Lentomme laskeutui 21:50 ja vuokra-auto odotti meitä. Keli oli sateinen, pimeä ja minä en ollut aikaisemmin ajanut ajoneuvolla jossa ratti on väärällä puolella. Oli siinä miettimistä ensimmäisessä liikenneympyrässä, että ketä väistää ja kuka saa mennä ensin. Etenkin kun näkyväisyys oli pimeyden ja sateen takia hieman vajavainen. Päästiin kuin päästiinkin Hotellille.
Hotellissamme Premier Inn Edinburgh ei ole ravintolaa, joten sitä iltapalaa oli lähdettävä etsimään. Autolla ei viitsinyt lähteä sateeseen, joten kävelimme lähimmälle MacDonaldsille, muita ravintoloita ei lähistöllä ollut. Olavi totesi että näin sitä nautitaan skotlantilaista ruokaa!
Aamulla keli aukeni samanlaisena. Olimme ylhäällä jo hyvissä ajoin. Hotellista sentään sai aamiaisen. Lähdimme ajamaan suunnitelmamme mukaan kohti pohjoista. Pikku hiljaa alkoi ajaminen sujua paremmin. Olin kyllä Olaville sanonut, että risteyksissä totea aina että oikea, oikea.
Skotlantilaista kapeaa tietä. |
Olin suunnitelmani perusteella laittanut jo GPS:ään pisteet valmiiksi, joten suunnistaminen itsessään ei tuottanut ongelmia. Kohteet löytyivät hyvin ja kun karttapohjakin GPS:ssä oli ajan tasalla menivät risteykset oikein.
Ensimmäinen tislaamoista oli Edradourin tislaamo. Edradour mainostaa itseään Skotlannin pienimpänä tislaamona (2012), tosiasiassa Skotlannista löytyy nykyään pienempiäkin. Mutta Edradourin tislauspannut olivat aikoinaan pienimmät sallitut. Se on perustettu 1825 ja se tuottaa 280 tuhatta litraa. Tämä tislaamo valittiin siksi, koska netissä siitä oli niin paljon mairittelevia lausuntoja.
GPS ohjasi meitä aika yllättävän pientä tietä pitkin. Tislaamo ilmestyi näkyviin mutkan takaa ja silloin tajusimme, että olimme tulleet "takaoven" kautta. Virallinen reitti tuli Pitlochryn kautta.
Kun nousimme autosta meitä tervehti säkkipillin soitto. Säkkipillisti tai miten häntä kuvaillaankaan soitti tislaamolle menevän tien alussa. Kylläpä se kuulosti hienolta, etenkin ensimmäisen kerran ihan livenä. Tislaamo oli todella kaunis. Matalat rakennukset olivat sijoittuneet Edradour Burnin molemmin puolin. Emme olleet tänne varanneet etukäteen kierrosta ja kun menimme kauppaan niin ensimmäiseksi meiltä kysyttiin lähdettekö kierrokselle. Kierroksen piti noin viisikymppinen herrasmies. Puhui vakuuttavasti tislaamon historiasta ja tastingissa kuvaili maistelemiamme viskejä. Maistelimme mm. Sauternes Cask Matured 8 vuotiasta mallasviskiä, ei aivan minun makuuni. Tislaamon henkilökunta oli ystävällistä ja itse tislaamo oli hyvin valokuvauksellinen. Tislaamon kahviosta kahvi maksoi vain kaksi puntaa ja kaupan päälle sai vielä mukin.
Jatkoimme matkaa ja tie nousi pikkuhiljaa ylemmäs. Dalwhinnien tislaamo onkin Skotlannin korkeimmalla sijaitseva tislaamo. Ehkä sen vuoksi päätimme käydä vierailemassa siellä. Dalwhinnie onkin selkeästi suurempi tislaamo kuin Edradour, tuotto on 2,2 miljoonaa litraa. Tislaamo on perustettu 1897. Pahaksi onneksemme taikka sitten myöhemmin, kun puhuimme asiasta se olikin onni, että tislaamossa oli huolto käynnissä. Emme siis päässeet katsomaan tuotanto prosessia.
Lähdimme kuitenkin kierrokselle, koska Dalwhinnie kuuluu Classic Malts kokoelmaan, joten liittymällä Classic Maltsiin pääsi kaikissa siihen kuuluvissa tislaamoissa ilmaiseksi kierrokselle. Kuvia ei tässä tislaamossa saanut ottaa sisältä. Mutta vaikka emme päässeet seuraamaan viskin valmistusta, niin pääsimme seuraamaan mäskitynnyrin uudistamista. Miehet paiskoivat lekalla vanteita paikalleen, näytti kovalta hommalta. Kuulemma nämä puiset mäskialtaat kestävät sen 25-30 vuotta käytössä.
Päätimme ajaa hieman kiertotietä kun kelikin oli tullut mainioksi ja maisemat olivat aivan hulppeat. Dalwhinniestä lähtiessä oli pakko pysähtyä ja ottaa kuvia kun tie laskeutui alas laaksoon ja horisontissa siintivät hienot vuoret.
Ajoimme nätin Lagganin kylän lävitse kohti Ruthvenin varuskunnan vanhoja rakennuksia. Siellä menikin sitten tovi kierrellessä raunioita ja miettiessä miten täällä on eletty. Siinä kierrellessä rupesi aurinkokin paistamaan. Ruthvenin kasarmit rakensi englantilaiset 1721. Kasarmin mahtui 120 miestä ja 28 hevosta. 1745 kasarmia puolusti 12 britti sotilasta kahtasataa Jacobiittiä vastaan menettäen vain yhden sotilaan. Seuraavan vuonna Jacobiitit tulivat suuremmalla voimalla tykkien kera ja valloittivat kasarmit. Cullodenin taistelun jälkeen 3000 Jacobiittiä vetäytyi kasarmille, josta prinssi Charles Edward Stuart heidät kotiutti, nähdessään tilanteen toivottomaksi. Kasarmi tuhottii tässä yhteydessä.
Jatkoimme matkaa kohti Dufftownin kaupunkia. Ajelimme pikkuteitä pitkin ja nousimme mm Cairngorm vuorelle. Sieltä olikin mahtavat näkymät! Ajellessa ohitimme monta tuttua tienviittaa, Tomintoul, Cragganmore, Glenfarclas, Knockando yms. Aika vaan ei riitä kaikkeen.
Dufftownissa olimme alustavasti katsoneet majoitusta Fife Armsiin, mutta se oli täysi. Baarimikko neuvoi meidät Commercial Hotellille, mistä majoitus meille löytyi. Majoitus oli reissun halvin yösija, 20£/henk/yö. Tähän hintaan ei kovin ruhtinaallista yösijaan voinut vaatia, mutta yö tuli vietettyä.
Aamulla Olavin nukkuessa kiertelin ympäri Dufftownia mitä mainioimmassa aamusäässä. Aurinko paistoi ja niityllä lampaat ihmetteli minua. Kylän halki kävellessäni kaikki vastaantulijat tervehtivät ja toivottivat hyvän huomenen. Olavin herättyä olikin vuorossa tuhti Skotlantilainen aamupala.
Seuraava kohteemme oli Auchindoun linnan rauniot. Selvää parkkipaikka ei linnalle menevän tien varresta löyytynyt, joten hieman aikaa meiltä meni kun mietimme mihin auton pistäisimme parkkiin. Lopulta päätimme, että siinä pellolla tien vieressä on varmaankin asiallisella paikalla.
Lähdimme kävelemään kohti linnaa, kukkulalle nousevaa tietä pitkin. Keli oli puolipilvinen ja maisemat näyttivät aina vaan paremmilta, mitä korkeammalle nousimme. Rauniot näkyivät pellon keskeltä ja tie näytti menevän talon pihaan. MIetimme hiukan mitä teemme, mutta kun ison tien varressa oli niin selkeä viitta linnalle, päätimme jatkaa kohti rakennusta. No ennen talon pihaa irtaantuikin polku linnalle. Muutama lammasportti ja olimme raunioilla. Tällaisessä kelissä olikin mukava tutkia raunioita. Matkaa kävellen tänne tuli n. 3 km. Paluumatkalla autolle kävin hakemassa yhden geokätkön.
Lähdimme Dufftownista ajamaan itään päin kohti Keithin kaupunkia.
Strathislan tislaamon parkkipaikalla mietimme, että saammeko pysäköidä automme Roll Roycen viereen. No siihen volkkarin tälläsimme.
Strathisla on Chivas Regalin kotitislaamo. Lähdimme kierrokselle ja tässäkään tislaamossa ei saanut kuvata tislaamon sisällä eikä tynnyri varastossa. Kierroksen piti nuori nainen, selkeästi opetellut sanomiset ei aivan tullut kokemuksien kautta, Mutta kuitenkin ihan viihdyttävän kierroksen hän piti. Tastingissa maistelimme Chivas Regalin 12 ja 18 vuotiasta blendetiä sekä 12 vuotiasta mallasviskiä. Strathislan tislaamoa on sanottu Skotlannin kauneimmaksi tislaamoksi ja kyllähän se kaunis olikin. Kannatti tännekin tulla.
Keithistä suunnistimme kohti pohjoista. Tavoitteenamme oli päästä illaksi Invernessin kaupunkiin.
Matkan varrella kävimme Glen Morayn tislaamolla missä Olavi maisteli heidän 18 vuotiastaan. Täälläkään ei yksi maistelu maksanut mitään. Minä en uskaltanut kun piti autolla ajaa.
Jatkoimme matkaa kohti Fort Georgen tykistölinnaketta. Sisäänpääsy maksoi 6,90 puntaa. Tässä museoidussa linnakkeessa on vieläkin kaksi komppaniaa toiminnassa brittiarmeijalla. Linnakkeen kirkossa ihastelimme vanhoja lippuja, joista osa näytti jo hyvinkin vanhoilta.
Linnakkeelta ajoimme Cullodenin nummille katsomaan tätä kuuluisaa taistelupaikkaa, missä Jacobiitit ottivat brittien kanssa yhteen 1745. Vaikuttava paikka tälläiselle sotahistoriasta kiinnostuneelle, mutta aika alkoi painaa päälle ja oli jatkettava matkaa kohti Invernessiä. Matkan varrella muutama geokätkö ja mahtavan junaradan ihastelua.
Yö sijaa etsimme hieman aikaa Invernessissä ja Hawthorn Lodgen ikkunassa oli ilmoitus, että tilaa löytyy joten valitsimme sen yöpaikaksi. Tämä majoitus olikin ihan toista kuin edellisyön, toki hintaakin oli enemmän. Autolle löytyi paikka sisäpihalta, oli kyllä aika tiukka, mutta kyllähän tällainen rattimatti auton saa parkkiin.
Pikainen suihku ja lähdettiin etsimään syötävää. The Riverside sattui tulemaan vastaa ja hintakin näytti kohtuulliselle, siispä sinne. Nautimme erittäin maistuvaa Haggista. Tämä Haggis oli valmistettu uudella twistillä vanhoja perinteitä kunnioittaen. Nyt oli hyvä maha täynnä jatkaa illan viettoa. Harhaillimme kaupungilla etsien sopivaa baaria. Olimme jo suuntaamassa kohti majoitusta, kun baari nimeltä Hootananny tuli vastaan. Ulospäin ei näyttänyt kovinkaan kummoiselta, mutta kunhan astuimme sisään. Sali oli täynnä ihmisiä, nurkassa soitti bändi "perinteistä"paikallista musiikkia ja ihmisillä tosi hyvä meno. Löysimme istuinpaikan ja nautimme Black Islen tuotteita ym oluita. Viereisessä pöydässä istui kaksi naista ja aloimme jututtamaan heitä.
Minä lähdin aikaisemmin majoitukseen, koska huomennakin piti ajaa. Olavi jäi vielä kylille. Hän sitten soitti kolmen aikaan, kun ei muistanut osoitetta joten minullekin tuli yölenkki, kun kävin hänet hakemassa.
Aamulla suuntasimme pohjoista kohti.
Kävimme kääntymässä Dalmoren tislaamolla. Tislaamo oli kiinni, joten nautimme vain tislaamon pihassa näkymistä lahdelle. Suuntasimme Dalmorelta kohti Glen Ordia joka sekin oli kiinni. Olihan sunnuntai. Ajelimme pieniä teitä kohti Loch Nessiä. Matkan varrella kävimme jaloittelemassa yhden ensimmäisen maailmansodan muistomerkin luona. Niitä onkin huomattavasti enemmän kuin toisesta maailmansodasta.
Loch Nessin rannalla on Urguhartin linna. Linnan tarkkaa rakennusvuotta ei tiedetä, mutta linna on sijainnut alueella ainakin 1200-luvulta saakka. Alue annettiin Durward-suvulle 1229 ja he luultavasti rakensivat linnan. Linna oli ainakin olemassa 1296 kun Englannin Edvard I valloitti Urquhartin linnan. Se siirtyi englantilaisilta skoteille ja takaisin. Vuonna 1306 Robert Bruce hallitsi linnaa tullessaan Skotlannin kuninkaaksi.
Siihen tutustumiseen kuluikin yllättävän pitkä aika. Etenkin kun keli oli lämmin keli. Mutta oli kyllä mielenkiintoinen kohde, ihmisiä ehkä kenties liikaa.
Ajelimme kohti etelään pitkin Loch Nessin rantaa. Invermoristonissa kirjoitimme kortit ja ihastelimme kylää. Seuraavana olikin Fort Augustus. Laitoimme auton parkkiin ja lähdimme kävellen katsomaa kanavaa. Puolen tusinaa venettä oli juuri nousemassa kanavaa pitkin, sitä oli kiva katsella jäätelöä nauttien. Muutama olikin isoja ja kalliin näköisiä.
Sitten olikin vuorossa Ben Nevisin ja Obanin tislaamot. Ben Nevis oli kiinni ja myöhästyimme hiukan Obanilta. Aikataulumme oli rakennettu hieman liian tiukaksi ja tähän satama kaupunkiin ei meillä ollut aikaa tutustua yhtään enempää. Jatkoimme "oikotietä" tai ainoa tiehän se olikin. Tie oli kapea ja mutkainen, joten ajaminen alkoi käydä työstä ja hieman väsyttämäänkin.
Yösija löytyi Ardrishaigista, The Grey Gull Inn. Oli laadukas paikka. Aamulla taas Olavi nukkui hieman pitempään, joten käytin tilaisuutta hyväksi tutustumalla paikkakuntaan ja yrittämällä ottaa kuvia.
Tuhti ja riittävä aamupala.
Lähdimme kohti lauttarantaa. Yösijan olimme valinneet sen tähden, että aamulla kerkeää hyvin lautalle. Lauttarannassa olikin jo autoja melko paljon. Olimme etukäteen varanneet paikan lautalle, joten auto oikeaan jonoon ja "terminaaliin" hakemaan lippuja. Laivamatka kestää n. 2,5 tuntia, eli oli hyvää aikaa katsella merta ja nauttia elämästä.
Islayn saari näkyvillä. Tämä saari oli meidän retkemme pääkohde ja sitä oli odotettu. Keli oli tosi mahtava. Kannella ei tullut kylmä kun katselimme avautuvaa maisemaa. Laivan tultua maihin suuntasimme kohti etukäteen varattua majoitusta.
Islayn nummea.
Majoitumme Port Ellenin kaupunkiin White Hart Hotelliin. Majoitus ei ollut aivan samaa tasoa kuin edellis yö, mutta hyvä kuitenkin. Keli oli aivan mahtava, joten päätimme lähteä kävelemään kohti Laphroaighin tislaamoa n. 2 km päähän.
Laphroaigin tislaamolla Jenny kierrätti meidät lävitse tislaamon ja kertoi hyvin viskistä sekä sen valmistuksesta. Maistelimme heidän 10 ja 18 vuotiastaan sekä Quarter Caskia. Maistelussa oli mukana myös appelsiinia, luumuja ja xxx(ei muista näin jälkikäteen ja kuvasta se ei selviä). Kävimme katsomassa maapalstojamme, joiden etsimisessä menikin tovi aikaa. Oli vain GPS piste jonka perusteella seisoimme yhdessä kohtaa peltoa. Tässä se nyt sitten oli, neliöjalka omaa maata Skotlannissa. Pellolla oli paljon eri maiden pieniä lippuja, ja meitä harmitti ettei meillä ollut Suomen lippua asetettavaksi omalle maalle! Tislaamolta saimme vuokran maastamme (pienen pullon 10 vuotiasta).
Kun olimme kävelemässä kohti Port Elleniä, pysähtyi viereemme pieni auto ja kuljettaja kysyi voisiko hän heittää meidät. Mehän ensin yritettiin estellä, kun meidän kenkämmekin olivat ihan saviset. Mutta ei se kuljettajaa haitannut, joten hyppäsimme kyytiin ja saimme kyydin Port Elleniin vielä ruokapaikka ehdotusten kera. Eipä tällaistä tapahdu Suomessa!
Menimme kuskin suosittelemaan paikkaan nuorisokahvilaan syömään. Sieltä perinteiset fish and chips. Tilausta ottaessaan kysyimme mitä täällä saisi juoda. No heillä oli vain tarjota teetä, mutta sanoivat että oluet voi käydä ostamassa lähellä olevasta kaupasta. Olavi kävi hakemassa meille oluet ja kyllä se ruoka maistuikin!
Aamulla oli taas aikaa kierrellä ennen kuin Olavi heräsi. Kävin rannassa ottamassa kuvia ja kun Olavi heräsi oli aamupalan aika. Aamupalalla sitten mietimme mitä tänään tehtäisiin. Päätimme lähteä ensin kiertämään autolla saaren länsiosia.
Ajoimme länsisaaren aivan eteläosaan Portnahaveniin. Siellä katselimme tovin, kun kalastaja koiransa kanssa saapui satamaan. Seuraavaksi yritimme löytää vanhan Port Charloten tislaamon paikkaa. Otaksuimme olevamme oikeassa paikassa, mutta täysin selkeäksi ei paikka tullut.
Sen verran pysähdyimme Bruichladdichin tislaamolla, että saimme otettua muutaman kuvan ja jatkoimme kohti Kilchomania.
Kilchomanin tislaamossa kului enemmän aikaa. Kilchomanin tislaamo on meillä oikeastaan "klubitislaamo" olemmehan seuranneet tislaamon kehitystä sen ensimmäisestä new spiritistä lähtien. Joten olihan siellä aivan pakko käydä! Tislaamo on perustettu 2005.
Kierros oli tislaamossa hyvä samoin kuin kahvilan tarjoamiset. Kierroksella maistoimme suoraan mäskiastiasta, ja sahdin tapaistahan se oli. Kylläkin melko kuivaa. Olimme juuri pannujen kohdalla kun tislaamomestari totesi, että nyt on "head" tiputettu ja käänsi "heart"in valumaan suoraan säiliöihin. Tästä valuvasta elämän vedestä hän valutti lasiin ja tarjosi meille maistiaiset. Mestari kysyi ilkikurinen ilme naamallaan, että miltä se maistui. Olihan tisle 76%:sta, joten hänhän odotti jotain aivan muunlaista reaktiota, kun mitä me Olavin kanssa annettiin. Juotavaahan se oli, mutta yllättävän kuivaa, niin kuin hänelle totesin. Mestari kertoi, että se vielä siitä muuttuu. Samaan aikaan kieroksella olleet englantilaispariskunnat eivät pystyneet niin vahvaa juomaan. Me Skandinaavit olemme valitettavasti tästä kuuluisia.
Pannuilta menimme pullottamoon ja pullottamosta kuin poistuimme, tuli tislausmestari juosten lasin kanssa tarjoamaan nyt maistiaista. Tämä olikin aivan erimaailmasta, hyvin öljyinen ja täyteläinen. Sitä olisi voinut juoda enemmänkin.
Tislaamon kaupassa ja kahvilassa oli pakko viettää aikaa, että olisi ollut ajokykyinen. He kyllä lupasivat opastaa sellaiset reitit, ettei poliisista olisi ollut häiriötä. Mutta emmehän me maistissa aja!
Tislaamolta lähtiessä poikkesimme vielä Kilchomanin kirkon raunioilla katselemassa vanhoja hautoja.
Iltapäivällä vuokrasimme polkupyörät 5£ ja lähdimme kohti Kildaltonin kirkkoa ja ristiä. Reitti vei Laphroaigin, Lagavulinin ja Ardbegin tislaamoiden ohitse. Mikäs se oli polkiessa, kun oli hieno keli. Aurinko paistoi ja reitti oli mukavan vaihteleva.
Kildaltonin risti on varhaisin kristinuskon symboli Skotlannissa. Se on kaiverrettu 1300 vuotta sitten. Matkaa sinne kertyi n. 17 km.
Paluumatkalla kävimme Ardbegissa maistelemassa muutaman heidän tisleen. Olimme nimittäin heidän kaupassa, kun nainen tuli minulta kysymään mitä haluaisin maistella. Tämä yllätti minut niin, etten osannut kuin soperrella ja ainoa mikä mieleeni tuli oli Uigeadail. No hän toi myös heidän uutta tislettää Alligatoria!
Aamu valkeni sumuisena ja lähdimme kohti American monumenttia. Matkalla ylämaan karja ihmetteli meitä.
Monumentilta olisi varmaan kirkkaalla kelillä mahtava näkymät etelään, mutta nyt ei ollut! American monumentin on rakentanut Amerikan punainen risti kahden joukkojen kuljetus aluksen tuhon muistoksi, the Tuscania ja the HMS Otranto (1918). Näissä menehtyi yhteensä 630 ihmistä. Monumentin lähistöltä etsimme geokätkön.
Ajoimme Bowmoren kaupunkiin ja eikö silloin sumu repeytynyt ja aurinko alkoi paistamaan. Olisipa paistanut hetkeä aikaisemmin! Kävimme tutustumassa Bowmoren tislaamoon sekä läheiseen Whisky kauppaan. Olipa niin pienessä kaupassa hyvä valikoima viskejä!
Ilmeisesti eilinen auringossa tehty pyöräilyretki oli saanut minulle jonkinlaisen auringonpistoksen, kun päätäni alkoi pikkuhiljaa särkeä. Seuraavassa kohteessa Caol Ilassa yritin lähteä kierokselle mutta jouduin tulemaan kesken kierroksen autolle. Esittelijä todennäköisesti luuli minun potevan krapulaa! Autossa sitten torkahdin ja heräsin siihen kun Olavi koputti ikkunaan. Tämä lyhyt torkahdus oli auttanut paljon olotilaani ja pystyin liittymään kierroksen jälkeiseen tastingiin
Caol Ilasta suunnistimme sitten Bunnahabhain tislaamolle. Sieltä olikin mahtavat näkymät Juran saaren huipuille ja se vesi oli sitten kauniin turkoosin läpikuultavaa
Torkuimme koko paluu laivamatkan ajan ja kahden ja puolen tunnin lauttamatkan jälkeen olimme Kennacraigissa. Lauttarannasta oli alusta suunnitelma tehty, että ajelemme pikku hiljaa kohti Edinburghia, käyden mm Glengoynessa.
Inverarayssa yritimme löytää yösijaa siinä onnistumatta. Kaikki paikat näyttivät olevan täynnä. Eikä täällä näyttänyt bed and breakfast paikkoja niin paljon kuin mitä Invernessissä oli. Onneksi puolen tunnin ajomatkan päästä löytyi majatalo, missä oli tilaa.
Argyll forest parkissa tuli vastaan mahtava näköala. Rest and be thankful. Näkyvyyttä oli laaksoa pitkin nelisen kilometriä. Uusi tie oli rakennettu pitkin itärinnettä ja laakson pohjalla oli vanha sotilastie. Henkeäsalpaavat näkymät, totta tosiaan.
Ajelimme Loch Lomondin länsirantaa pitkin kohti Glengoynen tislaamoa. Tislaamolla käväsimme heidän kaupassa, kierrosten aikataulu ei meille sopinut
.
Glengoynesta sitten suuntasimme kohti Dounen kaupunkia. Siellä mielenkiinnomme kohteena oli Dounen linna ja Deanstonin tislaamo.
Dounen linnan rakentaminen on aloitettu 1300 luvulla ja omaa mielenkiintoisen historian. Ehkä viimeisempänä mielenkiintoisena piirtenä on kun se on ollut Monty Pythonin filmissä. Hienosti entisöity ja tutustumisen arvoinen paikka.
Linnalta sitten ajoimme kylälle, jonka kaupasta jo meille tutuksi tulleen lounaan osto. Kolmioleipää ja juotavaa. Tästä sitten Deanstonin tislaamolle. Tislaamo on perustettu 1974 vanhaan puuvillatehtaaseen. 2012 avattiin vierailukeskus. Toiminta oli sen verran uutta ettemme päässeet kierokkselle, maistelimme kylläkin heidän tuotteitaan.
Ja täytyihän Skotlannissa käydessä käydä William Wallace monumentilla mistä aukeaa näköala Stirlingin kaupunkiin.
Olavin takana aukeaa Bannockburnin taistelukenttä, missä 1314 Robert Brucen joukot voittivat selvästi suuremmat englannin joukot ja Skotlannista tuli itsenäinen valtakunta.
Stirlingin kaupungista suuntasimme takaisin Edinburghiin pysähtyen matkalla Rosebankin tislaamon paikalla. Rosebank suljettiin 1993.
Olimme Bannocburnissa ollessamme etsineet meille majapaikan Edinburghista Ardleigh House, mihin nyt suuntasimme. Illalla kävimme vielä kävelyllä ja kiinalaisessa ravintolassa syömässä.
Aamulla suuntasimme Roslynin linnalle Edinburghin eteläpuolelle. Roslynin kappeliin jätimme menemättä, kovin hintavan sisäänpääsymaksun takia. Keli oli aavemaisen usvaista, jota vielä linnan rauniot korosti. Hieno paikka.
Roslynista suuntasimme Glenkinchien tislaamolle, missä saimme kuninkaallisen kierroksen. Vain me Olavin kanssa kaksin oppaan kanssa. Opas oli jäämässä eläkkeelle syksyllä, joten hän kyllä tiesi mistä puhui. Glenkinchiellä on kyllä hieno tislaamon pienoismalli sekä museo.
Loppupäivän vietimme Edinburghissa etsien itsellemme kilttiä ja nauttimassa mitä hienoimmista oluista.
Edinburghin kaupunki jätti mieliimme miellyttävän vaikutelman.
Sitten olikin poislähdön aika. Olimme käyneet viemässä vuokra-auton jo illalla pois lentokentälle. Paluumatka lentokentältä sujui hienosti bussilla. Olimme tiedustelleet isännältä, kuinka paljon aikaa pitää varata kentälle menoa varten.
Taksi tuli ajallaan ja olimme ajatelleet ostavamme tuliaiset kentältä. Mutta jono oli valtavan pitkä ja näytti siltä, että vain yksi tiski palvelee. No siinä meni se aika tuliaisia varten. Tiskillä olikin sitten yllätys, kun yritimme sopertaa englanniksi, niin virkailija totesi että jatketaan sitten suomeksi. Oli vaimoltaan oppinut Suomea. Ehdimme juuri ja juuri koneeseen ja kun astuimme sisään niin välittömästi he vetivät ovet kiinni.
Ensin olimme aikoneet Lontoon kautta, mutta jouduimmekin lentämään Amsterdamin kautta takaisin Suomeen.
Matkamme onnistui täydellisesti. Tämän tunteen sai aikaan ehkäpä keli joka oli erinomainen alusta huolimatta. Kaikki ennakkovalmistelut ja -varaukset menivät hyvin.
Iso kiitos Olaville matkaseurasta ja alkakaamme suunnittelemaan uutta reissua Skotlantiin, koska meiltä jäi hyvin paljon vielä näkemättä ja viskiä juomatta ;)