2024 Kymenkartanon läänin kierros

Pitkään mietin ja suunnittelin mihin suunnistaisi tänä vuonna. Lomat olivat pidettävä ennen kuin jäisin eläkkeelle 1.7. Ajankohdaksi valikoitui kesäkuun alku ja suunnaksi Kaakkois-Suomi.

Lähdin kotoa polkemaan 6.6 klo 10:40. Olin yrittänyt poikaani saada edes alkumatkaa polkemaan kanssani, mutta hän ei ehtinyt.

Suuntasin Mikkelistä kohti Kouvolaa. Alkuun pääsi hyvin Porrassalmen tien kautta, mutta sitten piti lähteä polkemaan valtatie 13 laitaa. Löydön suorien jälkeen tuli niin ahdistava olo, kun kuorma-autot menivät liian läheltä ohi, niinpä käännyin Parkkilantielle ja pienen lenkin kautta Ristiinaan.

Keli oli hyvin paahtava ja lämmin, joten nestettä kului. Ristiinan S-kaupalla täytin pullot ja rannassa nautin kolmioleivät sekä jäätelön. Pelloksen ohitettua alkoi ripsiä vettä. Alkuun tuli niin vähän että jatkoin matkaa, mutta sitten sade muuttui niin että sadekamppeet oli kaivettava päälle.

Ristiinan Nesteellä sitten nautin kahvia ja pidin taukoa niin pitkään että sade lakkasi. Alkuun ohimenevät autot nostivat melkoisia vesiryöppyjä päälleni ohi mennessään. Mutta melko nopeasti tie kuivi.

Rantinhovissa söin hampurilaisen. Onneksi tällä tiellä liikenne oli selkeästi vähäisempää! Tommolansalmella sitten kahvit.

Lähestyttäessä Tuohikottia alkoi mäet selkeästi lisääntyä. Jaloissakin tämä alkoi tuntua ja tuli mieleen, että olisi pitänyt valmistautua paremmin tähän. Tuohikotin ABC:llä nautin ruuan.

Majoituin synnyin kotonani Valkealassa. Nykyäänhän sitä kutsutaan Kouvolaksi, mutta minulle se on aina Valkeala! Matkaa tälle päivälle kertyi 120 km, nousua 835 m.

Aamulla lähdin suunnistamaan kohti Haminaa. Reitti kulki Kymijoenvartta Myllykosken, Keltakankaan ja Sippolan kautta mukavia pieniä teitä myöten Haminaan.

Liikkalan linnakkeella tein lounaan. Tämä päivä oli mainio pyöräilypäivä. Vettä ei satanut koko päivänä ja lämpötila oli kohtuullinen. Etenkin Sippolantiellä oli mainio polkea, pinta oli hyvä, piennar riittävän leveä ja katseltavaa riitti koko ajan. Majoituin Haminassa Vanhaan Veteraaniin. Matkaa tälle päivälle kertyi 52 km, nousua 317 m.

Haminassa vietin koko seuraavan päivän. Oli kerrankin mukavaa oikein ajan kanssa tutustua tähän kaupunkiin. Kiersin kaikki museot. Haminan kaupungin museo oli pettymys, mutta muut kohteet olivat hienoja. 

Haminasta lähdin vanhaa tietä seuraillen kohti Kotkaa. Tummia pilviä kiertele taivaalla ja koko ajan oli sateen uhka päällä. Säätiedotuksien mukaan seuraavat päivät olisi sadepäiviä.

Olisin mielelläni käynyt Wellamossa, mutta en löytänyt pyörälle turvallista säilytyspaikka. Matkaa tälle päivälle tuli 36,3 km ja nousua 237 m.

Kotkassa hyppäsin junaan ja tulin sillä kotia.

2023 Itä-Suomen kierros

Vettä satoi kun lähdin kotoa polkemaan kohti Mikkelin matkakeskusta. Kaipa sitä pitää omata jonkunlaista mielenvikaisuutta kun saa itsensä liikkeelle polkupyörällä tälläiseen keliin. Sai sitä itseä piiskata että pääsi lähtemään.

Olin suunnitellut polkupyörä retkeä lomani ensimmäiselle viikolle. Vaimokin oli vielä töissä, joten parempi lähteä reissuun. Olin tehnyt alustavan suunnitelman ja sen mukaisesti lähdin juhannussunnuntaina 25.6 junalla, pyörän kanssa Mikkelistä Kuopioon. Matkalle tuli hintaa hieman yli 20€, jota pidän melko edullisena. Junan pyöräpaikalla ei ollut muita pyöriä, niin laukutkin mahtui olemaan kiinni pyörässä.

Keli oli Kuopiossa onneksi poutainen. Satamassa nauttiessani jäätelöä satoi vain muutama pisara, sain aloittaa varsinaisen reissun ilman sadevarustusta. 

Pyöräilin Saaristokaupungin kautta ihastellen silloilta avautuvia järvimaisemia. Massaa oli sen verran että, alamäessä mentiin kevyesti sähköpolkupyörien ohi. No toki ylämäessä ne menivät sitten hurahtamalla ohi. Varusteita minulla oli mukana ehkä liikaakin. Takana oli painoa n. 16 kg ja edessä 12 kg. Tähän vielä laskee pyörän painon 14kg sekä kuljettajan niin onhan siinä melkein 150kg siirrettävänä lihasvoimin. Tasaisella tuo ei vielä ole paha, mutta ne ylämäet...

Kävin syömässä Matkuksessa Juustoportilla. Tein väärän valinnan ja otin pastaa. Se sitten kostautui myöhemmin, kun piti käydä tyhjentämässä. 

Puutossalmella lossilla yli ja kohti Vehmersalmea.

Vehmersalmen sillalla olin kahdeksan maissa ja jo jonkun aikaa olin silmäillyt leiripaikka. Hyvä leiripaikka löytyikin ja ei kauaa kestänyt kun teltta oli pystyssä, mies nukkumassa.

Nukuin hyvin yön, vaikka linnut pitikin melko mekkalaa. Oli mukava kömpiä teltasta hienoon aamuun. Tyyni, aurinkoinen ja lämmin aamu.

Aamupalakin maistui hyvin näin hienossa ympäristössä. Aamupalan jälkeen olikin kiva käydä aamu-uinnilla ja siitä virkistäytyen jatkaa matkaa.

Vehmersalmelta eteenpäin reitti oli täydellistä silmän iloa. Tie mutkitteli salmien, saarien kautta ja kilometrit kertyi kuin itsestään.

Mustinlahden tienoilla asfalttitie päättyi ja alkoi soratie. Tie oli melko hyvässä kunnossa, joten se ei matkaa hidastanut.

Tauolla Ruukinkylä kohdalla sain tietopläjäyksen paikan historiasta vanhemmalta pariskunnalta. Taukokin venyi kuunnellessa.

Historiallisissa asiakirjoissa on mainintana Warisen Taiffwal (1554), waris taifuall (1620-luku, nimi viittaa viljelykseen), Waristaifwal (1666, viittaa kylään). Varistaipale oli alkujaan veneen vetotaival, jota kuljettiin, kun siirryttiin Varisvedeltä Varislammelle ja edelleen Juojärvelle. Ilmeisesti ensin on käytetty nimeä Varisvesi ja Varislampi ja niiden mukaan nimetty Varistaipale. Sana taipale (taival) tarkoitti kahden veden välistä kangasta. Vari puolestaan viittaa siihen, että taival oli hikinen (vari=hiki). Varis-nimisen linnun kanssa nimellä ei ole tekemistä.

Nyttemmin kylä tunnetaan Varistaipaleen kanavasta, joka on Suomen korkein ja on korkeuseronsa vuoksi nelisulkuinen kanava. Se rakennettiin vuosina 1911–1913 aiempaan puronuomaan. Yhdessä Taivallahden kanavan kanssa se yhdistää Varisveden Juojärveen. Kanavan pituus on 1 100 metriä ja pudotuskorkeutta sen suluilla on 13-14,5 metriä veden korkeudesta riippuen. Varistaipaleen kanava on Suomen korkein ja ainoa nelisulkuinen kanava.

Valitettavasti kanavamuseo oli kiinni. 

Viimeinen etappi ennen Valamoa oli hikinen. 120m:n nousu otti koville. Ja tuo ei ollut ainoa nousu. Joten jalkani iloitsivat kun saavuin Valamoon. Oli mukava päästä suihkuun ja siitä herkullisen päivälliselle.

Perimätiedon mukaan Valamon luostari on perustettu 1100-luvulla, viimeistään 1300-luvulla. Sen perustajaisinä kunnioitetaan kahta Valamon saarella kilvoitellutta pyhää, Sergei ja Herman Valamolaista.

Luostarin pitkään historiaan mahtuu sekä voimakkaan kasvun että vaikeiden koettelemusten leimaamia ajanjaksoja. Ensimmäinen todellinen kukoistusvaihe ajoittuu 1500–luvun loppupuolelle. 1600-luvun alussa luostari tuhottiin puolestaan niin perusteellisesti, ettei Valamossa ollut luostaritoimintaa yli sataan vuoteen.

Luostarin uusi nousu alkoi Pietari Suuren vuonna 1716 antamasta määräyksestä rakentaa Valamo uudelleen. 1700-luvun lopulta 1900-luvun alkuun luostarissa elettiinkin varsinaista kulta-aikaa sekä hengellisesti että aineellisesti: rakennustyöt käynnistänyt igumeni Nasari ja hänen työtään jatkanut igumeni Damaskin loivat Valamosta todellisen suurluostarin, jonka pääluostaria ympäröi kaksitoista skiittaa eli sivuluostaria. Maatalouden varassa elävässä luostarissa toimi myös monia käsityöverstaita ja kuuliaisuustehtävissä ahkeroivan veljestön hengellinen elämä kukoisti perinteisen ohjaajavanhusjärjestelmän tukemana. Runsaslukuisimmillaan veljestö oli vuonna 1913, jolloin siihen kuului peräti 359 munkkia ja 562 noviisia.

Ensimmäinen ja toinen maailmansota vaikuttivat kuitenkin dramaattisesti luostarin vaiheisiin. Suomen ortodoksisen kirkon alaisuudessa toiminut luostari evakuoitiin helmikuussa 1940 ja noin 200-henkinen veljestö löysi uuden kodin Heinäveden Papinniemestä.

Seuraavina vuosikymmeninä luostarin jatkuvuus oli uhattuna veljestön ikääntyessä ja harventuessa vääjäämättömästi. 1970-luku osoittautui kuitenkin luostarin uuden kasvun alkusoitoksi. Luostarinmäelle rakennettiin uusi kivikirkko ja veljestöön alkoi saapua uusia kilvoittelijoita. Myös luostarin pääelinkeino muuttui matkailun lisääntyessä. Tänään luostari on noin kymmenhenkisen veljestön kilvoittelupaikka, Suomen merkittävin ortodoksisen kulttuurin keskus ja suosittu matkailukohde.

Aamu koitti harmaampana kuin edellinen aamu. Maittavan ja runsaan aamupalan jälkeen oli hyvä jatkaa matkaa. Illalla olin tehnyt oman kuntoni huomioon ottaen reitti muutoksen ja päätin suunnata kohtia kohti. 

Varkauden ja Joensuun välinen valtatie 23 on melko kapea pyöräillä ja liikennettäkin on. Muutaman kerran ohittajat meni turhan läheltä ja turhan kovaa. Ennen Karvion kanavaa oli tietyömaa joka rytmitti liikennettä, tämän vaikutus ulottuikin yllättävän pitkälle ja se helpotti ennakointia kun liikenne tuli ryppäissä.

Monta kertaa ohi mennessä on sattunut silmiini Varkaudessa mekaanisen musiikin museon opasteet, mutta koskaan ei ole ollut aikaa siellä käydä. Nyt pyörähdin sinne ja suosittelen siellä käymistä. Siellä menikin aikaa toista tuntia kuunnellessa esitystä.

Reissun viimeisen yön vietin Jokirannan leirintäalueella Joroisissa.

Joroisista Juvalle oli kyllä reissun yksitoikkoisin pätkä. Ja liikenne, etenkin rekkaliikenne oli voimakasta. Onneksi tällä tiellä oli sentään kunnon piennar. Ja onneksi ei ollut vastatuulta noilla pitkillä suorilla!

Juvalta Mikkeliin olikin sitten mukava polkea. Hidasliikenne oli ohjattu "vanhalle" tielle. Muuta liikennettä ei juuri ollut ja tie oli hyvä. 

Kaiken kaikkiaan kertyi n. 300km ja nousumetrejä 2300m. 

 

2022 Lomailua

Hossan maisemat avautuvat kävijälle helposti, sen metsiin ja vesille pääsee vaivattomasti. Polkuja riittää patikoida ja pyöräillä, vedet kutsuvat melomaan ja kalastamaan. Kuljet samoja reittejä kuin alueen ensimmäiset asukkaat  10 000 vuotta sitten. Värikallion kivikautiset kalliomaalaukset vievät retkipäivän lomassa shamanismin maailmaan. Tietoa Hossasta

 

Lomasuunnitelmat oli suunniteltava uudestaan, kun tyttäreltä tuli pyyntö hakea hänet kesätöistä kotia. Joten pitkään mietin missä voisi muutaman päivän viettää. Hossaa olen miettinyt aikaisemminkin ja olen lukenut sen hyvistä pyöräilypoluista, joten se valikoitui kohteeksi.

Viikonloppuna olin kaverin mökillä Paltamossa, joten siitä oli hyvä jatkaa kohti Hossaa.

Sunnuntai iltapäivänä saavuin Hossan luontokeskuksen pihalle. Kävin sisällä kiertämässä sekä kahvilla ja munkilla. Aikaa oli ja kelikin näytti niin hyvältä, että päätin hypätä pyörän selkään kiertämään Harjujen huikosen.

Harjujen huikonen, 12,5 km, ympyräreitti

Harjujen huikonen soveltuu jo jonkin verran maastopyöräilykokemusta omaaville sekä aktiiviharrastajille. Vähemmän kokeneet voivat kuitenkin ajaa helpomman osuuden, palaten Torkonluikealta takaisin luontokeskukselle. Ei talvikunnossapitoa. Kesällä saa maastopyöräillä vain maastopyöräilyreiteillä, ei muilla poluilla.

En ollut päässyt reitiä pitkällekkään kun alkoi satamaan. Sadevaatteet päälle ja matka jatkui. Reitti oli oikein mukavaa ajettavaa, pari ylämäkeä piti taluttaa. Soveltui oikein hyvin tälläiselle ei niin paljoa maastopyörällä ajaneelle. Suurin pirtein puolivälissä oli Hakokosken tulipaikka, missä oli mukava pitää taukoa. Sadekkin oli loppunut.

Alustavasti olin ajatellut kirkasvetisen tulipaikalla yöpymistä, mutta paikka ei ollut lopulta mieleinen joten ajelin kansallispuiston ulkopuolelle yöpymään. Hossassa on yöpåyminen sallittu tulipaikkojen läheisyydessä sekä telttapaikoilla. Mukava paikka löytyikin Aittojoen luota.

Teltalle löytyi mainio paikka kangasmaastosta. Päivällistä kun aloin tehdä niin huomasin valmistelujeni ontuvan tällä reissulla. Tiesin että kamerarepussani on tulitikkurasia, mutta ne olivat kuivaneet sekä vanhentuneet siten etteivät tikut suostunut syttymään. Joten oli vuorossa kylmä päivällinen.

Illan aikaan kiertelin ympäristöä ja nautin hiljaisuudesta. Hyttysiä oli hieman ei kuitenkaan haitaksi asti. Teltassa tuli luettua liiankin pitkään, oli sellainen kirja jota ei malttanut pistää tauolle, ennenkuin uni saapui.

Aamupalaksi tarvitsen kahvia, mutta nyt oli ongelma kun en saanut tulta aikaiseksi. Leirin pistin kasaan ja pakkasin autoon. Ja etsimään auki olevaa paikkaa mistä saisi tikkuja tai sytkärin.

Nopealla googlettelulla selvisi että Tyrävaaran kyläkauppa aukeaa 8:30 ja on lähin kauppa. Ehdin hyvin ennen kaupan aukeamista käydä katsomassa Kalle Päätalon synnyintaloa.

Aamu lähti kunnolla käyntii kun sain kahvit keitettyä. Suuntasin kohti Kokalmuksen kieroksen lähtöpaikkaa.

Kokalmuksen kierros, 14 km, ympyräreitti

Kokalmuksen kierros soveltuu lajiin vielä tutustuvasta alkaen kaikille maastopyöräilyn harrastajille. Reitti ei sisällä erityisiä ajotaitoja vaativia osuuksia, joskin sateisella säällä juurakot muuttuvat liukkaiksi. Ei talvikunnossapitoa. Kesällä saa maastopyöräillä vain maastopyöräilyreiteillä, ei muilla poluilla.

 

 

Tämä oli mahtava reitti ajaa. Mukavia polkuja sekä mahtavia maisemia. Tulipaikkoja sopivin välimatkoin. Pidin tauon Kokalmuksen laavulla. Mikäpä oli siinä lounasta syödä hyvässä säässä sekä mahtaa maisemaa ihaillen.

Loppumatkas tuli sade päälle. Matka oli sen verran vähän autolle etten sadevaatteita viitsinyt päälle viritellä. Märkiä sitten oltiinkin kun autolle saavuttiin. Siitä olikin sitten lähdettävä ajelemaan kohti kotia. Suosittelen Hossaa! Täällä käydään toistenkin.

2021 Pyöräretki Oulu-Parkano

Lomani viimeiselle viikolle oli jotain keksittävä, etenkin kun vaimoni oli jo töissä. Niinpä suunnitelma muodostui pyöräretken muotoon Oulusta Tampereelle. Perjantai aamuna 6.8.2021 hyppäsin junaan pyörän kanssa Tampereelta kohti Oulua. Pyöräpaikkoja junassa on vain kolmelle pyörälle ja tilaa ei ole ruhtinaallisesti. Nytkin oli kolme pyörää menossa, joten hieman jouduttiin sovittelemaan.

Juna oli puolelta päivin Oulussa. Pyöräilin keskustaan etsimään syötävää. Eksyinpä sitten Oulun vanhimpaan pizzeriaan Da Mario. Pizza mahassa olikin hyvä lähteä polkemaan kohti etelää.

Iso hatun nosto Oululle pyöräteistä sekä niiden opasteista. Ei ollut minkäänlaista ongelmaa oikean reitin löytämisessä.

Sää oli miellyttävä, aurinko paistoi, lämpötila juuri sopiva polkemiseen. Niinpä ensimmäinen 34km meni aivan hujauksessa. Piipahdin Liminganlahden luontokeskukselle kahville. Pistäydyin myös lintutornilla.

Pyöräteitä riitti melkein 50km matkalle. Sitten piti siirtyä tien reunaan ajamaan. Onneksi tämä Lumiojantie ei ollut vilkas tie. Karinkannan kohdalla kaarsin lähemmäksi rannikkoa vievää tietä. Valmistelivat näköjään Liiteri Rock tapahtumaa. Mietin sekunnin pitäisikö jäädä seuraavaksi päiväksi kuuntelemaan, mutta tälle ei ollut aikaa, jos aioin olla viimeistään viikon päästä Tampereella.

Siikajoella nopea pistäytyminen paikalliseen Saleen.

Olin alustavasti katsonut mahdolliseksi yöpymispaikaksi Olkijoen uimarantaa. Pyöräilin rannalle vasten laskevaa aurinkoa tai työntämiseksihän se meni, oli se hiekka dyyneillä niin upottavaa. Sain olla rannalla alkuun ihan yksin. Vesi oli yllättävän lämmintä, kun kävin uimassa. Kylläpä tuli raikas ja hyvä olo. 

Lämmitin päivällisen rannalla ja katselin samalla mahdollista teltan paikka. Liikennettä alkoi olla sen verran, että katsoin ruokailun jälkeen järkevimmäksi polkea hieman takaisinpäin eräälle kankaalle leiriytymään. Etenkin kun oli perjantai ilta.

Aamu aukesi auringon paisteeseen. Aamupalan nauttiminen ja leirin purkaminen sujui rauhallisesti. Hyttysiä ei ollut, kärpäset hieman häiritsivät. Kiirettä ei ollut, sillä aioin käydä Raahessa oikealla kahvilla ja siellä näytti keskustan paikat aukenevan kymmenen maissa.

Raahessa sainkin todella hyvät pullakahvit Kahvila-Konditorio Tiina-Elinasta. Näin aloittelijana minulla oli aamulla vesi loppu. Eli aina kun mahdollista niin pullot täyteen. Minulla oli pyörässä kaksi 0,75 L pulloa sekä vyölaukussa 1,5 L vesirakko.

Pääosan matkasta pääsi pyöräilemään pyörätietä tai sivutietä pitkin. Lyhyitä pätkiä joutui ajamaan ajoradalla. Tuuli oli aika ajoin kovakin ja suunta suoraan idästä. Joten kulkusuuntamme mukaisesti meillä oli hyvä myötäinen tuuli.

Pyhäjoella pidin lounastauon.

Kalajoen kirkolla tapasin Sveitsiläisen naispyöräilijän. Hän oli lähtenyt reissulle Tukholmasta. Tornion ja Rovaniemen kautta hän oli menossa kohti Turkua. Kaksi kuukautta hän oli varannut tälle matkalle.

Pyöräilin hänen kanssaan Kalajoen hiekkasärkille. Olin hieman alustavasti ajatellut jääväni sinne yöksi. Siellä oli kuitenkin niin paljon ihmisiä ja muutenkin niin markkinatunnelma, että päätin jatkaa matkaa.

Jaloissa alkoi jo tuntua tämän päiväinen polkeminen. Kävin kysymässä Juusolanmäen aamiaismajoituksesta yösijaa, mutta heillä oli jo täyttä.

Tienlaidassa oli viitta Kissankellon kievariin, joka kellon mukaan olisi vielä aukikin. Tieltä oli matkaa 400m ja eikö ovessa oleva lappu ilmoittanutkin heidän olevan kiinni. Muutaman ärräpään säestyksellä pyörä takaisin tulosuuntaan ja matka jatkui.

Himangasta löytyi sitten Sautinkarin leirintäalue. Siellä oli mukava tunnelma ja saunaakin pääsi. Ja hinnaltaan puolet Kalajoen leirintäalueen hinnoista. Kyllä kannatti jatkaa tänne. Vaikka vastaanotossa meinasikin sattua pieni pilkkuvirhe minua laskuttaessa (150€<>15€)!

Sääennustusten mukaisesti oli luvattu sunnuntaille sekä maanantaille vesisateita. Yöllä ei ollut satanut, mutta pilvet olivat aamulla sen näköisiä, että sataa ihan milloin vaan. Niinpä heräämisen jälkeen leiri pikaisesti pakettiin. Nopea aamupala ja tarkoitus oli päästä mahdollisimman pitkälle ennen kuin alkaa satamaan.

Valitsin reittini Lohtajan kautta vievän sivutietä pitkin. Lohtajan hautausmaata vastapäätä oli kyltti "mestauspaikka". Kivessä oleva laatassa luki, että piika Susanna Anttilan kaula katkaistiin lapsenmurhan takia 30.7.1796. Karmiva paikka, en halunnut viettää siinä yhtään pitempää aikaa johtuen ehkä enemmältikin yltyvästä tuulesta ja alkavasta vesisateesta.

Poljin Kokkolan ABC:lle vesisateessa. Satoi kuitenkin "vain" sen verran, että en viitsinyt laittaa sadevaatteita päälle. Ei onneksi ollut kylmä. Ja kuivaahan se jossain vaiheessa. 

Tauolta lähtiessäni oli sade jo loppunut ja tietkin olivat kuivaneet. Kokkolan vanha kaupunki oli hyvin idyllisen näköinen.

Matkani jatkui seitsemän sillan reittiä myöten kohti Pietarsaarta. Olin varannut yösijan First Home Guest Housesta. Reitillä tosiaankin on seitsemän siltaa. Oikein mukava reitti polkemiseen.

Kun olin kirjautunut sisään, lähdin etsimään syötävää. Sunnuntai iltana ei Pietarsaaressa ole muita ravintoloita auki kuin ählämi- ja burger paikkoja. No sellaiseen oli sitten tyydyttävä.

Aamulla sitten satoikin ihan kunnolla. Lähdin liikkeelle sadevaatteet päällä. Tuulikin oli kääntynyt etelään, joten vastatuuli sateen lisäksi. Tämän huomasi oikein hyvin keskinopeudessa. Aikaisemmin se oli ollut päälle 20 km/h nyt 17 km/h. 

Vesisade ja kapea piennar pakotti minut pitämään pienen sadetauon linja-autokatoksessa. Pietarsaaren ja Uusikaarlepyyn välille olisin halunnut pyörätietä.

Mutta pääsin hengissä Uuteenkaarlepyyhyn. Siellä nautin maittavan puhvet lounaan thaigrillissä.

Syömisen jälkeen kävin tutustumassa Kuddnäsin museoon. Zacharias Topelius syntyi Kuddnäsissä 14. tammikuuta 1818. Hän muutti kotoa opiskelemaan  jo 11-vuotiaana, mutta palasi Kuddnäsiin kesäisin ja jouluisin niin naimattomana kuin myöhemmin oman perheensä kanssa.

Uusikaarlepyystä reittini noudatti Lapuanjokea Jepuaan saakka. Sieltä otin suunnan Oravaisiin. Se mikä on kiinnittänyt huomioni tällä reitillä ja mikä vahvistui matkan kuluessa, oli autiotalojen määrä. Niitä oli paljon ja komean näköisiä taloja oli joutunut autioksi. Mutta toisaalta oli myös hienosti laitettuja vanhoja taloja sekä niiden pihapiirejä.

Oravaisista suunnistin Oravaisten taistelupaikan kautta kohti seuraavaa majapaikkaa Lillstugan Gästhem B&B. Garmin Edge johdatti minut metsäteiden kautta kohti kohdetta. Muutamassa otteessa oli niin isoja kiviä levitetty tielle, ettei ollut muuta mahdollisuutta kuin työntää pyörää. 

Mutta oli tälläkin reitillä omat kohokohtansa. Eräässä kohden tiellä auringon paisteessa oli perhosia todella paljon. Kun poljin lähelle, ne nousivat ilmaan. Aika kaunista! Vähän matkan päässä tästä oli suden- tai neidon korentoja. Mahtavaa!

Varaamani maja paikka oli toiminnassa oleva maatila. Majoitustilat olivat omassa rakennuksessa ja minä olin ainoa vieras. Isäntä lämmitti saunan minulle joten 30 min saapumisestani olin saunan lauteilla. Kyllä se lämpö tekikin hyvää "kärsiville" lihaksille. Majoitustilat oli tehty pieteetillä ja olivat hienot. Tänne pitää tulla vaimon kanssa uudestaan, hän tykkäisi tästä paikasta.

Aamupala oli hyvä. Lopuksi vielä pannaria ja kermavaahtoa! Nyt oli taas hyvä jatkaa.

Ennen Vöyrin kirkkoa pistäydyin valokuvaamassa vanhaa myllyä. Siellä oli talkoissa puolenkymmentä eläkeläistä. Eräs heistä esitteli minulle ajan kanssa myllyn sekä ohessa olevan valokuvaus museota. Kutsuivat vielä hirvikeitollekin. Paha vaan kun aamiaisesta oli niin vähän aikaan, niin jouduin kieltäytymään. Mukavan ystävällistä!

Vöyrin puukirkko on Suomen vanhin käytössä oleva puukirkko. Se sijaitsee Vöyrin kunnassa Pohjanmaalla. Länsitornillinen tukipilarikirkko valmistui vuonna 1626. Se laajennettiin ristikirkoksi 1777. Krusifiksi on kirkon tunnetuin taideteos. Sen on veistänyt tuntematon taiteilija luultavasti Lyypekissä noin 1375–1400. Kirkon vanhimpiin esineisiin kuuluu alttarikaappi, joka on tehty Lyypekissä 1400-luvun loppupuolella ja on luultavasti tuotu sotasaaliina Saksasta 1700-luvulla. 

Vöyristä sitten kohti Isokyröön.

Näköjään sitten tultiin suomen kieliselle alueelle!

 

Ja olihan sitä käytävä Kyrön tislaamolla. Kierros kesti n. 2 tuntia. Nuori nainen kertoi ensin tislaamon perustamisvaiheista, sitten ginin teosta ja lopuksi viskin valmistuksesta. Hieman pintapuolisesti, mutta muuta yleisöä ajatellen osui maaliinsa. Tislaamon ravintolasta sitten heidän viskiä. Nuorta se on vielä, mutta eipä voi muuta odottaakaan, kun tislaamo on perustettu 2014.

Tislaamon lähellä on Napuen taistelun muistomerkki. Napuen taistelu oli suuren Pohjan sodan viimeinen Suomessa käyty kenttätaistelu. Se käytiin Isossakyrössä 19. helmikuuta 1714. Ruhtinas Mihail Golitsynin johtamat venäläiset saivat siinä merkittävän voiton kenraali Carl Gustaf Armfeltin johtamista Ruotsin karoliinijoukoista ja heitä avustaneista pohjalaisten talonpoikien nostoväkijoukoista. Taistelusta on katsottu alkaneen isonvihan aika.

Nyt ei ollut minkäänlaista ajatusta seuraavasta yösijasta. Lähdin polkemaan kohti Kurikkaa ihan sillä ajatuksella, että etsitään sitten leiripaikka kun siltä tuntuu.

Vaikka jo väsytti, niin en voinut olla ihatelematta tätä hienoa maalaismaisemaa!

Orisbergissä oli yllättäen hieno kirkko ja pappilassa kesäkahvila. Kahvilan henkilökunta oli erittäin ystävällisiä ja auttavaisia.

Koskenkorvalta löytyi oikea suomalainen grillikioski. Sen makkaraperunoilla jaksoin vielä jatkaa eteenpäin.

Kurikan lähellä oli hieno keto kukkineen.

Keho alkoi osoittamaan jo halua lepoon. Mutta täälläpä olikin sitten ongelma löytää leiripaikka. Peltoja ja peltoja. Ainoat metsiköt ovat talojen ympärillä, enkä liian lähelle asutusta halua leiriä pystyttää. Nousin Loukajanvuorelle, niin eikö se ole niin kallioinen ja kivinen ettei telttaa sinne saa pystytettyä. No löysin sitten vuoren itärinteeltä hyvän paikan. Kymmenen jälkeen olin saanut teltan pystytettyä ja oli mahdollista käydä lepäämään.

Matka ei aamulla meinannut kulkea. Vastatuuli oli aikamoinen. Jalasjärvellä kirkon ihastelua ja ABCltä syötävää. Mutta ei vaan kulje. Koskuella ihmettelin Vampiren patsasta ja kuollutta huoltoasemaa. Niin se uusi tielinjaus on tämänkin paikkakunnan hiljentänyt.

Vähän matkaa Koskuesta oli pakko etsiä leiripaikka ja laittaa teltta pystyyn. Kello oli kahden paikkeilla. No lepo olikin paikallaan, kun en osaa polkea hitaasti enkä tehdä lyhyempää päivätaivalta.

Loppupätkä sitten Parkanon asemalle, missä hyppäsin junaan Tampereelle.

Kaiken kaikkiaan hieno reissu. Kilometrejä kertyi 550 km. Painoa minulla oli laukuissa yhteensä n. 20 kg.

Vielä minulla on oppimista. Matkatekoni on liikaa päämäärä tavoitteinen ja tulee ajettua liian kovaa. Ehkä sitten seuraava reissu tehdään järkevämmin.