2026 Skotlanti (Orkney)

 

Reilu kymmenen kertaa olen Skotlannissa käynyt, ja vasta nyt kastuin ensimmäisen kerran kunnolla - ihan alushousuja myöten. Ei siis ole turhaa puhetta, että Skotlannissa sataa aina!

 

Vuoden 2025 Viskisieppojen vuosikokouksessa sain ajatuksen järjestää Viskisiepoille matkan Skotlantiin. Alustavissa keskusteluissa päämatkakohteeksi nousi Orkneyn saari sekä siellä Highland Parkin ja Scapan tislaamot. 

Syksyllä 2025 aloitettiin kerätä porukkaa kasaan, Siepoista ilmoittautui heti kaksi jäsentä, ja yhden sain houkuteltua mukaan pienellä painostuksella. Koska kuusi olisi hyvä ryhmäkoko, kysyin mukaan myös edellisellä reissulla mukana olleita tamperelaisia. Hehän innostuivat ja niin meillä oli porukka kasassa. Tietysti tässä vaiheessa yksi Sieppo ilmoittautui olevansa kiinnostunut matkasta, mutta valitettavasti ryhmä oli jo täynnä.

Lauantaina 2.5.2026 lensimme Finnairin sinivalkoisin siivin Helsingistä Edinburghiin. Koska lento oli illalla, siirryimme kentältä vain lyhyen matkan päähän majoitukseen, josta löytyi ruokaa ja juotavaa pitkän päivän päätteeksi.

Seuraavana aamuna suuntasimme kohti pohjoista. Matkalla pysähdyimme jaloittelemaan Dunkeldin katedraalissa, kävimme kuvaamassa Edradourin tislaamolla (kiinni eikä vierailijoita tänäkään vuonna oteta vastaan) sekä Ruthvenin varuskunnan raunioilla. Tomatinin tislaamolla muut kuin kuski — eli minä — pääsivät maistelemaan tislaamon tuotteita. Sen verran piti itsekin Tanelin lasista maistaa, että totesin tarjonnan varsin onnistuneeksi.

 

Suunnitelmani mukaan olisi ollut ruokatauko Invernessissä, mutta kuten arvelinkin, skotlantilainen aamupala piti nälän tehokkaasti loitolla. Joten ohitimme kaupungin melko sujuvasti, kuitenkin käyden katsomassa uuden Uile-bheistin tislaamon rakennusta.

Koska lautta Orkneylle lähtisi vasta klo 18.30, ehdimme tehdä vielä kävelylenkin Golspie Burnilla sekä pyörähtää Dalmoren tislaamon pihassa. Yritimme myös Whaligoe Stepsille, mutta parkkipaikka oli aivan täynnä.

 

Laiva matka oli huomattavasti röykkyisempi kuin edellisen kerran yksitoista vuotta sitten, kun Arin kanssa kävimme saarella. Laiva matka Gills Baysta kestää noin tunnin ja kymmenen minuuttia. 

Majoituksena meillä oli selfcatering huoneisto keskellä Kirkwallin kaupunkia. Majoitus oli kolmessa kerroksessa ja majoitti loistavasti kuusi henkilöä. Hellan asennus oli jäänyt kesken, mutta Timo ja Tero korjasivat tilanteen nopeasti.

Maanantaina 4.5 suuntasimme Mull Headin luonnonsuojelualueelle, missä reippailimme 6,7 km lenkin. Alkumatkasta keli oli loistava, joskin tuuli niin kovaa, että Dronen lennättäminen sai unohtua. Loppumatkasta sitten alkoi satamaan ja sade tuli melko vaakasuoraan kastellen meidät.

Onneksi vieressä oli Deernessin tislaamo josta kastuneet sankarit saivat lämmikettä. Deernessin tislaamo on perustettu vuonna 2016 ja on perheomisteinen tislaamo. Maistelijat totesivat aivan juotavaksi heidän tisleensä.

Majoitukseen päästyämme nautimme Skotlantilaisia piiraita ja sopivasti illalla tunnelmaa täydensi paikallinen säkkipilliorkesteri harjoittelemalla naapuritontilla. 

Tiistain aamupäivän vietimme tutustumalla Stennesin kiviin samoin kuin Ring of Brodgariin. Olisin itse halunnut käydä Maeshowessa, mutta kaikki vierailuajat olivat loppuunmyytyjä. Eli pitää hyvissä ajoin varata liput! Sama tilanne oli kun yritimme Skara Braeen. Ehkä tähän oli syynä aamulla Kirkwallin satamaan tullut risteilijän 4000 matkustajaa.

Iltapäivällä meillä oli ensimmäinen virallinen tislaamo vierailu. Olimme varanneet Highland Parkista  Cask Strenght Experience kierroksen. Pääsimme maistelemaan suoraan tynnyristä 2004 tislattua viskiä. Tämä oli kyllä hyvää! Kierroksen veti Darren ja veti niin hyvin, että lahjoitimme hänelle Mikan suunnitteleman reissupaidan.

Maisteltavina meillä oli Highland Park Discovery selection no1 57,9%, Highland Park Cask Strenght 64,7% ja 18 yo Highland Park Distillery Exclusive single cask no 4097 54,6%. Kattaus oli kyllä maistuva. Vierailu keskuksessa maistelimme vielä kahta viskiä.

Keskiviikko aamulla olin suunnitellut meneväni Brought of Birsaylle. Tälle saarelle pääsee vain laskuveden ollessa alhaalla ja nyt tietojen mukaan se aika olisi klo 07:50. Taneli jäi huilimaan majoitukseen kun muut vapaaehtoisesti lähtivät matkaani.

Saarella on Piktien sekä norjalaisten aikaista asutusten raunioita. Tämä olikin mukava kävelykohde. Siellä sain bongattua reissun ainoan Lunnin. Kävimme myös Earl's Palacen rauniota ihmettelemässä. Lähistöllä muutaman kilometrin päässä sijaitsi myöskin H.M.S. "Tern" jota oli lähdettävä katsomaan. Nimi viittasi laivaan, mutta paljastuikin toisen maailmansodan aikaiseksi lentokentäksi. Lentokenttä oli toiminnassa 1941-1945 ja valmiudessa vuoteen 1957 saakka kunnes se myytiin. Nyt lentokentästä on jäljellä muutamia rakennuksia joissa toimii museo.

Paluumatkalla majoitukseen kävimme vielä katsomassa Broch of Gurnessin. Orkneyn historiakerrostumat tekevät vaikutuksen: Skara Brae ulottuu aina vuoteen 3180 eaa., kun taas Broch of Gurness ajoittuu noin vuoteen 500 eaa.

Iltapäivällä oli vuorossa Scapan tislaamo. Täältä olimme varanneet Voyage kierroksen. Viime kerrallahan Scapalla ei vielä ollut vierailukeskusta, joka valmistui muutama kuukausi vierailuni jälkeen. Nyt pääsin vihdoin tutustumaan myös tähän tislaamoon. 

 

Scapan maisteluhuone on aivan mahtavan näköinen. Ikkunasta aukeni Scapa Flow ja katto oli kuin veneen pohja. Täällä maisteltavia tuotteita oli, New make spirit 63,5%, 16 yo 48% , 15 yo 1st fill american oak 54,1%, 12 yo rum caks finish 51,7% ja 13 yo 1st fill sherry cask 61,3%.

Torstaina olikin sitten paluu Skotlannin pääsaarelle. Pysähdyimme vielä Italian Chapelilla, jonka italialaiset sotavangit rakensivat toisen maailmansodan aikana.

Majapaikka meillä oli Thurson kaupungissa ja iltapäivällä oli kierros Wolfburnin tislaamolla. Tislaamo on perustettu vuonna 2012. Tislaamo on pieni, kaikki tilat ovat yhdessä hallissa. Mutta tisleet ovat varsin hyviä. Niin hyviä että muutamia pulloja tuli ostettua. Kierroksen meille piti vanhempi herrasmies ja maistelu aloitettiin jo "kielletyllä" alueella. Kaiken kaikkiaan maistelimme yhdeksää tislettä. Wolfburn Aurora, Wolfburn 8 yo Nortland, Wolfburn Langskip, Wolfburn 10 yo, Wolfburn 12 yo, Wolfburn 8 yo Cognac casks, Wolfburn 416 Port pipe casks, Wolfburn cask strength ja lightly peated Wolfburn. Tästä hyvin vedetystä kierroksesta hän ansaitsi paidan.

Perjantaina suunnistimme etelää kohden pitkin North Coast 500. Maisemat olivat kerta kaikkiaan upeita, ja reittiä voi lämpimästi suositella kaikille Skotlannissa autoileville.

Balblairilla kävimme turistikierroksella. Maistelimme siellä heidän kahta perusviskiään. Täältä Mallard pubin lounaan kautta Glen Ordille, missä vierailukeskuksessa muut kuin kuski maistelivat tuotteita.

Glen Ordilta siirryimme Cullodenin taistelupaikan ja Nairn Viaductin kautta majoitukseemme Tomintoulin kylään. 

Lauantaina matkalla kohti lentokenttää pysähdyimme vielä Lindores abbeyn tislaamolla, joka valitettavasti oli kiinni, Rosebankin tislaamolla ja Kelpies-patsailla.

Kaiken kaikkiaan reissu onnistui erinomaisesti. Näimme upeita maisemia, tutustuimme hienoihin tislaamoihin, maistoimme loistavia viskejä ja ennen kaikkea vietimme hyvää aikaa samanhenkisessä seurassa.

 

2025 Ruskaa&Viskiä vol 4

 

 - Me löysimme koko laatikollisen viskiä, kertoi Muumipeikko.

- Hienoa! sanoi äiti. – Silloinhan meidän pitää tehdä huviretki.

Isä nauroi ja sanoi: – Voi sinun huviretkiäsi!

"Muumi Pappa"

Tämän syksyiseen Viskiä & Ruskaa -reissuun osallistui kolme Sieppoa. Hetken pohdinnan jälkeen piti päättää, mihin suuntaan tämän vuoden retki suuntautuisi. Viimevuotinen Ilomantsin matka oli onnistunut ja asetti suunnittelijalle kovat odotukset.

Tällä kertaa suunnitelma muotoutui kohti Kyrön tislaamoa ja Seinäjokea. Vierailu tislaamolle varattiin lauantaille, joten retken “ruska”-osuus päätettiin toteuttaa jo perjantaina. Sopiva kohde löytyi helposti, eikä se vaatinut suurta koukkausta matkalla.

Lähdimme liikkeelle perjantai-aamuna auton nokka kohti Seinäjokea. Matkalla poikkesimme Tuurin kyläkaupassa täydentämässä unohtuneita varusteita.

Heti Alavuden jälkeen käännyimme päätieltä kohti Mulkkujärveä, jonka ympäriltä löytyi noin seitsemän kilometrin pituinen mukava kävelyreitti. Sää oli mitä mainioin tällaiselle retkelle. Alku kuljettiin hiekkatietä pitkin, ja pääsimme heti alkuun kokemaan suomalaisen "erämaan" sosiaaliset säännöt, kun keskellä “korpea” pyöräilijä huomautti meitä koko tien valtaamisesta – vaikka tilaa ohitukseen olisi ollut enemmän kuin riittävästi.

Reitti jatkui kuitenkin pian mukavana polkuna metsän siimeksessä. Reitin lopussa sijaitsevalla laavulla pidimme tauon ja paistoimme lounaan. Pieni haaste tuli vastaan, kun puuvajassa ei ollut halkoja, vaan vain vanhoja lankunpätkiä, mutta niilläkin saatiin nuotio syttymään.

Seinäjoelle saavuttuamme majoituimme varattuun huoneistoon, johon mahduimme mainiosti. Kävimme vielä ostamassa aamupalatarpeita – ja kuskin kuivaan suuhun jotain täytettä.

Illan vietimme Irish Pub Danny Boyssa, jossa oli erinomainen valikoima tisleitä. Illan mittaan selvisi, että pubin omistaja on edesmenneen Mikkelin Viskisieppoklubin kummisiepon Leevin kummipoika. Oli mukava muistella Leeviä – hän oli hieno ihminen, joka jakoi tietojaan ja kokemuksiaan vilpittömästi.

Lauantaina ohjelmassa oli vierailu Kyrö Distillery Companyn tislaamolla Isokyrössä.

Kyrön tarina sai alkunsa saunan lauteilla, kun viisi ystävystä siemaili amerikkalaista ruisviskiä ja ihmetteli, miksei Suomessa – tässä ruista rakastavassa maassa – tislattaisi viskiä siitä. Yllättäen ajatus tuntui hyvältä vielä seuraavanakin aamuna, ja niin Kyrön tarina alkoi.

Sopivaa tilaa tislaamolle etsittäessä ystävykset löysivät Kyröjoen rannalta vanhan meijerin, joka oli jäänyt tyhjilleen. Rakennus on 1900-luvun alusta, ja sen tiloissa on aikanaan kehitetty myös suomalaisten rakastama Oltermanni-juusto.

Koska taksimatka tislaamolle olisi maksanut 88 € suuntaansa, yksi meistä uhrautui kuskiksi. Kierros tislaamolla ei varsinaisesti tuonut meille uutta tietoa, mutta oli mielenkiintoista nähdä tuotantotilat ja kuulla tarkemmin, miten heidän viskinsä syntyvät.

Kierroksen jälkeen pääsimme maistamaan viittä tislaamon tuotetta:

• Kyrö Malt

• Kyrö Malt Oloroso

• Kyrö Peat Smoke

• Kyrö Wood Smoke

• Kyrö Napue

Oma suosikkini oli Oloroso sekä Peat Smoke -versio.

Illalla nautimme illallisen Ravintola Juurella, jossa otimme täyden seitsemän ruokalajin menun – ja jokainen annos oli aivan loistava. Tätä ravintolaa voi suositella lämpimästi.

Reissu oli kokonaisuudessaan upea: saimme maistella erinomaisia viskejä, nauttia luonnosta ja hyvästä ruoasta – ja mikä tärkeintä, seurasta. 

2024 Ilomantsi Ruskaa&Viskiä vol 3

Mika, oliko sinulla mielessä kun viskiklubia perustit, että kävelisit keskellä märkää metsää Ilomantsissa viskin takia? 

Eipä tuo mieleen tullut. Ja kun sosiaali- ja terveysministeriökin on sitä mieltä, että näissä väkevissä alkoholituotteissa on vain haittoja. Mutta niin me reippaillaan mukavassa porukassa keskellä metsää! 

Tänä vuonna ei minulla ollut mahdollisuutta lähteä Lappiin vaeltamaan (ei lomapäiviä), niin aloin miettiä lyhyempää reissua. Mika oli Skotlannin reissulla ilmaissut halunsa lähteä maastoon, joten esitin asian hänelle ja siitä se sitten lähti. Houkuttelimme vanhalla teemalla "Ruskaa&Viskiä" Mikkelin Viskisieppoklubin jäseniä matkaan ja meitä oli sitten neljän hengen ryhmä lähdössä.

Kohteeksi tuli Ilomantsi. Ensinnäkin ajomatkaan ei mene pitkään. Ja toiseksi tiesin entuudestaan, että kohteessa olisi hienot maisemat ja lisäksi Ilomantsissa on sotahistoria hienosti otettu mukaan matkailuun.

Torstai aamuna 26.9.2024 Mika kurvasi autollaan pihalleni mukana Jukka ja Metu. Tästä se tämä reissu sitten alkaisi. Ajoimme kohti Ilomantsia pysähtyen Karvion kanavan Nesteelle kahville ja Joensuun ABC:lle lounaalle. Kiirehän meillä ei ollut. Olimme sopineet Ryynäsen Askon kanssa tulevamme Hermannin viinitilalle noin kahden maissa. 

Yhdeltä olimme majoituksemme edessä ja saimme varusteemme mukavasti sisälle. Kävelymatkaa tästä ei ollut kuin 15 minuuttia Hermannin viinitilalle.

Hermannin Viinitila on Suomen vanhin viinitila. Alan uranuurtajat Timo Kettunen, Arto Liimatta ja Harri Turunen perustivat PeltoHermanni Oy:n 1989 ja keskittyivät kotimaisen viinitila-ajatuksen eteenpäin viemiseen seuraavien vuosien aikana. Alkoholilain muutos vuonna 1995 mahdollisti marjaviinien valmistuksen ohella myös niiden myynnin. Hermannin Viinitilan toiminta on laajentunut voimakkaasti viime vuosina.

Hermannin ja Valamon luostarin yhdessä perustaman Valamon Viinihermannin kanssa nämä viinitilat hallitsevat huomattavaa osaa Suomen tilaviinimarkkinoista

Olimme sovittuun aikaan Hermannin viinitilalla ja Asko otti meidät vastaan. Aluksi hän kertoi viinitilan historiaa sekä heidän valikoimaansa. Saimme maistettavaksi Kajo lakkalikööriä. En ole makean alkoholin ystävä, mutta tämä maistui hyvinkin raikkaalle eikä äitelän makealle. Tätä voisi maistella enemmänkin.

 

Lähdimme kiertämään tuotantotiloihin, missä olikin saksaan menevä glögierä pullotuksessa. Asko antoi meille maistiaiset savuisesta, noin seitsemän vuoden ikäisestä  tisleestä suoraan tynnyristä.

Olipa se suunmukaista! Hermannilla tehty kierros oli mahtava. Asko osasi kertoa asioista mukavalla pohjoiskarjalaisella murteella varsin lennokkaasti. Aika meni sukkelaan. Saimme myös tietää, että hän pitää illalla tietovisaa Ilomantsin ainoassa pubissa. Sieltähän sitten illalla itsemme löydettiin. Tietomme ei aivan kärkisijoille mahdollistanut, mutta ilta meni mukavasti.

Olimme suunnitelleet sääennustetta katsoen reissumme siten, että lauantaina käymme kävelemässä varsinaisen "vaelluksen" ja perjantaina käymme autolla tutustumassa lähikohteisiin.

Ajoimme noin 40 kilometrin päähän Hattuvaaraan, missä löytyy taistelijan taival. Taistelijan taival on n. 1,5 km:n pituinen polku missä on 13 selostustaulua kertomassa 1./HRR taistelusta 30.7.1944. Hiljaiseksi veti! 

Hattuvaarasta ajoimme Möhkön ruukkikylään.

Suomen itäisin kylä Möhkö sijaitsee Koitajoen kainalossa Ilomantsissa. Koko kylä muotoutui aikoinaan Suomen suurimpiin kuuluneen järvimalmiruukin ympärille.

Möhkön ainutlaatuisesta kulttuuriympäristöstä löytyy rakennuksia, teollisuushistoriallisia jäänteitä, muistoja sotahistoriasta, sotatulokaskasveja ja kaunista luontoa. Ruukin näyttelyt sijaitsevat päärakennuksessa Pytingissä ja ruukinaikaisessa kaupparakennuksessa Ambarissa.

Ruukilla on myös Museoviraston restauroima ainutlaatuinen kanavajärjestelmä ja vanhassa asuntoproomussa Mantassa palvelee savottakahvila Möhkön Manta. Koitajoen kuohujen rannalla sijaitsee ruukin vanha paja, jossa järjestetään kesäisin taontanäytöksiä. Laajalla ruukin alueella kiertelee Lemmenpolku, joka johdattaa kulkijan Lotinankoskelle ja Möhkön Arboretumiin.

Maaselän kannakselta alkanut Neuvostoliiton suurhyökkäys pysähtyi Ilomantsin Öykkösenvaaraan heinäkuun lopulla 1944. Suomalaisten voittoon päättyneen jatkosodan viimeisen suurtaistelun jälkeen rintamalinja oli aselevon alkaessa useita kilometrejä nykyisen rajan itäpuolella.

Lauantai aamuksi olimme tilanneet taksin viemään meidän Petkeljärven kansallispuistoon Petraniemeen.

 Jääkauden päättyessä yli 10 000 vuotta sitten Ilomantsin alueelle muodostui lyhytaikainen vetäytyvän jään patoama jääjärvi. Tämä Ilomantsin jääjärvi peitti myös nykyisen Petkeljärven alueen. Mannerjään sulettua jääjärvi purkautui ja alueen nykyiset järvet muodostuivat.

Lähdimme kävelemään Taitajan taivalta pitkin. Polku meni hienossa kangasmaastossa noudatellen harjujonoa.

Säätiedotuksen mukaisesti kymmenen maissa alkoi satamaan. Onneksi sade ei kestänyt pitkään.

Mutta vaikka satoi, niin maisemat olivat upeammat kuin olin ajatellut. Sielu lepäsi näissä pohjoiskarjalaisissa maisemissa. Keuhkot ahmivat raikasta ja puhdasta ilmaa. Ah! Kyllä on mukavaa!

Meillä oli mukana pieni pullo kirkkoviinitynnyrissä kypsytettyä noin seitsemänvuotiasta viskiä (64,7%). Miten se onkin, että tallaisissa maisemissa aistit herkistyy ja tisle oli aivan mahtavaa!

Taitajan taipaleella on laavuja sopivin välimatkoin, Keltasilmä, Tetrijärvi ja Hiisilampi. Hiislammen laavulta olisi taival vielä jatkunut, mutta me käännyimme kohti Ilomantsia.

Kilometrejä tuli 24,4 ja aikaa meillä meni kaikkiaan reilu yhdeksän tuntia. Vajaa kuusi tuntia olimme liikkeellä.

Sunnuntaina ajoimme takaisin kotiin pysähtyen Valamossa sekä Varkaudessa.

Reissu oli mahtava! Kiitos mukana olleille!

Kimmo

2024 Patvinsuo

 

Vaimoni serkku Anneli ei ole yöpynyt koskaan maastossa, joten häneltä tuli pyyntö järjestää mahdollisuus siihen. Patvinsuo nousi kohteeksi, koska ajomatka sinne ei ole valtava ja reitit siellä olisi kohtuullisia sekä tietenkin luonto siellä on kaunista.

Lähdimme 16.7 aamulla ajamaan. Joensuussa söimme lounaan ja ostimme tuoretarpeet. Perillä Suomun luontotuvan parkkipaikalla olimme klo 14:40. Tutustuimme luontutupaan nautimme kahvit ja kuuntelimme tuvan pitäjän tarinoita. 

 

Patvinsuon kansallispuisto on vuonna 1982 perustettu kansallispuisto, joka sijaitsee Lieksan ja Ilomantsin alueilla, Koitereen pohjoispuolella. Patvinsuon pinta-ala on 105 neliökilometriä, ja se onkin eteläisen Suomen laajin kansallispuisto ja merkittävä suoluonnon suojelu- ja tutkimusalue. Se on myös osa Pohjois-Karjalan biosfäärialuetta. Alueella on 80 kilometriä merkittyjä polkuja. Kansallispuisto sijaitsee sekä eteläisten, että pohjoisten suo- ja metsätyppien vaihettumisvyöhykkeellä. Suoalueet ovat alueelle leimaa-antavia. Puiston keskiosassa virtaa Nälmänjoki. Metsät ovat vanhoja. Puistossa sijaitsee myös kaksi järveä, isompi Suomunjärvi ja pienempi Iso Hietajärvi. Puiston opastuskeskus on Suomunjärven rannalla. Patvinsuon kansallispuisto on myös Unescon biosfäärialue. Puiston pinta-alasta on vettä yhdeksän neliökilometriä.

Kolmen maissa pääsimme liikkeelle. Olimme punninneet kotona rinkkamme ja minulla se painoi 21 kg, vaimolla 14 kg ja Annelilla n. 10 kg.

Lähdimme kiertämään Suomujärveä myötäpäivään. Reitti on hyvin merkitty ja seurailee melkein koko ajan järven rantaa.

Matka joutui hitaasti, koska ympärillä oli niin hienoa luontoa. Kameroiden muistikortit saivat täytettä! Eipä meillä kiire ollut.

Sadetta oli säätiedotus hieman luvannut, mutta onneksi sitä ei tullut. Yhdessä vaiheessa oli mahtava ukkosen jyly päällämme.

Ensimmäisen tauon pidimme Lapinniemellä. Täällä tuli testattua ensimmäisen kerran ostamani Katadyn Hiker Pro veden suodatinta. Suodatin toimi hyvin, vesi oli tästä otettuna hyvän makuista.

Patvinsuon logossakin on Karhu kuvattuna ja ainoat merkit mitä näimme, oli jokunen raapimapuu. 

Olimme leiripaikalla Pokkaniemessä klo 18:50. Paikka on kehuttu paljon ja on kyllä kehumisen arvoinen!

Meidän lisäksi siellä oli myös seitsemän telttaa, mutta hyvin sinne mahtui. Vaikkakin yöllä kuului naapuriteltasta melkoinen kuorsaaminen.

Olimme järjestäneet Annelille pikkuyllätyksen kuohuviinin muodossa. Oli pysynyt yllättävän viileänä rinkassani. Päivälliseksi valmistin tunturitorttiloita, jotka tuntuivat maistuvan kaikille.

Illalla vielä auringonlaskua seuraten paistelimme makkarat.

Heräsimme hyvissä ajoin. Kaikki muut telttakunnat vielä nukkuivat. Aamupala puuroon naiset kävivät keräämässä mustikoita. Tänä vuonna olikin paljon mustikoita ja lakkoja, ainakin Patvinsuolla! Taipaleelle pääsimme n. klo 10. 

Reitti kulki rantaa seuraten kohti Virtasalmea ja Virtaniemeä. Aurinko paistoi täydeltä terältä, jopa paahtavasti. Olimme täyttäneet pullot Pokkaniemessä Suomujärven vedellä, ja vesi maistui aika voimakkaasti humukselle. Suoritimme uuden täytön Virtasalmella ja tässä ei humus enää maistunut niin paljoa.

Virtaniemellä pidimme lounastauon. Hyttysiä on ollut vähemmän kuin mitä peljättiin. Muutama oli ollut yöllä kodassa ja pitänyt minua hereillä. Naisia ne eivät olleet kuulemma häirinneet. Nekin hävisivät, kun pistin hyttyskierukan palamaan.

Lounaaksi meillä oli nuudelikupit. Nämä olivatkin yllättävän maistuvat! 

Reitti jatkui leveänä, melkeinpä autotienä Virtaniemestä eteenpäin. Tässä reitti koukkaa Suomujoen varteen, missä on nähtävillä vanhat pohjapadon rakenteet. Sieltä palataan kangasmaastoa pitkin Suomujoen rantaan. Täällä alkoivat Paarmat kiusaamaan meitä. Niitä tuntui riittävän.

Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti meidän oli tarkoitus mennä seuraavaksi yöksi Teretinniemen laavulle. Mutta tulimme siihen tulokseen, ettei suolle ole menemistä tässä helteessä ja ehkä meidän kuntommekin oli siinä yhtenä tekijänä. Joten päätimme viettää seuraavan yön Suomun luontotuvan maastossa ja ehkä päästä jopa saunaan.

Rantasaunasta saimme vuoron 21:00-23:00. Kodalle löytyi hyvä paikka telttailualueelta n. klo 16:00. Meillä oli reilusti aikaa ennen saunaa, teimme rauhassa päivällisen sekä makoilimme hieman.

Sauna oli kyllä mahtava. Iso, sinne olisi mahtunut pitkälti toistakymmentä saunojaa samaan aikaan. Löylyt hellivät lihaksiamme ja Suomujärven vesi oli sopivan raikasta. Tästä oli mukava mennä nukkumaan. Sillä luontuvan pitäjä oli neuvonut meitä menemään jo viideksi suolle.

Heräsimme hieman neljän jälkeen ja puolelta oli meidän leirimme jo kasassa. Aamupala oli meillä tarkoitus nauttia suolla.

Klo 04:50 lähdimme Kurkilahden parkkipaikalta kävelemään kohti suota. Tarvittavat tavarat olivat minulla kannossa ja naiset saivat kävellä ilman kantamuksia. Aurinko nousi, hieman sumua suon pinnassa, melko hiljaista, hiljaisuuden katkaisee silloin tällöin lintujen äänet, aika ihanaa!

Kävelimme Teretinniemen kodalle aamupalalle. Keitimme kahvit ja nautimme eilen jo valmiiksi tehdyt leivät.

Poistulo oli vaikeaa, kun lakkoja oli niin paljon!

Kävelimme reissun aikana n. 26 km. Reissu onnistui hyvin ja suunnittelu seuraava varten alkoi heti.

Kiitos mukana kävelijöille!

Kimmo

Kuvat Kimmo ja Mia