Minulle heräsi ajatus kävelemisestä ylämaan nummilla kun Mikkelin Viskisieppoklubi alkoi suunnittelemaan Robert Burnsin päivällistä Edinburghissa. Vielä kun sain soviteltua lomankin ajankohtaan niin mikäpäs siinä.
Varasin lennot hyvissä ajoin syksyllä ja sain lentoliput puoli-ilmaiseksi. Olin aikaisemmista reissuista Brittein saarilla oppinut, että vuokra-auton pitää olla automaattivaihteinen paljon helpommalla pääsee. Niinpä vuokrasin halvimman automaattivaihteisen, Citroen Cactus. Yllätykseni oli suuri kun kentällä sainkin BMW 520 M3:n. Tällä olikin sitten mukava ajella!
Suuntasin kentältä kohti Perthiä, missä minulle oli varattu ensimmäinen yösija. Ennen majoitukseen kirjautumista ajelin tapaamaan Hamishia, joka oli tehnyt minulle sporranin viisi vuotta sitten. Hamishin vertas sijaitsi Perthin länsipuolella erittäin huonokuntoisen tien päässä. Siinä menikin muutama tunti nopeasti hänen kanssaan keskustellessa ja ihmetellessä hänen nahkatöitään.
Ajaessani kohti majoitusta ohitin Huntingtowerin linnan. Tämä olikin auki, joten menin sinne tutustumaan. Linna oli osittain restauroitu, muun muassa erään huoneen katto oli erittäin hieno. Linna on rakennettu 1400 luvulla Ruthvenin klaanin toimesta.
Linnassa sanotaan "Lady Greensleevesin" kummittelevan. Nuori nainen nimeltä Dorothea, joka oli Gowrien 1. Jaarlin tytär. Legendan mukaan hän oli rakastunut linnassa olevaan palvelijaan ja että heillä oli tapana salaisesti tavata yöllä itätornissa, jossa palvelijat nukkuivat. Eräänä yönä tytön äidin, kreivittären, oletetaan tietäneen tapahtumassa ja lähteneen paljastamaan paria perheen asuntiloista länsitornissa itäiseen torniin. Dorothea kuuli äitinsä askeleen sillalla ja kykenemättä palaamaan toiseen torniin kiipesi katolle. Katolla hän hyppäsi tornista toiseen ja laskeutui omaan huoneeseen mennen nukkumaan omaan sänkyynsä, mistä äiti löysi hänet. Tornien välinen etäisyys oli useita metrejä, joten häneltä vaadittiin rohkeutta hyppäämään toiseen torniin. Seuraavana päivänä tyttö ja hänen rakastajansa karkasivat, eikä tietoja ole olemassa kertoaksemme, mitä heille tapahtui.
Kehoni oli vielä aivan Suomen ajassa, eli heräsin jo neljältä. Aamupala olisi tarjolla vasta kahdeksalta niinpä lähdin pikku aamulenkille. Pimeäähän siellä oli. Se täällä Skotlannissa on hienoa, että nytkin kaikki vastaantulijat toivottivat hyvät huomenet.
Täyden Skotlantilaisen aamiaisen voimin oli hyvä lähteä eteenpäin.
Kävin pyörähtämässä tutun tislaamon kautta. Olavin kanssa olimme vierailleet täällä kahdeksan vuotta aikaisemmin.
Olin alustavasti netistä tutkinut kävelyreittejä ja tykästynyt ennen Dalwhinnietä olevaan reittiin. Autolle löytyi helposti parkkipaikka tien vierestä ja vaihdoin vaatteet, hieman ehkä hyytävässä tuulessa. Aurinko paistoi ja lämpötila oli siinä seitsemän astetta, mutta tuuli oli kova.
Polku oli hyvää kävellä ja suurempaa erehtymisen vaaraa ei ollut. Liikkeelle lähdetään n. 420 metrin korkeudesta ja ensimmäinen huippu 917 metrin korkeudessa on kolmen kilometrin kävelyn päästä. Joten nousua on enemmän kuin mihin Suomessa on tottunut. Tämän huomasi hyvin jaloissa ja keuhkoissa. Vaikka kuinka yritti hitaasti kävellä, niin vääjäämättä vauhti kiihtyi ja samalla myöskin sykkeet nousi.
Toinen huippu oli 975 metrin korkeudessa. Aikaisemmin olin hieman empinyt, kun tämäkin huippu oli pilvessä. Mutta sitten päätin, että olkoon kyllähän sinne huipulle mennään vaikkei sieltä mitään näkisikään. Ja kuin taikaiskusta päästyäni huipulle pilvet väistyivät. Miten hienosti Loch Ericht näkyikään vuorten välissä samoin kuin Cairgormin vuoristo kaukaisuudessa. Ainoa inhottavuus oli voimakas tuuli. Kiivetessä oli hyvin pysynyt lämpimänä, mutta paikalla ollessa rupesi tulemaan kylmä.
Astelin vuorten lomitse kohti autoa ja nautin olostani. Huoli vaimostani painoi mieltä, hän kun sairastui juuri ennen lähtöäni ja jollei hän pakottanut lähtemään olisin jäänyt kotia. Autolle päästyä oli taivas vetänyt enemmän pilveen.
Dalwhinnien tislaamolla oli pakko käydä. Täälläkin kävimme Olavin kanssa kahdeksan vuotta sitten, mutta silloin oli huoltotauko. Nyt kävi vielä niin tuuri, että pääsin oppaan kanssa kahdestaan kierroksella. Sai kysellä rauhassa. Tislaamon pannut on vaihdettu kaksi vuotta sitten, joten saas nähdä kolmentoista vuoden päästä onko sillä vaikutusta makuun.
Illaksi saavuin Invernessiin. Invernessissä tapasin vanhan tutun Magin, jonka kanssa ilta menikin nopeasti.
Aamulla suuntasin kohti Cullodenin taistelupaikkaa. Cullodenin taistelu (gaeliksi Blàr Chùil Lodair) oli 16. huhtikuuta 1746 käyty taistelu jakobiittikapinallisten ja Ison-Britannian hallituksen välillä. Taistelu käytiin lähellä Cullodenia, joka sijaitsee Invernessistä itään. Se päättyi brittihallituksen voittoon ja heidän komentajansa Wilhelm Cumberland sai kutsumanimen teurastaja Cumberland vankien ja pakoon lähteneiden raa'asta kohtelusta. Britit kitkivät taistelun jälkeen myös Ylämaiden klaanijärjestelmän kieltäen esimerkiksi
tartaanit ja säkkipillit.
Jakobiittien armeijassa oli noin 5000 miestä, joista suurin osa kuului
Ylämaiden klaaneihin. Klaanien miehet olivat aseistautuneet suurimmaksi
osaksi perinteiseen tapaan kilvellä sekä miekalla tai kirveellä. Vain
harvalla oli käytössään musketteja.
Mukana oli myös pieni osasto Ranskan armeijan sotilaita, jotka oli
värvätty lähinnä irlantilaisten pakolaisten joukosta. Joukkoihin kuului
myös 200 ratsuväen sotilasta aseinaan miekat ja pistoolit. He toimivat
varajoukkoina selustassa. Raskaat tykit olivat joukkojen etulinjan
keskellä. Cumberlandin herttuan armeija oli lähes kaksi kertaa
jakobiitteja suurempi. Osa heistä oli alamaiden skotteja, jotka vastustivat jakobiitteja. Myös muutamat Ylämaiden klaanit olivat liittyneet hänen puolelleen.
Hiljaiseksi veti kiertäessä taistelukenttää ja miettiessä rohkeutta, mitä vaaditaan tämän kaltaisessa sotimisessa. Kentällä sai hyvän kuvan Brittien sekä Jakobiittien linjojen paikasta ja taistelun kulusta.
Ajelin hiljalleen kohti seuraava majapaikkaa ihastellen maisemia ja kohteita mm. Nairn viaduct,
Drumin linna lähellä Glenlivetin tislaamoa.
Yöpaikka minulla oli Tomintoulin kylässä. Tämä kylä on yksi korkeimmalla sijaitsevista kylistä. Kylän ympärillä on hyviä kävely kohteita. Kylästä löytyy myös Whisky Castle niminen kauppa, jossa on yli 600 single malt pullotetta. Tämä kylä olisi hyvä paikka viipyä pitempäänkin ja tehdä päivä retkiä ympäristöön.
Matkalla kohti Edinburghia oli kapeaa tietä ja mahtavia maisemia.
Niin kuin alussa mainitsin oli lähtösysäys tälle reissulle Mikkelin Viskisieppoklubin Robert Burns päivällinen, joten minun oli oltava lauantaina 25.1 Edinburghissa. Päivällisestä voitte lukea TÄÄLTÄ.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja kuin piloillaan aurinkokin ilmestyi näkyviin kun odottelin lentoa lähteväksi Edinburghin kentällä.
Seuraavalla kerralla jos saisin vaimon mukaan.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti