torstai 23. toukokuuta 2024

2024 Skotlanti

 

Varoitus, tämän lukeminen saattaa aiheuttaa pakonomaisen halun lähteä Skotlantiin!

2023 kesäkuussa satuin aloittamaan keskustelun työpaikalla Skotlannin reissusta. Työkaveri ilmaisi innostuksensa ja siitä se suunnittelu lähti. Lähtöpäiväksi muotoutui toukokuu äitienpäivän jälkeinen maanantai 13.5.2024. Suunnittelun runkona oli ensimmäiset kuusi päivää neljän hengen porukalla viskipainoitteisesti ja siitä sitten yksin viisi päivää.

 

13.5 oli sitten suunnitelman täytäntöönpanon vuoro. Suunnitelman olin rakentanut ensimmäiselle viikolle kavereita kuunnellen. Majoitukset oli varattu hyvissä ajoin sekä vuokra-auto varattu. Tietenkin automaatti vaihteinen. Auton varaamisessa oli haasteita löytää sopivan hintainen ja riittävän tilava auto, olihan meitä neljä miestä matkalaukkuineen. Autoksi meille tuli VW Tiguan, joka osoittautuikin juuri passelin kokoiseksi.

Kone laskeutui Edinburghiin klo 17:30. Kentältä ajoimme 20 km:n päähän Bo'Nessiin, missä oli meillä hotellihuoneet. Aika nopeasti pääsin sinuiksi vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. 


Aikaero ja omat mieltymykset saivat minut lähtemään aamulenkille kuvaamaan auringon nousua seuraavana aamuna. Se olikin hieno. Heti nousun jälkeen taivas sitten menikin pilveen ja päivän mittaan tuli heikosti sadetta.

Esimmäinen suunniteltu nähtävyys oli Antoniuksen valli. Ajoimme Falkirkiin Rosebankin tislaamon sekä Falkirk Wheelin kautta.

Antoninuksen valli eli Antoninuksen muuri oli roomalainen rajavalli, joka erotti Britannian provinssin sen pohjoispuolelle jääneestä kelttiläisten alueesta. Valli rakennettiin vuosina 142−144 jaa. keisari Antoninus Piuksen aikana. Antoninuksen valli oli noin 60 kilometrin pituinen ja kulki Skotlannin poikki suunnilleen nykyisellä Glasgow−Edinburgh-linjalla, Old Kilpatrickista Borrowstounnessiin.

Suurimman osan roomalaishallinnon aikaa Britannian pohjoisrajana oli Hadrianuksen valli. Antoninuksen valli rakennettiin noin 20 vuotta Hadrianuksen vallin jälkeen, kun Rooma pääsi lyhyeksi ajanjaksoksi laajenemaan pohjoisemmaksi. Antoninuksen valli sijaitsee noin 160 kilometriä Hadrianuksen vallista pohjoiseen. Ulompi valli hylättiin kuitenkin noin vuonna 164, sillä joukkoja tarvittiin muualla.

Bannocburnin taistelupaikan kautta siirryimme Stirlingin linnaa ihmettelemään. Siellä menikin pari tuntia nopeasti.


Ensimmäinen maininta Stirlingin linnasta on noin vuodelta 1110, jolloin kuningas Aleksanteri I rakennutti kukkulalle kappelin. Hän myös kuoli siellä 1124. Skotlannin itsenäisyyssotien (1296–1357) aikana Stirlingin alueella käytiin lukuisia taisteluita ja linna oli vuoron perään skotlantilaisten ja englantilaisten hallussa. Kuuluisin taistelu käytiin 1297, jolloin skotlantilainen kapinallinen William Wallace voitti englannin kuninkaan Edward I:n joukot läheisellä kivisillalla.

Skotlannin itsenäistyttyä kuninkaat Robert II ja Robert III alkoivat rakennuttaa uutta linnaa Stirlingin kukkulalle. Vanhimmat yhä olemassa olevat linnan osat (esim. vuonna 1381 rakennettu pohjoinen portti) ovat tältä aikakaudelta.

Stirlingin linna toimi Skotlannin Stuart-sukuisten kuninkaallisten virallisena asuinpaikkana 1600-luvulle asti. Traagisista elämänvaiheistaan tunnettu kuningatar Maria Stuart kruunattiin siellä vuonna 1543. Stuartien aikana linnaa vahvistettiin ja laajennettiin runsaasti. Tältä ajalta on peräisin muun muassa linnan kuninkaallinen palatsi, joka rakennettiin Jaakko V:n aikana 1540-luvulla. Palatsi on yksi parhaiten säilyneistä renessanssirakennuksista Iso-Britanniassa.

Stirlingin merkitys hallinnollisena keskuksena väheni Englannin sisällissodan ja Yhdistyneen kuningaskunnan syntymisen jälkeen. Viimeinen sotilaallinen tapahtuma Stirlingin linnassa oli Charles Edward Stuartin hyökkäys toisen Jakobiittikapinan aikana vuonna 1745. Tämän jälkeen linna toimi varuskuntana vuoteen 1964 asti.

Stirlingistä ajoimme Pitlochryn kautta Dalwhinnien tislaamolle, missä meillä oli kierros.

Ruthvenin barracks eli Ruthvenin varuskunta rakennettiin 1700 luvun alkupuolella pitämään järjestystä yllä ensimmäisen Jacobiitti kapinan jälkeen.

Klo 1900 saavuimme tukikohtaamme Aberlourin lähellä sijaitsevaan loma-asuntoon, Strathalban cottage. Tämä kämppä oli vuokrattu kolmeksi yöksi. Asunnon vuokraajat asuivat naapurissa ja olivat hyvin ystävällisiä sekä avuliaita. Muun muassa ensimmäisen aamun aamupala tarpeet olivat jo jääkaapissa odottamassa.

Päivä aloitettiin tutustumalla Speyside Cooperageen. Toki olimme jo eilen huomanneet, että tutustumiskierrokset olivat täynnä. Sain kuitenkin myymälässä olleen naisen päästämään meidät katsomaan tuotantotiloja muutaman minuutin ajaksi.

Koska kierrokselle emme päässeet, oli meillä aikaa tapettavana. Kävimme siis kiertämässä/katsomassa Dufftownin ympärillä olevat tislaamot, Balvenie, Glenfiddich, Glendullan, Morlach ja Dufftown. Pistäydyimme myös Dufftownin Whisky kaupassa.


Matkan varrella käväisimme myös Benriachilla sekä Elginin Katedraalilla.

Glen Moraylla meillä oli kierros varattuna.

Lossiemouthissa Harbour Lightissa lounas ja kävelyt rannalla.

Torstaina Drumin linnan kautta Tamnavulinin tislaamolle. Täällä meni kolme tuntia aivan huomaamatta. Tislaamon johtaja piti meistä hyvää huolta. Kiersimme vanhan vierailukeskuksen, tuotantotilat ja varastot. Pääsimme maistamaan new makea, suoraan tynnyristä ja kolmea heidän viskiään.

Tomintoulissa lounas ja Cairnin panimon kautta ihastelmaan maisemia Caircormin rinteelle.





Perjantaina ajoimme Fort Williamiin. Matkalla kävimme katsomassa Fort George, Cullodenin taistelupaikka, Urguhartin linna, Caledonian kanavan sekä Commando memorialin.

Invernessissä saimme matkan parhaimmat hampurilaiset keskellä teollisuusaluetta Dankoolin grillivaunusta.

Sitten olikin aika viedä kaverit Edinburghin lentokentälle ja oma reissu alkaisi. Toki matkalla pistäytyminen Drover's Inn ja Glen Goyne.

Invernessissä tapasin Magien ja hänen kaverit. Heidän kanssaan lauantai ilta meni mukavasti.

Invernessistä lähdin ajamaan NC500 pitkin. Ja maisemat tulivat vaan hienommiksi.....



Veti aivan sanattomaksi ajella mahtavien vuorien välitse ja kun ajatteli ettei tästä maisemat voi tulla hienommiksi, niin eikö mutkan takana....

 

Majapaikkana minulla oli varattuna Scorrybreac B&B, mikä olikin oiva tukikohta tutustua Isle of Skyehin.

Maanantaina kävin tutustumassa Taliskerin tislaamoon. Tiestö on paikka paikoin melko huonoa. Ja kun päätieltä poistutaan kapenee tie nopeasti yksi kaistaiseksi. Silti nopeusrajoitus on 60 mailia tunnissa!

Taliskerilta jakoin Talisker Bayhin. Autolta reilun kilometrin kävely rannalle. Täällä löytyi hyvin parkkipaikka ja ne muutamat ihmiset hävisivät hyvin alueelle eli sai nauttia omasta rauhasta. 

Sitten yritin mennä Fairy Poolille. Mutta vastaantuleva asuntoauto oli tipahtanut tien vierellä olevaan ojaan ja tukki osittain ajoradan. Jonoa alkoi tulla molemmille puolille, joten päätin muuttaa suunnitelmia. Onneksi lähdin ajoissa sillä tuolla yksikaistaisella tiellä alkoi olla ruhkaa kun uusia autoja tuli paikalle.

Ajelin siitä Sligachaniin missä lounas. 

Lähdin kävelemään polkua pitkin ja satuin valitsemaan sen reitin, mihin muut eivät osanneet tulla. Sain rauhassa ottaa kuvia dronella ja kameralla. Oli vaikuttava puro/putoukset. Siinä huomaamatta sain poltettua käsivarteni.

Tiistaina oli suunnitelmissa käydä The Old Man of Storr ja The Quiraing. Seonaid, majapaikan emäntä antoi neuvon mennä aikaisin että saisi parkkipaikan.

Ajoin ensin The Old Man of Storriin. Parkkipaikalla oli vielä hyvin tilaa. Parkipaikalta näköalapaikalle on matkaa n. 3 km ja nousua tulee reilu 300 m. Pistihän tuo hieman puuskuttamaan. Yllättävän huonokuntoisen näköisiä ihmisiä sinne kiipesi!

Maisemat olivat uskomattomat. Etenkin kun keli suosi minua. Eilisestä viisastuneena minulla oli pitkähihainen paita päällä. Tulihan siinä enemmän hiki, mutta eipä käsivarret palaneet enempää.

Minulta meni 2 tuntia 15 minuttia käydä tuolla. Siitä lähdin sitten The Quiraing. Matkalla oli pari hienoa kohdetta, Lealt Falls ja Kilt Rock Viewpoint. Quiraingissa parkkipaikka oli aivan täynnä sekä myös tien vieret pitkälle, joten muutin suunnitelmaa ja lähdin kiertämään saaren pohjoispäätä.

Matkan varrelle sattui monta kohtaa missä piti pysähtyä ottamaan kuvia. Niinkuin tässä oleva Duntulmin linna.

Puoli neljän aikaan oli takaisin Quiraingissa. Nyt oli selkeästi väki vähentynyt ja parkkipaikalla oli tilaa.


Täällä kannattaa käydä kierros kävelemässä. Oli nimittäin niin hieno paikka! Aivan mykistävä. Lenkin pituus on n. 9 km ja nousua tulee 500 m. Minulla meni tuon kiertämiseen 3 tuntia 15 minuttia. Aikaa kului yllättävästi kuvien ottamiseen.

Poislähdön aika koitti ja lähdin ajamaan kohti Edinburghia. Kävin vielä Torabhaigin tislaamolla.

Eilean Donanin linnalla oli niin paljon ihmisiä, ettei siellä kiinostanut viettää yhtään enempää aikaa kuin mitä kuvien ottaminen vaati.

Keli oli tänään muuttunut selkeästi. Skotlantikin itki kun minun piti lähteä! Ei näkynyt Commando memorialla Ben Nevisin huippua niinkuin viikkoa aikaisemin.

Pyörähdin Rob Royn hautaa katsomassa Balguhidderissä. Vettä satoi aika ajoin niin, että tielläkin oli 20cm verran vettä. Majapaikkana minulla oli Castlecary Hotel.

Illalla kävin syömässä the River Housessa Magien kanssa. Valitsin kampasimpukoita ja black puddingia. Nämä sopivatkin vallan hienosti toisensa makumaailmaan, en uskonut niin aluksi. Suositus tälle!

Kelpiellä ja Balcknessin linnalla ei vielä satanut. Mutta Edinburghiin saavuttaessa alkoi satamaan. Olin aikonut käydä Edinburghin linnassa, mutta katsoessani sateessa jonoa sinne tulin toisiin ajatuksiin.

Kävin sen sijaan Roslynin kappelia katsomassa. Vaikka kappeli onkin pieni niin on se vaikuttava. Kannattaa tuollakin käydä!

Sitten olikin lento Suomeen. Yön yli odotus lentokentällä että aamun ensimmäisellä junalla pääsi kotiin!

Matka oli uskomaton! Ensimäisellä viikon porukan kanssa oli hienoa matkustaa ja tutustua kohteisiin. Toisen viikon itsenäinen tutustuminen veti paikka paikoin mykäksi. Hieno maa, hienot ihmiset!


 


 Kimmo