyykö riittävän tasaista ja sellaista paikkaa mihin saa kodan pystyyn.

Karttatiedustelun pohjalta ja Retkiremmin vaelluskertomuksen perusteella olinkin ajatellut erään sillan kupeelle paikkaa. Sinne oli kuitenkin leiriytynyt kolmen hengen porukka. Löysimme mainion paikan hieman ylempää puron varrelta. Ja kuten aamulla heidän leiripaikan kautta kävellessä huomasimme, oli meidän paikkamme huomattavasti parempi.

Tuuli hieman vaikeutti kodan pystyttämistä. Olin ollut kahden vaiheilla kumman otan mukaan, kodan vai teltan. Päädyin kotaan. Tämän tuulen huomioon ottaen ehkä teltta olisi ollut fiksumpi vaihtoehto. Mutta kuitenkin saimme kodan pystyyn ja nyt tuli kodan erinomaisuus esille. Naapurileirissä nämä kolme henkilö joutuivat kärvistelemään ulkona tuulessa ja kylmässä tehdessään ruokaa. Kun me saimme tehdä ruokamme kodassa sisällä suojassa tuulelta. Ja mikäs siinä oli kuluttaa iltaa pelaamalla korttia. Lisää hyviä puolia kodassa on ainakin tälläiselle jäykälle ihmiselle se, että saa laittaa vaatteet päälle seisoen täydessä 190cm pituudessa.


1.9

Aamuyöstä oli tuuli yltynyt hetkittäen ja hieman oli pelottanut viekö tuuli meidän kodan mukanaan. Mutta ankkurointi kesti hyvin ja kahdeksan maissa heräsimme hieman harmaaseen aamuun. Aamu ei ollut läheskään niin kylmä kuin toissa vuonna Tsarmitunturilla, joten nyt ei Kreetalle tarvinnut omia vaatteita antaa.

Aamupalaksi puuroa ja leipää sekä kahvia. Leirin purku sujui nopeasti ja lähdimme takaisin päin kohden Kuohkimajärveä.

Aurinko alkoi hieman paistella mutta tuuli oli kylmää. Ja me kun kuitenkin kävelimme vasten sivutuulta niin sadevaatteet oli oltava päällä pitämässä tuulta. Matka joutui nopeammin kuin eilen koska reitti oli pääosin alaspäin suuntautuvaa. Jaloissa kuitenkin tuntui eilinen kiipeäminen Kilpisjärven 473 m:n korkeudesta n. 850 m:n korkeuteen.

Sopuleita näimme useita, emme kuitenkaan niin paljon kuin Muotkalla 2011. Puhelinyhteyskin kotia alkoi toimimaan kun saimme Saanan näkyviin. Ikävähän meillä molemmilla äitiä/vaimoa oli!

Polku laskeutui kohti Kuohkimajärveä ja hätä kun oli niin ensin valitsimme väärän reitin kohti rajapyykkiä. Emme ajatelleet lähtevämme uimaan joten takaisin omia jälkiä oli tultava ja toista reittiä mentävä. Päätimme ensin mennä Kuohkimajärven tuvalle ja syövämme ennenkuin kävisimme rajapyykillä. Tuvalla olikin muutamia lähteviä päiväretkeläisiä ja kolmen hengen sekä yhden koiran porukka majoittuneena tupaan. Teimme ruuan ja ruuan jälkeen sain Kreetan suostuteltua majoitumaan kotaan, vaikka hän niin kovasti olisikin halunnut majoittua tupaan.

Kodalle löytyikin oiva paikka ja sitten oli vuorossa rajapyykki. Rajapyykille mentäessä tuli meluava nuorisojoukko vastaan. Nämä osoittautui myöhemmin Akaan toisen vuoden lukiolaisiksi. Tämä joukko suunnisti tuvalle ja Kreettakin oli jo sitä mieltä että yöpyminen kodassa on hyvä juttu.
Rajapyykillä kävimme Ruotsi ja Norjan puolella useita kertoja. Rajapiste on vanhalla Norjan ja Ruotsin rajalla, joka perustuu Strömstadin sopimukseen (1751). Kun Ruotsin ja Suomen raja määriteltiin Haminan rauhassa (1809) kulkevaksi ”Kilpisjärven ohi Norjaan”, syntyi kolmen valtion rajapiste. Tornion rajanjärjestelysopimuksessa (1810) rajojen tulkittiin kohtaavan Kuokimmuodkassa rajapyykillä 294.
Rajankäynnissä 1887 kuitenkin todettiin Ruotsin ja Suomen rajan kulkevan noin 150 metriä lännempänä Rajajoki-purossa. Suomen ja Norjan rajankäynnissä vuonna 1897 määritettiin rajojen tarkka yhtymäkohta, ja todettiin sen osuvan Koltajärveen rajapyykin 294 länsipuolelle. Järveen rakennettiin kivinen tekosaari ja sille 2,5 metriä korkea rajamerkki. Ruotsin edustajaa ei ollut läsnä. Vuonna 1901 pidettyyn yhteiseen katselmukseen osallistui myös Ruotsin edustaja ja rajamerkki hyväksyttiin.
Nykyinen rajamerkki on rakennettu vuonna 1926. Se rakennettiin, koska kevätjäät olivat turmelleet alkuperäistä rajamerkkiä useaan kertaan. Uusi rajamerkki on betonista tehty katkaistu kartio, jonka päällä olevaan sydänkiveen on merkitty keskeiset vuosiluvut 1897, 1901 ja 1926. Pyykin yläosa on rajamerkkiohjeiden mukaisesti maalattu keltaiseksi.
Sitten olikin vuorossa kortinpeluuta kodassa. Iltapalaa yritimme käydä tuvalla laittamassa, mutta katsoimme tungosta ja tulimme siihen tulokseen että suunnistimme kodallemme. Tämä nuorisojoukko jatkoi ruokailtuaan matkaa kohti Norjan puoleista tupaa.


2.9

Tuuli oli huomattavasti heikompaa täällä tunturikoivujen keskellä, joten yö sujui ongelmitta. Heräsimme jälleen siinä kahdeksan maissa ja kävimme tekemässä sekä syömässä aamupalan tuvalla. Leiriä purkaessa Kreetta valitteli huonoa oloa, hän oli myöskin oksentanut yöllä. Onneksi huono olo helpotti buranan ja vatsahappolääkkeen myötä. Mielessä kävi kylläkin plan B,C,D ja paljon muutakin vaihtoehtoja jos Kreetan olo ei olisi parantunut.

Keli oli jopa turhankin lämmintä verrattuna edellisiin päiviin. Polku lähti kohti Mallan luonnonsuojelualuetta. Täällähän ei polulta saa poistua kesäaikaan. Kreetan huonosta olosta ei ollut tietoakaan kun nousimme kohti Ison Mallan rinnettä.

Ruokatauon vietimme puronrannalla tuvalla olleen porukan kanssa. Olo oli nautinnollinen kun ei tuullut ja aurinko paistoi.

Hieman ennen kitsiputousta oli enemmän rakkaa, joka hieman hidasti meidän matkantekoa.
Kitsiputous oli hieno. Kitsiputous eli "Mallan kyyneleet" tai saamelaisittain Gihcigorži on Suomen tiettävästi korkein yhtenäinen vesiputousten sarja. Vaikka könkään täyttä putouskorkeutta ei tiettävästi koskaan ole virallisesti mitattu, voidaan sen (korkeuskäyrien perusteella) arvioida olevan lähellä 100 metriä vain kahdensadan metrin matkalta.

Putoukselta lähdettäessä reitti nousi vielä hieman kunnes se lähti laskeutumaan kohti Kilpisjärveä. Polun viereltä löytyi myöskin saksalaisten aikoinaan tekemiä korsun jäänteitä.

Puoli neljän maissa olimmekin sitten Käsivarrentiellä, sitä pitkin oli vielä käveltävä kaksi kilometriä autolle. Majapaikan saimme Kilpisjärven retkeilykeskuksesta. Olikin ihanaa päästä pesulle!

3.9

Tämä päivän ohjelmana oli Saanan huipulla käynti ennenkuin lähdemme palaamaan kohti kotia. Aamupala retkeilykeskuksessa ja tämän jälkeen reppuun sopivat eväät ja vaatteet.
Saana-tunturi on Suomen 25. korkein ja maamme suhteellisesti korkein tunturi. Se kohoaa 473 metrin korkeudella olevasta Kilpisjärvestä 556 metriä ja saavuttaa huippunsa 1029 m merenpinnan yläpuolella. Alkuun noustaan tunturikoivikossa ja sitten oli vuorossa Suomen pisimmät portaat n. 740 askelmaa. Portaiden jälkeen oli vielä pari kilometriä huipulle.

Alaspäin matka sujuikin nopeasti. Kävimme vielä katsastamassa  JU-88 putoamispaikan. Tämän jälkeen olikin sitten vuorossa puuduttava ajomatka kotiin. Päätimme ajaa Norjan ja Abiskon kautta vaikka tästä tulikin ylimääräistä matkaa.

Reissu oli tosi mahtava. Keli suosi meitä mukavasti, vaikka edellisellä viikolla olikin ennustettu sateita niitä ei kuitenkaan tullut. Lupasi Kreetta lähteä ensi vuonnakin reissuun mukaan.

LISÄÄ VALOKUVIA

Kimmo ja Kreetta