maanantai 14. syyskuuta 2020

2020 Hammastunturi, Ruskaa&viskiä

Keltaista, punaista, oranssia. Ruska on kauneimmillaan minne tahansa katsonkin. Luonto varautuu talveen pukeutuen koreasti. Kuljen nöyränä tämän kauneuden halki ja kiitän, että saan olla täällä, tässä. Hiljaisuus, vain 906:n narina ja kavereiden pitämät äänet, kun he tulevat takana. Kyllä Suomessa on mukava asua!


Keväällä tuli ehdotus minulle yhdeltä Mikkelin Viskisieppoklubin jäseneltä, mihin itsekin kuulun, järjestää Siepoille oma vaellus. Minulla tuli heti sopiva paikka mieleen, Hammastunturi. Vuonna 2015 vein Olavin muistolaatan Hammastunturin laelle ja se olisi sopiva kohde myös Siepoille. Ensinnäkin Olavi kuului myös klubiin ja toisaalta matka olisi sopiva n. 30km ensikertalaisten suoritettavaksi.

Hammastunturin erämaa-alue sijaitsee Urho Kekkosen kansallispuiston ja Lemmenjoen kansallispuiston välisellä tunturi- ja metsäalueella. Hammaskairan ydinosan muodostaa Kehäpään, Hammastunturin ja Appistunturin ylänkö, jonka korkeimmat huiput nousevat yli 500 metriin. Erämaan alueella kulkee kuusen pohjoinen metsänraja, ja eteläosien kuusimetsät vaihtuvat pohjoisessa männiköiksi.

Hammastunturi on merkittävä erämaa-alue, jonka historiaan liittyy värikkäitä vaiheita viimeisen kahden vuosisadan ajalta. Ennen Inari-Pokka-tien rakentamista Hammastunturin ja Lemmenjoen alueet muodostivat yhden Suomen suurimmista tiettömistä kairoista. Alueeseen liittyy poronhoidon historiaa, suuren kultaryntäyksen vaiheita sekä myöhemmin tientekoa ja asutushistoriaa. Kultaryntäyksen aikaan Ivalojoen Kultala oli suuri kyläkeskus satoine asukkaineen. Kullankaivajia oli yhtä paljon kuin muita inarilaisia yhteensä.

Alkuun oli kolme Sieppoa lähdössä, mutta yksi joutui perumaaan lähdön töiden (korona) vuoksi. Joten reissussa olisi minun lisäksi kaksi Sieppoa, Niko ja Juhani.

Nostin tavarani Juhanin autoon 12.9 iltapäivällä ja lähdimme ajamaan kohti pohjoista. Matkuksesta kävimme vielä täydentämässä ruokia. Yön vietimme 5-tien leirintäalueen mökissä ja aamulla nousimme aikaisin ylös. Matkalla kohti Kajaania opasteet kertoivat että Kajaanin ABC olisi auki 6-24. Seitsemään jouduimme odottamaan että ABC aukesi ja saimme aamupalaa. 

Tämän päivän määränpäämme oli Guesthouse Husky Ivalossa. Tämä olikin aivan loistava paikka. Outi otti meidät ystävällisesti vastaan. Niinkuin nimi viittasi löytyi pihapiirin tarhasta n. 200 koiraa. Aikamoinen meteli sieltä välillä kuuluikin, ei kylläkään huoneeseen sen verran hyvät eristykset talossa oli. Etenkin pentuja oli mukava seurata. Saimme illalla saunottua ja hyvän aamupalan jälkeen oli mukava suunnistaa lähtöpaikalle.

Lähtöpaikkana oli tuttu Paalupään/Siliäpään juurella oleva soramonttu minne pääsi hyvin autolla. Rinkat oli pakattu aamulla majoituksessa, joten aikaa ei kulunut paljoa, kun jätimme auton.

Lähdimme liikkeelle 9:40. Nousu Siliäselän kuvetta pitkin ylös kirvoitti hyvin lämmöt päälle. Joutui siinä muutaman hengähdystauonkin pitämään. Lähtökohta tälle vaellukselle oli, että menemme osanottajien kunnon mukaan ja mukavaa pitää olla. Niko ja Juhani olivat ensikertaa vaeltamassa, joten suunnitelmankin olin tehnyt hyvin helposti muokkautuvaksi.

Puurajan yläpuolella aukesi mahtavat maisemat. Ruska oli, voisi melkeinpä sanoa parhaimmillaan. Ja ylämäen rasitukset unohtuivat nopeasti kun kävelimme tasaista tunturin kuvetta eteenpäin.


Ensimmäisellä vastaantulevalla purolla keittelimme nuotiokahvit ja miten se nuotiolla keitetty kahvikin maistuu aina niin hyvälle. Olihan siinä korkattava myös mukana ollut mallasviski pullo ja otettava pienet kahvin kanssa. Mikäpä tässä oli kahvia nauttiessa auringon paisteessa tällaisessä ympäristössä.

Korkianokan eteläpuolisesta satulaan noustua näkyi kohteemme Hammastunturi. Matkaahan sinne oli vielä n. 8km. Leiripaikan olin suunnitellut Hammaskuruun lännestä laskevan puron varteen.

Saavuimme leiripaikalle 15:50 ja saimme kodan ja erätoverin viriteltyä sopivasti kun alkoi satamaan. Teimme päivällisen kodassa ja kuuntelimme sateen ropinaa kotavaatetta vasten. Myöhemmin illalla sade lakkasi sopivasti, joten saimme rauhassa istua nuotiolla ja perinteisesti paistaa ensimmäisen illan makkarat.

Aamulla oli keli puolipilvinen. Aivan kuivaksi kotaa ei saatu, joten minulla oli hieman ylimääräistä painoa. Eilisen perusteella teimme suunnitelmat ja pääsimme lähtemään 9:40 kohti Hammastunturin tupaa.

Keli oli mainio kulkukeli. Kolmet poroaidat jouduimme alittamaan matkalla. Päätin aamulla kokeilla itseäni ja olla katsomatta karttaa tai GPS:ää matkalla. Tämä seutu oli minulle tuttua, taisi olla seitsemäs reissu tälle alueelle.

Kävelimme Hammastunturin tuvalle 11:50. Aika hyvin osasin tulla suoraan tuvalle umpimetsää pitkin. Samaan aikaan tuvalle saapui kaksi miestä. Muutaman sanasen vaihdettua heidän kanssaan aloitimme lounaan teon tuvan pihamaalla.
Jätimme rinkat tupaan ja 13:50 lähdimme kiipeämään kohti Hammastunturin huippua. Yritin matkalla löytää vuoden 1999 leiripaikan, mutta löytämättä jäi. Pohjoisen suunnasta nousu on huomattavasti rankempi kuin etelän suunnasta. Happea oli pysähdyttävä ottamaan useamman kerran.

Huipulla meillä oli mahtava keli. Aurinko paistoi ja tuuli vain hieman. Pakolliset huiputuskuvat ja siirryimme huipulta Olavin muistolaatan äärelle häntä muistelemaan sekä ottamaan hänen muistolleen dramit.


Huipulla oli puhelimessa kenttää niin tovihan siinä vierähti. Huipulta alaspäin kulku olikin kevyttä ja tuvalla pienen keskustelun jälkeen päätimme yöpyä sisätiloissa. Hammastunturin autiotupahan ei ole oikein kenenkään hoidossa. Tuvan kattoa on vuosien varrella korjattu pressulla ja sisäkattoa on korjattu uusin laudoin. Kaminaa ei uskalla käyttää sen verran hapero sen on. Seinillä on jonkun verran hometta. Mutta kuitenkin että voi syödä pöydän äärellä ja nukkua laverilla vei voiton.

Aamulla satoi vettä, joten hikinen kävely olisi tulossa. Pääsimme lähtemään tuvalta klo 9. Suuntasimme kohti Aittamoroston sivua pitkin kohti Paskaluottumaa. Reitin valinta oli siitä huono, että jouduimme kävelemään pitkän matkan ennekuin löysimme vettä. Vesisade oli loppunut ennen lounasta, joten lounaalta pystyimme lähtemään hieman kevyemmin puettuna.

Korkianokan kohdalta vielä viimeinen silmäys erämaahan ja sitten alkoikin nopea osuus. Alamaata ja tasaista tunturin kuvetta. 16:25 saavuimme autolle ja juuri kun vaihdoimme vaatteita niin tietenkin silloin alkoi satamaan.

Guesthouse Huskyssa odotti meitä lämmin sauna Lauran grillin annosten jälkeen.

Ensi kertalaiset jaksoivat hyvin ja lausunnoista päätellen tykkäsivät reissusta. Kävelymatkan pituudeksi kertyi 33,4 km.

Kiitos mukana olleille mukavasta reissusta.

Kimmo

Lähteet: Luontoon.fi

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

2020 Polkupyörällä töistä kotiin


Jo lähes perinteeksi on muodostunut, että poljen kesällä ainakin kerran töistä kotiin. Edellisestä työpaikasta olikin kohtuulliset 115 km, joka meni ihan päiväreissuna. Mutta vuosi sitten aloitin Tampereella, niin viime kesänä perinne katkesi. Talven mittaan ajatus heräsi kuitenkin tehdä työmatka pyöräily kesällä. Seurasi reitin kartoitusta ja mittaamista. Se olikin tiedossa, että matkaa tulee lähemmäs 300 km. Talvella pisti silmää tori.fi:ssä myynnissä ollut Burley Nomad polkupyörän perävaunu. Peräkärryä olinkin miettinyt, mutta hylännyt kalliina investointina. Nyt sattui ihan uuden veroinen kärry kohdalle.

Reitin suunnittelu olikin haastavaa. Tampereelta Mikkeliin on valittavana joko Päijänteen pohjois tai etelän kautta kiertävä reitti. Halusin vältellä pääteitä, mutta alkuun se vaikutti melkein mahdottomalta. Mutta sitten se oikea reitti melkein suorastaan hypähti silmille. Ja todellakin kiertäen päätiet siten, ettei kilometrejä mahdottomasti kerry "ylimääräistä",  se olikin mahdollista.

No seuraava pähkittävä olikin ajankohta. Töiden puolesta se olisi tapahduttava kesäkuussa, hieman ounastelin, että oman loman jälkeen ei motivaatio ehkä riitä. Viikko 24 valikoitui, mutta kyseisen viikon tiistaina tuli yllättävä este, joten reissu siirtyi seuraavalle viikolle joka olikin Juhannusviikko.

Tiistaina sitten starttasin töiden jälkeen klo 15 matkaan. Keli oli mahtava, lämpöä ehkä hieman liikaa mutta senkin kanssa pärjäsi. Kärryn paino en ollut mitannut, arviolta 25-30 kg. Ja tämän painon huomasi polkiessa.

Kunhan olin päässyt Kangasalan ohi ja suuntasin kohti Sahalahtea tuntui vihdoin, että nyt ollaan reisussa. Sahalahden K-market Sahramista pizzan pala mukaan ja seuraavalla linja-auto pysäkillä päivällisen nauttiminen.
Sahalahdesta suuntasin kohti Kuhmalahtea. Tie oli mukavaa polkea, ei suuria mäkiä. Ohittavat autot kiersivät ehkä jopa kauempaa kuin aikaisemmilla lenkeillä, vaikuttikohan perässäni tuleva kärry tähän? Kuhmalahdessa tuli mieleeni 2018 tekemäni isoisän jäljissä reissun. Isoisä oli 1918 nauttinut ruuan Kuhmalahden kievarissa ja jatkanut matkaa kohti Luopioista. Minulla oli niin hyvä flow päällä etten pysähtynyt Kuhmalahdessa vaan suuntasin kohti Pohjaa miettien samalla yöpaikkaa.

Kyllä oli mahtava polkea! Pohjasta lähdin Ämmätsäjärven itäpuolelta kiertävää hiekkatietä pitkin. Polkupyörän vauhdissa oli mukava katsella ympäröivää luontoa, taloja ja peltoja. Vauhti pysyi soratielläkin samankaltaisena kuin asfaltilla. Matkan keskinopeus oli n. 18 km/h. Mutta kyllähän kärryn paino vaikutti positiivisesti alamäissä, huippunopeus oli 51 km/h. Toki sitten ylämäissä kärry otti antamansa takaisin korkojen kera.

Olin aprikoinut sitä millaisen matkan saisi töiden jälkeen poljettua. En ollut asettanut itselleni mitään tavoitetta, vaan mentiin fiilis pohjalla. Poljinkin sitten 80 km ja saavuin vähän ennen ilta yhdeksää lomakeskus Telarantaan. Sieltä sain paikan teltalle ja pääsin suihkuun. Keli oli varsin hiostava ja koko ajan oli pitänyt muistuttaa itselle juomisesta.
Yö meni levätessä ja pyörän päällä olin aamulla puoli kahdeksalta. Aamupala oli tarkoitus nauttia Padasjoella. Olin havahtunut yöllä vesisateeseen telttakangasta vasten. Mikä ihana ääni. Kyljen vaihto ja uudelleen uneen. Aamulla olikin poutasää.

Poljin samaa reittiä isoisän kulkeman kanssa. Hänhän oli tullut Luopioisesta Auttoiseen tätä tietä pitkin ohi Palsanojan myllyn.
Reitin korkeimmat kohdat sattui Auttoisen ja Padasjoen välille. Onneksi ylämäet olivat kohtuullisen loivia.

Padasjoella nautin aamupalan ja jatkoin todella nautinnollisia pikkuteitä pitkin kohti Pulkkilaa. Tälläiset tiet ovat sitten mukavia ajella. Maisemat vaihtuu ja näkymiä ei peitä tien vieren pusikot.

Tulinkin sopivasti lounas aikaan Pulkkilanharjulle Kesäravintola Reimariin. Kyllä maistui hyvältä kylmä olut ja rasvainen ruoka.
Jatkoin virkistyneenä matkaa kohti Sysmää. Matkan puoliväli tuli sopivasti kohdalle Sysmän kunnan rajan kohdalla.
Tällä tiellä olikin sitten enemmän liikennettä, mutta aika hyvin autoilijat ottivat minut huomioon. Sysmässä kävin tervehtimässä serkkuani. Sopivasti alkoi sataa kun kurvasin hänen pihaansa ja sade oli loppunut kun jatkoin matkaa. Eipä vielä tarvinnut sadekamoja pukea päälle.

Sysmästä suuntasin Hartolaan ja Jari-Pekassa maittava Pizza naamariin. Perunmaalle kääntyessä aloin katsella tien varsilta sopivaa telttapaikka. Olinko jotenkin ronkeli kun sitä ei löytynyt. Pertunmaalla kävin uimassa ja se piristi kummasti. Jatkoin vielä kymmenkunta kilometriä eteenpäin ennenkuin sopiva telttapaikka tuli kohdalle. Teltan sain pystyyn puolen yön maissa.
Aamulla nautin kaurapuuroa pienten ystävien kanssa ja varttia vaille seitsemän olin taas matkassa. Seuraava kohde oli Kissakoski. Pienen suunistusvirheen takia en ajanutkaan Noitintietä vaan lähdin Saviniementietä pitkin. Etenkin Ripatintielle päästessä huomasin että olimme tulleet Etelä-Savoon. Ylämäet olivat selkeästi jyrkempiä kuin aikaisemmin ja niitä oli vähintäänkin riittävästi.

Hirvensalmen S-marketin pihalla nauttiessani evästä alkoi pikkuhiljaa satamaan. Ei vielä niin paljoa että sadevehkeitä olisi tarvinnut. Mutta päästessäni Vilkon sahan ohi sade kiihtyi niin, että sadekamppeet oli vedettävä päälle. Kastuttiin siis sisä ja ulkopuolelta :) . Matkan rasitus alkoi tuntua jaloissa, ylämäissä ei meinannut löytyä samalla tavalla voimaa kuin alkumatkasta. Ennen Otavaa pystyin jo keventämään varustusta riisumalla sadevaateet.

Matka olikin hyvä lopettaa Mikkelissä baari Domissa itselleni antamalla palkinnolla!
Reissu oli mahtava. Työasiat eivät pyörineet päässä matkan aikana. Keli suosi todellakin. Jos tuota aikaa olisi niin tälläistä voisi alkaa tehdä enemmänkin.

Lopuksi vielä koko reitti. Kaiken kaikkiaan 304 km tuli poljettua.











tiistai 21. tammikuuta 2020

2020 Skotlanti

Minulle heräsi ajatus kävelemisestä ylämaan nummilla kun Mikkelin Viskisieppoklubi alkoi suunnittelemaan Robert Burnsin päivällistä Edinburghissa. Vielä kun sain soviteltua lomankin ajankohtaan niin mikäpäs siinä.

Varasin lennot hyvissä ajoin syksyllä ja sain lentoliput puoli-ilmaiseksi. Olin aikaisemmista reissuista Brittein saarilla oppinut, että vuokra-auton pitää olla automaattivaihteinen paljon helpommalla pääsee. Niinpä vuokrasin halvimman automaattivaihteisen, Citroen Cactus. Yllätykseni oli suuri kun kentällä sainkin BMW 520 M3:n. Tällä olikin sitten mukava ajella!



Suuntasin kentältä kohti Perthiä, missä minulle oli varattu ensimmäinen yösija. Ennen majoitukseen kirjautumista ajelin tapaamaan Hamishia, joka oli tehnyt minulle sporranin viisi vuotta sitten. Hamishin vertas sijaitsi Perthin länsipuolella erittäin huonokuntoisen tien päässä. Siinä menikin muutama tunti nopeasti hänen kanssaan keskustellessa ja ihmetellessä hänen nahkatöitään.
Ajaessani kohti majoitusta ohitin Huntingtowerin linnan. Tämä olikin auki, joten menin sinne tutustumaan. Linna oli osittain restauroitu, muun muassa erään huoneen katto oli erittäin hieno. Linna on rakennettu 1400 luvulla Ruthvenin klaanin toimesta.
Linnassa sanotaan "Lady Greensleevesin" kummittelevan. Nuori nainen nimeltä Dorothea, joka oli Gowrien 1. Jaarlin tytär. Legendan mukaan hän oli rakastunut linnassa olevaan palvelijaan ja että heillä oli tapana salaisesti tavata yöllä itätornissa, jossa palvelijat nukkuivat. Eräänä yönä tytön äidin, kreivittären, oletetaan tietäneen tapahtumassa ja lähteneen paljastamaan paria perheen asuntiloista länsitornissa itäiseen torniin. Dorothea kuuli äitinsä askeleen sillalla ja kykenemättä palaamaan toiseen torniin kiipesi katolle. Katolla hän hyppäsi tornista toiseen ja laskeutui omaan huoneeseen mennen nukkumaan omaan sänkyynsä, mistä äiti löysi hänet. Tornien välinen etäisyys oli useita metrejä, joten häneltä vaadittiin rohkeutta hyppäämään toiseen torniin. Seuraavana päivänä tyttö ja hänen rakastajansa karkasivat, eikä tietoja ole olemassa kertoaksemme, mitä heille tapahtui.
Kehoni oli vielä aivan Suomen ajassa, eli heräsin jo neljältä. Aamupala olisi tarjolla vasta kahdeksalta niinpä lähdin pikku aamulenkille. Pimeäähän siellä oli. Se täällä Skotlannissa on hienoa, että nytkin kaikki vastaantulijat toivottivat hyvät huomenet.

Täyden Skotlantilaisen aamiaisen voimin oli hyvä lähteä eteenpäin.

Kävin pyörähtämässä tutun tislaamon kautta. Olavin kanssa olimme vierailleet täällä kahdeksan vuotta aikaisemmin.

Olin alustavasti netistä tutkinut kävelyreittejä ja tykästynyt ennen Dalwhinnietä olevaan reittiin. Autolle löytyi helposti parkkipaikka tien vierestä ja vaihdoin vaatteet, hieman ehkä hyytävässä tuulessa. Aurinko paistoi ja lämpötila oli siinä seitsemän astetta, mutta tuuli oli kova.

Polku oli hyvää kävellä ja suurempaa erehtymisen vaaraa ei ollut. Liikkeelle lähdetään n. 420 metrin korkeudesta ja ensimmäinen huippu 917 metrin korkeudessa on kolmen kilometrin kävelyn päästä. Joten nousua on enemmän kuin mihin Suomessa on tottunut. Tämän huomasi hyvin jaloissa ja keuhkoissa. Vaikka kuinka yritti hitaasti kävellä, niin vääjäämättä vauhti kiihtyi ja samalla myöskin sykkeet nousi.
Toinen huippu oli 975 metrin korkeudessa. Aikaisemmin olin hieman empinyt, kun tämäkin huippu oli pilvessä. Mutta sitten päätin, että olkoon kyllähän sinne huipulle mennään vaikkei sieltä mitään näkisikään. Ja kuin taikaiskusta päästyäni huipulle pilvet väistyivät. Miten hienosti Loch Ericht näkyikään vuorten välissä samoin kuin Cairgormin vuoristo kaukaisuudessa. Ainoa inhottavuus oli voimakas tuuli. Kiivetessä oli hyvin pysynyt lämpimänä, mutta paikalla ollessa rupesi tulemaan kylmä.
Astelin vuorten lomitse kohti autoa ja nautin olostani. Huoli vaimostani painoi mieltä, hän kun sairastui juuri ennen lähtöäni ja jollei hän pakottanut lähtemään olisin jäänyt kotia. Autolle päästyä oli taivas vetänyt enemmän pilveen.
Dalwhinnien tislaamolla oli pakko käydä. Täälläkin kävimme Olavin kanssa kahdeksan vuotta sitten, mutta silloin oli huoltotauko. Nyt kävi vielä niin tuuri, että pääsin oppaan kanssa kahdestaan kierroksella. Sai kysellä rauhassa. Tislaamon pannut on vaihdettu kaksi vuotta sitten, joten saas nähdä kolmentoista vuoden päästä onko sillä vaikutusta makuun.

Illaksi saavuin Invernessiin. Invernessissä tapasin vanhan tutun Magin, jonka kanssa ilta menikin nopeasti.
Aamulla suuntasin kohti Cullodenin taistelupaikkaa. Cullodenin taistelu (gaeliksi Blàr Chùil Lodair) oli 16. huhtikuuta 1746 käyty taistelu jakobiittikapinallisten ja Ison-Britannian hallituksen välillä. Taistelu käytiin lähellä Cullodenia, joka sijaitsee Invernessistä itään. Se päättyi brittihallituksen voittoon ja heidän komentajansa Wilhelm Cumberland sai kutsumanimen teurastaja Cumberland vankien ja pakoon lähteneiden raa'asta kohtelusta. Britit kitkivät taistelun jälkeen myös Ylämaiden klaanijärjestelmän kieltäen esimerkiksi tartaanit ja säkkipillit.

Jakobiittien armeijassa oli noin 5000 miestä, joista suurin osa kuului Ylämaiden klaaneihin. Klaanien miehet olivat aseistautuneet suurimmaksi osaksi perinteiseen tapaan kilvellä sekä miekalla tai kirveellä. Vain harvalla oli käytössään musketteja. Mukana oli myös pieni osasto Ranskan armeijan sotilaita, jotka oli värvätty lähinnä irlantilaisten pakolaisten joukosta. Joukkoihin kuului myös 200 ratsuväen sotilasta aseinaan miekat ja pistoolit. He toimivat varajoukkoina selustassa. Raskaat tykit olivat joukkojen etulinjan keskellä. Cumberlandin herttuan armeija oli lähes kaksi kertaa jakobiitteja suurempi. Osa heistä oli alamaiden skotteja, jotka vastustivat jakobiitteja. Myös muutamat Ylämaiden klaanit olivat liittyneet hänen puolelleen.

Hiljaiseksi veti kiertäessä taistelukenttää ja miettiessä rohkeutta, mitä vaaditaan tämän kaltaisessa sotimisessa. Kentällä sai hyvän kuvan Brittien sekä Jakobiittien linjojen paikasta ja taistelun kulusta.

 Ajelin hiljalleen kohti seuraava majapaikkaa ihastellen maisemia ja kohteita mm. Nairn viaduct,
 Drumin linna lähellä Glenlivetin tislaamoa.
Yöpaikka minulla oli Tomintoulin kylässä. Tämä kylä on yksi korkeimmalla sijaitsevista kylistä. Kylän ympärillä on hyviä kävely kohteita. Kylästä löytyy myös Whisky Castle niminen kauppa, jossa on yli 600 single malt pullotetta. Tämä kylä olisi hyvä paikka viipyä pitempäänkin ja tehdä päivä retkiä ympäristöön.

Matkalla kohti Edinburghia oli kapeaa tietä ja mahtavia maisemia.
Niin kuin alussa mainitsin oli lähtösysäys tälle reissulle Mikkelin Viskisieppoklubin Robert Burns päivällinen, joten minun oli oltava lauantaina 25.1 Edinburghissa. Päivällisestä voitte lukea TÄÄLTÄ.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja kuin piloillaan aurinkokin ilmestyi näkyviin kun odottelin lentoa lähteväksi Edinburghin kentällä.

Seuraavalla kerralla jos saisin vaimon mukaan.....

Kuvat Kimmo
Lähteet Wikipedia