keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Olaville

Poissa on hyvä ystävä ja vaelluskaveri. Paljon kierrettiin, mutta paljon jäi meiltä kesken. 
 
Lapissa kaikki kukkii nopeasti,
maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin.
Tuot' olen aatellut ma useasti,
kun katson kansan tämän vaiheisiin.

Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta
ja suuri surkastua alhaiseen?
Miks meillä niin on monta mielipuolta?
Miks vähän käyttäjiä kanteleen?

Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu
kuin heinää, - miestä toiveen tosiaan,
miest' aatteen, tunteen miestä, kaikki maatuu
tai kesken toimiansa katkeaa? 


tiistai 17. syyskuuta 2013

Leijonaa mä metsästän

Leijonaa mä metsästän. Tahdon saada suuren. Enkä pelkää ollenkaan. Edessä on suo.... Tämä laulu soi useamman kerran tämän vaelluksen aikana joten siitä tulikin tämän reissun nimi.

Luulin tietäväni vaeltamisesta jo aika paljon. Olenhan kulkenut pohjoisessa jo toistakymmentä vuotta. Mutta kuitenkin tyttäreni Kreetta opetti tällä reissulla minulle erittäin paljon vaeltamisen filosofiaa. Tärkeintähän ei ole matkan teko, kilometrien hankkiminen, tunturien valloittaminen vaan oleminen!

Lähdimme ajamaan kohti pohjoista 10.9 puoli neljältä kun Kreetta oli tullut koulusta. Yön vietimme Suomussalmella matkustajakoti Kuutamossa. Aamulla kahdeksalta matka jatkui kohti Ivaloa. Matkaa teimme ajan kanssa käyden katsomassa mm. Salpalinjan bunkkereita. Saariselällä olimme kolmen aikaan. Kävimme Kylpylästä varaamassa lauantaiksi huoneen ja ostoksilla partiokaupassa. Ivalon S-marketista viimeiset ruokatarpeet neljän maissa. Kontosjärventie oli hyvä ajettava ja metsäautotietä kohti Kampajärveä pääsimme pitkälle. Sitten olikin edessä rinkkojen pakkaus, vaelluskuteiden pukeminen ja kairaan pääsimme lähtemään puoli kuudelta.


11.9
Aluksi kävelimme pitkin metsäautotietä kunnes mönkkäriura kohti Tsarmitunturia irtaantui tiestä.
Noin puolen kilometrin päästä tiestä saavuimme pienen suon laidalle jossa pidimme lyhyen tauon. Tauolla tulikin sitten kiire pukea sadevaatteet päälle. Jatkaessamme matkaa kävi ilmi että Kreetalla hankaluuksia jaksamisessa ja suunnitelmamme muuttui hieman. Etsimme leiripaikan Ylemmän Nilijärven rannalta. Sateessa saimme leirin pystyyn ja nuotion palamaan. Iltapala olikin sitten perinteinen.

12.9
Aamu aukeni sumuisena ja kelin puolesta hyvin lupaavalta.
Aamupalaksi munia ja pekonia. Kreetan oli hankala nousta ylös ja tehdä askareita kylmyyden takia. Liikkeelle eteenpäin pääsimme lähtemään 10:40. Olimme keventäneet Kreetan rinkkaa ottamalla kaikki ruokatarpeet sekä vaatteet minun rinkkaan.
Puolen tunnin päästä tulikin ensimmäinen puron ylitys vastaan. Itse menin puurunkoja myöten yli ja rinkan laskettuani autoin Kreetan kivien kautta yli. Tästä ura jatkui nousevasti kohti Nilijärven lukittua porokämppää.
Kreetta jaksoikin hyvin kävellä kämpälle, minkä nuotipiirissä nautimme lämpimän kupin sekä muutaman voikkarin. Lähdimme kämpältä seuraamaan uraa kohti tunturia, mutta hävitimme uran silmistä ja nousimme alkuun turhan jyrkästi kohti tunturia.
Ruska oli maalannut rinteet keltaisiksi ja maa oli punaisena. Keli oli aurinkoinen ja lämmin. Todella nautinnollinen vaelluskeli.
Ylempänä korjasimme reitin kohti Keinokurun eteläpuolista lampea. Lammen luoteispuolelta löysimmekin sopivan leiripaikan ja teltta oli kolmelta pystyssä. Teltasta piti sisäteltta ottaa irti kuivamaan, aika märkä se olikin vaikka pakkaus vaiheessa kuivailimme telttaa wettexillä.
Spagetti bolognesen jälkeen lähdimme käymään Tsarmitunturin eteläpuoleisella laella. Selkeästi Kreetan jalkoja painoi koko päivän kävelyt. Keinokurun alkupätkä oli mielenkiintoisen näköistä avokalliota.
Takaisin leirissä olimme seitsemän maissa. Itselläni ilmeisesti Spagetit aiheuttivat ylimääräistä puskassa käyntiä.
Iltapalaksi valmistimme tunturitortillat ja ihailimme mahtavaa auringonlaskua joka värjäsi vastapäisen rinteen mahtavan väriseksi.

13.9
Aamu koitti tuulisena ja aurinkoisena. Kreetalle laitoimme kaikki vaatteet päälle aamutoimien ajaksi kun meinasi poloinen ihan paleltua. Aamupalaksi oli puuroa, leipää ja kaakaota.
Kymmenen aikaan oli leiri pakattu rinkkoihin ja lähdimme kohti pahakurua. Pidimme usein taukoja kunnes tulimme kartasta katsotulle purolle johon oli tarkoitus jättää rinkat. Lounaan ajaksi viritimme erätoverin tuulensuojaksi. Vettä vain sai hakea kauempaa kun viereinen lampi oli niin matala rantainen ettei siitä vettä saanut.
Pakkasimme päiväreppuun evästä ja vesipullot. Keli oli niin lämmin että takitkin piti laittaa reppuun.
Saavuimme Pahakurun länsipään lammelle kahden aikaan. Eipä tullut turhaan käveltyä, kyllä maisemat korvasi ne muutamat hikipisarat jotka vuodatimme. Itse Pahakurua ei näkynyt kunnolla tähän länsipäähän, etenkään kun kurun pohjoisrinne joka avautuu etelään, kasvaa koivua hyvin tiukasti.
Nautimme lammen rannalla eväistä ja pesimme jalkamme ja kasvomme. Vesi oli oikein mukavasti virkistävää. Aikaa meni runsas kolme varttia nauttien auringosta ja näkymästä.
Juuri kun olimme lähdössä tuli mies pahakurun suunnalta ja hänen kanssaan vaihdoimme muutaman sanan. Paluu matkalla rinkoille näimme porolauman, mutta ne eivät päästäneet meitä kovin lähelle.
Puoli neljältä oli rinkat jälleen hartioilla ja matka jatkui takaisin autolle päin.
Eräällä rinteellä olikin sitten vastassa Karhu.....nimittäin avaamaton karhu olut tölkki. Oli etiketin vaalentumisen perusteella odotellut noutajaa jonkin aikaa. Paineet oli tallella samoin kuin oluen tuoksu, mutta eipä sitä uskaltanut juoda.
Matka seuraavalle leiripaikalle sujui mukavasti kun reittimme oli laskeva koko ajan. Leiripaikalla olimme puoli kuudelta. Nautimme päivällisen ja valmistelimme olosuhteet lettukestejä varten. Keräsimme mm. mustikoita.
Ilta menikin mukavasti lettuja ja mustikoita syöden.

14.9
Vaelluksen viimeinen aamu oli lämmin. Taivas oli pilvessä, tuuli kuitenkin oli heikennyt.
Aamupala syötiin pikaisesti ja samoin leiri siirtyi rinkkoihimme ripeästi. Puoli yhdeksän aikaan olimme matkalla kohti autoa. Matkan aikana kävin poimimassa ensimmäiseltä leiripaikalta jättämämme lasipullon talteen.
Autolla olimme kymmeneltä. Sitten oli vuorossa Karhunpesä kivi ja Pizzat Ivalossa sekä Kylpylä Saariselällä.

Vaellus onnistui hienosti vaikka alkuun hieman pelotti se, miten Kreetta pärjää. Mutta hyvin se pärjäsi hienolla positiivisella asenteella ja oli hienoa viettää useita päiviä ihan kahdelleen.

Tätä tarinaa ei ollut helppo kirjoittaa koska, paluumatkalla saimme tiedon Olavin joutuneen pahaan kolariin.

Valokuvia lisää.

Kimmo