Lappi 2016

Viime vuonna yritettiin vuokrata matkailuautoa, mutta aloitimme liian myöhään etsimään sopivaa autoa. Meillä on nimittäin vaatimuksena se, että autoon voi  ottaa koiran. Tänä vuonna varasimme jo tammikuussa Retkiautosta Kuopiosta auton. Ja kun sesonki oli niin autosta sai pulittaa sievoisen summan.

Kevät menikin erilaisia reittejä suunniteltaessa ja matkalaisten halujen kartoittamisessa. Jokaisella oli hieman erilaisia haluja, mutta suunnitelma selkiytyi pohjoisen suuntaan, mikäli hyttystilanne siellä ei ole liian paha.

27 kesäkuuta sitten lastasimme oman automme aivan täyteen. Hieman piti priorisoida tavaroita, kun kaikki mitä olisi haluttu mukaan ei sedan malliseen autoon sopinut. Suksiboxikin tuli mieleen liian myöhään. Mutta sovittuna aikana klo 1800 olimme Kuopiossa Retkiauton pihassa vastaanottamassa ajokkiamme. Kukaan meistä ei ole ollut matkailemassa matkailuautolla tai -vaunun kanssa, joten uuttahan tämä kaikille oli. Retkiauton yrittäjä Jari Hämäläinen antoi koulutuksen auton toimintojen käytöstä. Sitten oli vuorossa tavaroiden siirtäminen autosta toiseen. Oma automme jäi Kuopioon. Tavaramme mahtuivat loistavasti, olihan tässä autossa tilaa. Automme oli ryhmän C ajoneuvo, missä tilaa löytyi kuudelle hengelle. Autolla oli pituutta 648, leveyttä 230 ja korkeutta 320. Painoltaan 3500kg, joten henkilöautokortilla sitä sai ajaa.

Hyvin nopeasti tottui auton mittoihin, kun suunnistimme kohti lähintä kauppaa. Kaupasta sitten ilta- ja aamupala tarpeet ja kohti Timon mökkiä, mihin olimme kysyneet luvan ensimmäiseksi yöksi.

 Ensimmäinen yö meni mukavasti Timon mökin pihalla. Kylläkin unet eivät olleet kellään kovin erinomaiset, johtuen erilaisesta ja hieman vieraasta ympäristöstä. Tytöt nukkuivat ohjaamon yläpuolella, Taneli pöytäryhmästä saatavalla sängyllä ja me vanhemmat takana parivuoteella.

Lapset vielä nukkuivat kun me kävimme aamulenkillä. Lenkillä häiritsimme korppiperhettä, ei heidän jälkikasvun lento vielä kovin varmaa ollut ja eräällä hakkuuaukiolla piti Kuovi meille saarnaa. Aamulenkin jälkeen testasimme auton suihkun. Muuten hyvä mutta ahdas, hyvin siinä hiet sai huuhdeltua pois.

Aamupalaksi sitten pekonia ja munia sekä kahvia ja leipää. Hyvin tuntui maistuvan.

Ensimmäisenä kohteena meillä oli Hepokönkään putous. Hepokönkään suojelualue on perustettu yhden Suomen korkeimmista luonnonvaraisista vesiputouksista, Hepokönkään, ympärille. Komeissa Kainuun vaaramaisemissa sijaitseva putous on suosittu käyntikohde, jota myös liikuntaesteiset pääsevät ihailemaan. Jokilaakso on rehevä ja rotko jylhä. Puolet suojelualueesta on kuusivaltaista vanhaa metsää, jonka siimeksessä viihtyy joukko uhanalaisia ja harvinaisia lajeja. Hyttysiä tuntui olevan ihan riittäviin, hieman pelotti miten meidän teini Kaisla niiden kanssa pärjää.

Ensimmäisten porojen nähdessä Kassu oli terävänä, ei tiennyt mitä olisi tehnyt. Suomussalmella pysähdyimme Jätkänpuistoon kiertämään kierroksen frisbeegolf-radalla sekä nauttimaan kahvit. Keli oli loistava, aurinko paistoi mutta lämpötila ei ollut liian kuuma. Mikäpä tätä reissua olisi tälleen tehdä.

Kuusamon suurpetokeskuksessa tutustuimme karhuun, susiin, ilveksiin, kettuihin ja tietenkin porohin vaikkeivat ne mitään suurpetoja olleet.

Vanttajankankaalla teimme kierroksen salpalinjan räjäytettyjä asemia katsellen.

Kuusamossa nopea käynti kaupassa ja kohti Juuman leirintäaluetta. Juumassa olikin jo sen verran porukkaa, että oman auton sijoitus vei hieman aikaa. Sijoittamista helpotti huomattavasti Taneli, joka ajatti ulkopuolelta. Hyvin oli vielä armeijan opit muistissa. Myöhemmin illalla seurasimme erästä ei niin sujuvaa ajoneuvon sijoittamista.

Auton saimme sähköön, ruuan valmistus, leirintäalueen suihkujen "tarkastus" ja elokuvahetki koko perheen voimin.

Aamulla nokka kohti pientä karhunkierrosta. Olimme jo puoli yhdeksältä liikkeellä joten muita ihmisiä ei liiemmin näkynyt saimme kävellä rauhassa ja Kassukin sai kirmata. Pienen suunnistus virheen takia kiersimmekin kierroksen vanhaa linjaa myöten. 

Pieni Karhunkierros johdattaa reppuretkeilijän Oulangan kansallispuiston eteläisimpään osaan. Maisemareitiksi kutsutun päiväreitin varrella pääsee ihastelemaan upeaa Oulangan luontoa: kuohuvia koskia, jyrkkiä kallioita ja suojaisia metsiä. Upeiden nähtävyyksien lisäksi Pieni Karhunkierros tarjoaa tutustuttavaksi monipuolisen eliölajiston lapinvuokkoineen ja metsämansikoineen.

Kierroksellemme tuli mittaa 11 kilometriä. Tytöt alkoivat jo osoittaa hieman uupumisen merkkejä. Loppumatkasta alkoi tulla vastaan muitakin ihmisiä ja paikka paikoin olikin enemmän vastaantulijoita kuin Mikkelin torilla sunnuntai aamuna! Kallioportille noustessa Mia näytti miten portaat juostaan ylös. Olikin siinä nousemista, muutama porras!

Juumasta sitten jatkoimme kohti Kemijärveä. Ennen Kemijärveä pistäydyimme katsomassa salpalinjan bunkkereita.

Joutsijärven kantalinnoitetut taisteluasemat ovat Salpalinjan pohjoisin bunkkerialue. Alueella sijaitsee viisi betonibunkkeria, joista osa on kunnostettu ja avoinna yleisölle ympäri vuoden. Bunkkerissa on valokuvanäyttely Salpalinjan rakentamisesta ja alueelta löytynyttä sotaesineistöä. Yleisökohteen vieressä on Hunajalammen kota ja luontopolku, jonka varrella löytyy tietoa Joutsijärven sotahistoriasta.

Kävimme myös Sarriojärvellä kiertämässä raunioita. Seuraavan yö vietimme Luostolla.

Reippailimme kauniissa auringonpaisteessa Pyhä Nattasen huipulle ihailemaan mahtavia kivi muodostelmia. Kassukin hyppi kuin vanha tekijä kivikossa. Huipulta palattua autolle oli mukava keitellä kahvit ja nauttia siitä ilman kiireen häivää.

Jumalten vuori Pyhä-Nattanen on yksi Nattastuntureiden kuudesta tunturista ja se oli aikoinaan saamelaisten uhripaikka. Tunturin laella retkeilijöitä odottaa uskomattomien näkymien lisäksi suuria graniitista muodostuneita tooreja. Pyhä-Nattasen huipulla on vanha palovartijan tupa, mikä palvelee nykyisin ulkoilijoiden taukotupana. Toisen maailmansodan aikana Pyhä-Nattasen huipulla oli saksalaisten vartioasema.

Purnumukassa kävimme Tanelin kanssa tutkimassa saksalaisten korsumonttuja. Paljon hekin olivat lyhyessä ajassa rakentaa. Purnumukasta sitten Tankavaaran luontokeskukseen ja tästä Saariselän kaupan kautta Luxia leirintäalueelle.

Pienet saamelaiskylät Vuotso ja Purnumukka joutuivat toisen maailmansodan näyttämöiksi Saksan Vuoristoarmeijan sijoittaessa sinne tukikohtiaan 1941 ja 1942. Vuotsossa sijaitsi suuri huoltokeskus, jossa ommeltiin, parsittiin, paikattiin, pestiin, korjattiin ja jaettiin noin 200 000 sotilaan varusteita. Siellä sijaitsi myös lentokenttä, esikuntia, tutka ja ilmatorjunta-asemat, ajoneuvojen ja sotakaluston huolto- ja korjaamoita, elokuvateatteri, kymmeniä majoitusparakkeja ja –korsuja, vanki- ja työleirejä sekä aivan kylän keskustassa nykyisen kaupan kohdalla ”Rasthaus Vuotso” eli taukotalo Norjaan, Petsamoon, Rovaniemelle, Sallaan matkustaville sotilaille.

Enimmillään Vuotson alueella oli lähes 5000 saksalaista sotilasta ja sotavankia. Lukumäärä moninkertaistui kesäkuussa 1944, jolloin Hitler määräsi toteutettavaksi jo aiemmin laaditun suunnitelman suoja-asemien  ”Ivalo-Schutzwall-stellungin” rakentamiseksi runsaan 20 km matkalle Purnumukasta Nattasille.  Se ja ”Sturmbock-Stellung” Enontekiöllä  toteutettiin, kun Suomen irrottautuminen sodasta kävi ilmeiseksi. Työt tehtiin pikavauhdilla pääasiassa heinä- ja elokuussa sotilaiden, pioneerien ja sotavankien työnä. Linnoitussuunnitelma pantiin alulle silloin, kun saksalaiset alkoivat epäillä suomalaisten mahdollista vetäytymistä sodasta ja aseveljeydestä.

Luxian leirintäalueella oli mahtava sauna. Saunavuoron saimme vasta kello 22-23, mutta tätä kannatti odottaa!

Matkalla Ivalosta Inariin on ollut aivan joka kerta pakko pysähtyä karhunpesäkivelle.

Karhunpesäkivi on luonnonnähtävyys Myössäjärvellä, noin 25 km Ivalosta pohjoiseen. Karhunpesäkivi on maailman ainoa jääkauden aikana synnyinpaikaltaan siirtynyt hiidenkirnun kaltainen tafoni. Karhunpesäkivi on myös Suomen suurin ontto siirtolohkare. Se on syntynyt kiven sisuksen rapautuessa vähitellen veden ja lämpötilavaihteluiden vaikutuksesta. Onkalon seinämillä ja katossa on kennomaista pintaa, joka syntyy heikomman kiviaineksen rapautuessa pois vahvemman ympäriltä.
 

Inarissa kävimme Siidassa. Siida tarjoaa kävijälle sekä moniaistisia elämyksiä että asiantuntevaa tietoa. Kesäkaudella Siidan sisätilojen näyttelytarjontaa täydentää tunnelmallinen ulkomuseoalue. Siidassa voi tutustua ympäri vuoden useisiin kulttuuri-, taide- ja luontoaiheisiin vaihtuviin näyttelyihin. Siidassa järjestetään näyttelyiden lisäksi kulttuuri- ja luontotapahtumia sekä seminaareja.

Siidasta siirryimme Pokan kautta Leville. Illan ohjelmaan kuului kylpylä!

Rovaniemellä Arktikumissa kului melkein kolme tuntia. Arktikumin näyttelyt vievät vieraat seikkailulle Suomen Lappiin ja arktisille alueille. Suomen Lapin historiaan tutustutaan Rovaniemeltä Ylä-Lappiin, ja ajallisesti esihistoriasta noin 1970-luvulle. Arktiset alueet näyttäytyvät tämän päivän ja tulevaisuuden arktisen tutkimuksen valossa. Näyttelyt antavat kattavan leikkauksen Lapin historiasta ja kulttuurista sekä Arktisesta tiedosta.

Toiseksi viimeiseksi yöksi löyty leiripaikaksemme aivan tunnelmallinen järvenranta. Koko päivän oli tuullut voimakkaasti, mutta illalla järven pinta oli aivan tyyni.

Kajaanissa kohteena oli Paltaniemen kuvakirkko. Nykyinen kirkko valmistui 1726. Aluksi se aiottiin rakentaa vanhan poltetun kirkon paikalle Kirkkoniemeen, mutta rantatörmän vaarallisuus huomattiin ajoissa. Kirkon rakensi 24 kirvesmiestä Johan Simonpoika Knubbin johdolla. Knubb kuului etelä-pohjalaiseen kirkonrakentajasukuun. Kirkko vihittiin käyttöön kynttilänpäivänä 1727, mutta varsinainen sisustus saatiin valmiiksi vasta 1781. Margareta Capsian maalaama pyhää ehtoollista esittävä alttaritaulu saatiin kirkkoon 1727. Kirkolle ominaiset katto- ja holvimaalaukset on tehnyt Emanuel Granberg vuosina 1778–1781. "Lankkumaalariksi" haukuttu Pekka Qfeflander restauroi kolmea maalausta vuonna 1851, jolloin ne menettivät osan alkuperäisestä loistostaan.

 Viimeinen yö vietettiin Paalasmaan leirintäalueella. Vesi oli mukavan lämmintä kun kävimme uimassa.

Viikko meni nopeasti ja matka onnistui loistavasti. Tälläisestä matka-autoilusta voisi alkaa pitämäänkin.

Kimmo

Lähteet: luontoon.fi, wikipedia, inarisaariselka.fi, seppoj.suntuubi.com, Siida, Arktikum

Karhunkierros 2001

Taas olisi vuorossa jo perinteiseksi muodostunut vaellusreissu Olavin kanssa. Tänä vuonna päätimme lähteä vähän lähemmäksi ja kiertää karhunkierros Kuusamossa. Klo 1400 saimme varusteet lastatuksi autoon ja ei muuta kuin auton nokka kohti pohjoista.

2100 saavuimme Kuusamoon. Koti pizzasta vähän evästystä ja yöpaikan etsintään. Kävimme katsastamassa Kuusingin leirintäalueen, mutta se ei ollut auki. Leiriydyimme Kuusinkijoen rannalle melkein tien varteen. lämpötila oli laskenut jo kahteen asteeseen. Paistoimme makkarat tulilla ja nautimme pari olutta sitten nukkumaan.

7.5

Tuulta ei ollut nimeksikään tästä johtuen teltta oli kostunut sisältä jonkin verran mm. makuupussit (ainakin minun) olivat kastuneet. Aamupala naamariin palellen ja klo 1000 lähdimme eteenpäin. Suorajärvellä soitimme taksin joka lupasi tulla 1130. Kulutimme aikaa, söimme leipää ja vetäisimme lyhyet painajaisetkin auton etuistuimella.

1135 taksi tuli. Taksi kuskilta saimme tiedon että edellisenä yönä oli lämpötila laskenut miinus neljään asteeseen. 1215 olimme lähtöpaikalla. Koko aamupäivän oli ollut hyvin pilvistä ja nyt kun lähdimme marssimaan aurinko alkoi paistamaan. Polku oli selvä ja sitä pitkin matka joutui. Ristikallion huipulta ihailimme maisemia ja kämpällä nautimme lounaan. Kyllä oli taas mukava päästä pois urbaanista menosta ja nauttia luonnon kauneudesta ja hiljaisuudesta. Linnut kyllä metelöivät mutta sehän kuuluu asiaan.

1715 saavuimme Taivalkönkään mökille. Paistelimme makkaraa ja nautimme pirtua. Kymmenen kilometriä kertyi tälle päivälle matkaa.

8.5

Oli niin lämmintä että päätimme laittaa päälle vain verkkarit ja peltipaidan. Taivalkönkään ylitimme riippusiltoja myöten joita oli kolmin kappalein.

Matka joutui nopeasti kuivaa kangasta pitkin. Ainoastaan pohjoisrinteillä oli lunta. Se ei ollenkaan haitannut matkantekoa. Polku oli notkoissa hieman jäinen. Näillä poluilla olisi maastopyörällä päässyt tosi hyvin.

Vaikka olimme vähentäneet vaatetusta niin silti alkoi hiki pukata pintaan, sillä missä ei tuullut, lämpötila oli varmasti viisitoista astetta. Runsulammella nautimme kahvit. Avoimilla paikoilla tuuli siten että tauoilla pyrki tulemaan vähän kylmä kun taas tuulettomilla paikoilla oli ihanan lämmin.

1230 tulimme luontokeskukseen. Näytti olevan joku koulu luokkaretkellä. Hiljaisuus oli poissa. No onneksi tätä ei pitkään kestäisi kun jatkaisimme matkaa. Joimme kahvit ja söimme viinerit. Sukat ja kengät kuivuivat hyvin auringon paisteessa. No kengät ei nyt niin kosteat olleetkaan mutta sukat sitä vastoin oli. Parin kilometrin päässä luontokeskuksesta oli sitten Kiutaköngäs.

Siinä sitä vettä juoksi, ei ollut turhaan mainostettu nähtävyydeksi.

Kiutakönkäältä eteenpäin polku seurasi aika tarkasti Oulankajoen reunaa. Joen reuna oli selvää hiekkaa ja penkan päältä oli näkyvyyttä.

Noin kello 16 saavuimme Ansakämpälle. Sen verran oli hiertymiä molemmilla että ensin pesu ja sitten rasvaus. Seuraavaksi alettiin letun paistoon. Kämppä oli kylläkin aika siivoton, johtui kai siitä ettei isolta tieltä ollut pitkäkään matka.

9.5

Heräsimme 0800 ja 0915 pääsimme matkaan. Kilometrin päässä oli telttailu alue joka oli sijoitettu tosi hyvälle paikalle.

Kulmakkopurolla törmäsimme kesken jääneeseen uittoon tai niin kuin myöhemmin selvisi se ei ollut oikein alkanutkaan. Nimittäin hakkuut oli aloitettu venäjän vallan aikana ja tarkoitus oli ollut uittaa tukit kulmakkopuroa myöten Oulankajoelle, mutta huomasivat aika nopeasti ettei se tukki oikein suostunut uimaan pienessä purossa. Joten tukit jäivät siihen. 1937 Ruotsalainen metsäyhtiö osti puut ja nostikin niitä aika paljon hevosilla purosta, mutta oli sinne jäänyt sitä puuta paljon! Oli siinä varmasti tukkijätkää ottanut viikseen!

Jatkoimme matkaa vanhaa Karhunkierrosta pitkin. Johtuikohan siitä ettei tätä reittiä ihmiset kovin paljon kulje vai mistä mutta täällä törmäsimme useisiin teereihin ja pari Metsoakin havaittiin. Keskellä yhtä suota porokin päästi meidät aika lähelle. Pitkospuut siinä suolla olivat jo osittain veden alla ja melko huonossa kunnossa. Näki kyllä ettei tätä reittiä pidetä enää kunnossa.

1230 tulimme Jussinkämpälle. Siinä nautittiin lounas ja tempaistiin parin tunnin ruokaperäiset. Kun olimme kamojamme pakkaamassa rinkkoihin niin kämppään tuli se ainoa vaeltaja jonka tapasimme koko reissun aikaan. Noin parikymppinen nainen yksinään. Varoitteli että oli karhuja nähty.

Päästyämme Ylikodalle emme kyllä sitä karhua olleet nähneet, pidimme kylläkin sen verran ääntä että johan se olisi pelästynyt. Olimme vähän ajatelleet että kodan kohdalta menisimme Kitkajoen yli. Rannalla mittaillessamme veden määrä, tulimme siihen johtopäätökseen ettei ylitystä suoriteta. Olisi vaatinut vyötäröä myöten vaatteiden vähentämistä. Päätimme sitten jatkaa Siilastuvalle saakka.

Rannalla oleva kota oli niin siivoton että jatkoimme seuraavalle laavulle jossa pidimme taukoa ja paistoimme makkarat. Polku noudatti Kitkanjoen vartta ja paikka paikoin oli vaikea kulkuista. Aurinko alkoi laskea ja samalla myöskin lämpötila alkoi laskea huomattavasti. Vaijeriveneen tilalle olivat rakentaneet sillan. 2300 saavuimme Siilatuvalle.

10.5

Siilatuvalta eteenpäin lähdimme täysin omaa polkua myöten kohti Suorajärveä. Vanhat metsäauto tiet aiheuttivat meille ylläkin vähän ylimääräistä mutkaa. Loppumatka menikin sitten nopeasti tietä pitkin. Noin kello kolme saavuimme Suorajärvellä missä meidän autokin oli.